sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Liljojen lumoa :)

Kun väriljat alkavat jo olla kukkineita, on suurikukallisten liljojen vuoro.
Vaaleanpunaisten Algarve liljojen sipulit ovat 2009 keväällä istutettuja. Silloin kukkia tuli 1- 4, nyt jopa 12 kpl/varsi! Näitä hankin lisää jos vain löydän jostain.
Päivävarjo suojelee nyt vuorostaan näitä prinsessoita, etteivät saa liikaa aurinkoa ja kukinta siten kestää kauemmin.



Kirkkaankeltaiset, (joiden nimeä en tiedä, eivätkä kukat ole suuria vaan saman mallisia kuin värililjojen) ovat kasvaneet jo kuusi kesää.
Kun muutettiin tänne tammikuussa 2005, eikä kukkapenkeistä ollut vielä tietoakaan, ostin liljan sipuleita ja laitoin ruukkuihin kasvamaan.
(Näitä ja keltaoranssikirjavia, jotka on jo kukkineet).
Kun keväällä saatiin ensimmäisen penkki tehtyä, istutin jo nupullaan olevat liljat siihen kukkimaan. :)



Sitruunankeltaiset kaunottaret ovat oikeastaan yllätys. 2009 keväällä ostin nimittäin Lidlistä ruukkuliljoja. Ne kukkivat aikaisin sisällä ja laitoin sen jälkeen ne penkkiin pihalle. (samoin toisenkin ruukullisen, mutta ne kukkivat "minivarteen" eli joku häiriö niille tuli). Silloin ne olivat paljon lyhyempiä ja tummemman keltaisia. Ihania ne kuitenkin on nyt juuri tuon värisinä, ja kukkia on paljon enemmän kuin viime vuonna näissäkin.
Ei siis kannata missään nimessä heittää pois kukkineita ruukkuliljoja, vaan laittaa ne johonkin ulos kasvamaan.


Sitten vielä *Päivän Pelargonia-kuva*


6 kommenttia:

  1. Kerrassaan kauniita nuo Liljat <3 Ja loistava idea käyttää ylimääräiset työkalut tukemaan Liljojen päivävarjoja :)
    t:Eija

    VastaaPoista
  2. Talikot on maailman parhaita kun tarvitaan siirrettävää tukea. Kasvimaallani on herne- ja ruusupapusäleiköt kiinnitettyinä vanhoihin talikoihin. Helppo pystyttää ja pysyy varmasti. :)

    VastaaPoista
  3. Oih mikä liljojen runsaus !!
    Tuo vihertävän keltainen lilja on upean värinen. Keltainen väri ei kyllä yleensä ole lempparini, mutta tuossa kollaasissasi se näyttää niin viehättävältä. Tuoksuvatko nuo liljasi ?
    Niin ja ihankuin etualan pelakuusi olisi keltainen vai onko se vain harhaa ; )

    VastaaPoista
  4. Tuija, sinulla on siis myös liljapeukalo! Muhkeita ilmestyksiä!
    Tuo päivänvarjoidea on loistava!
    Pelargonikokoelmasi on runsas ja patsas sopii upeasti niiden keskelle.

    VastaaPoista
  5. Sari, se on tosiaan erikoinen keltainen ja tosi kaunis. Eivät tuoksu nämä. Aikaisemmin minulla oli Kuningasliljoja ja sellaisia punavalkoisia jotka tuoksuivat aivan huumaavati. Olivat liian lähellä ulko-ovea ja tuoksua oli ihan liikaa. Olen kyllä aikonut laittaa niitä uudelleen johonkin kauemmas.
    Juu, keltaisia ne on nuo etualan pelargoniat, First Yellow.

    Irene, pelargoneja vaan tulee ja tulee kokoajan lisää, enkä mie osaa pidätellä yhtään siinä(kään) asiassa. Pikkupatsas on oikeastaan suihkulähde mutta mie olen laittanut pumpun niin hyvään talteen, etten löydä sitä. Harmittaa vähä. :(

    VastaaPoista
  6. Oi ja voi miten reheviä ja mehukkaan värisiä liljoja. Aivan mahtavia nuo ylimmäise ja hauska tuo lapio-päivänvarjo yhdistelmä =)

    VastaaPoista