Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvimaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvimaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kesä!

 
 
Niin on hurahtanut kuukausi ja vähän päällekin päivittämättä blogia. Kaikenlaista touhua ja tohinaa ja vähän sairasteluakin siellä välissä. Terassin kukat on kasvaneet kovasti jo näistäkin kuvista (kuvattu viikko sitten) ja varjot vaihdettu takaisin vanhoihin valkeisiin.
 
 
Kasvihuoneessa tomaatit ja paprikat kasvavat omaan tahtiinsa.....
 
 
... ja entäs kasvimaalla....

 
... siellä kukat on vallanneet jokaisesta penkistä ja laatikosta ainakin osan!

 
 

 

perjantai 17. elokuuta 2012

Sikurinkukka...

... on tämä taivaansininen kaunokainen. Kylvin toissakesänä sikuria ihan vaan kukkien takia, kun kuvassa olin niitä nähnyt. Ensimmäisenä kesänä ne eivät tietenkään kukkineet, ja taimet jäivät pieniksi. Talven aikana sitten myyrät söivät suihinsa lähes kaikki, vain kaksi voikukanlehtiruusukkeen näköistä tupsasta jäi vinoon roikkumaan penkin reunalle. Jostain syystä mulla oli mielikuva että nämä kasvaisivat noin 70cm korkeiksi mutta pah, reilusti yli 160cm pitkiä roikaleita ne nyt on. Ihan vinossa ja väännyksissä kun en ajoissa niitä tajunnut tukea. Uusi siemenpussi odottelee tuolla kylvämistä, on nää niin kauniita kukkia, syödä en niitä juuria aio. :)


Salaattia kylvin kasvihuoneeseen laatikoihin. Sekoitus valkosipulista ja tummasta basilikasta muodostui vahingossa. Koska valkosipulinkynnet näyttivät siltä ettei niistä mitään tule, ripsuttelin samaan laatikkoon basilikan siemeniä. Kynnet jätin mullan alle muuten vaan ja kas, tuoksuva maustesekoitus oli valmis kun sitten kumpikin lähti kasvamaan.
Ihan tietoisesti sekoituksia onkin nyt tarjoitus tehdä jatkossa. Nämä on kiva kantaa keittiöön suoraan ja pysyvät tuoreina kunnes käytetään. Etanat on syöneet niin monet salaatit, että en enää avomaalle niitä edes yritä laittaa. Laatikko kerrallaan keittiöön, hyvä systeemi. :)


Viime vuonna pistokkaista laittamani laventelit on nyt näin kauniita.
Muutama pikkuinen kukkakin jo tuli niihin.


Niput kauniisti kuivumaan...


... ja ylimääräisistä voi sipaista vaikka tuoksuvan kranssin koristeeksi. :)

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kadonnut kasvimaa :)

Ajattelin että voisin kirjoittaa postauksen kadonneesta kasvimaastakin, mutta tulin siihen tulokseen ettei se ylitä uutiskynnystä, kun on kysymyksessä mun puutarhani. Villiintynyt se on ihan täysin ja kasvaa mitä huvittaa ja missä huvittaa. Niinpä kuvailen sitä lähemmin kunhan olen saanut sinne jonkinlaista järjestystä aikaiseksi.
Kävin hakemassa jo lisää kurkun taimia ja pari kurpitsaa, basilikoja ja suklaaminttua. Nam. Ihan kuvittelen että siinä tuoksuisi suklaa, vaikka ei tuoksukaan. Maistamaan en ole sitä vielä ehtinyt.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kuritonta menoa!

Puutarhassa kaikki on riehaantuneet semmoiseen kasvuun etten saa siellä enää mitään kuria aikaiseksi. Ennätyspituuksia ja -leveyksiä mittaillaan lähes joka päivä. Miehen Äidin ojanpenkalta talteen kaivamista Lehtosinilatvoista toinen olikin valkoinen. Soma sattuma, sekin on kasvanut jo melkoiseksi pehkoksi.


Unikoita tulee enemmän kuin koskaan. Rakastan niitä(kin) ja olen iloinen että ovat lisääntyneet kaikissa paikoissa johon olen niitä istutellut. 


Puuhamaan lastentarhassa, elikkäs vanhan kasvimaan lavassa, on viime vuonna kylvämäni Kaunokaiset varttuneet suuriksi ja kauniiksi. Niitä olen istutellut jo muuallekin...


... mm. kasvimaan "portin" pieliin. Kirsikasta katkotuista versoista tein kaaren, jossa kasvaa Villiviiniä.




Kasvimaa alkaa muistuttaa kukkamaata päivä päivältä enemmän. Nyt siellä kasvaa akileijoja, lemmikkejä, lupiineja, vuorikaunokkia, värililjoja, kultapalloa, imikkää.. Sormustinkukat valloittivat lupaa kysymättä yhden penkin kokonaan. No, mitäs niitä siitä siirtämään, kun melkeinpä riviin asettuivat. Siellä on oikeaa kasvupaikkaa odottelemassa viime vuotiset amppelimansikat, muutama syksyllä alesta ostettu viinirypäleköynnös, villiviiniä ja sekalainen kokoelma muita kasveja.


Samassa penkissä, sulassa sovussa villiviini ja viimevuotisia porkkanoita, jotka olivat syksyllä piiloutuneet näkymättömiin. Niiden annan kukkia ja kerään siemenet talteen. Osa siemenistä on itänyt vasta tänä keväänä eli vähän tulee porkkanasatoakin ilman kylvämistä.


Varsinaisesti kasvimaalle kuuluvaa siellä on parsat ja sipulit. Valko- ja ruohosipulit on hienossa kasvussa, punasipulit käy naakat nyhtämässä vähän väliä ylös joten ne hiukan kituvat.
Hei ja yrttejähän on sillä myöskin! Tosin, ne kasvavat laventelia lukuunottamatta itse valitsemissaan paikoissa, eivät suinkaan siellä mihin ne aikaisempina vuosina olen istuttenut tai kylvänyt.
Kuritonta menoa sanoisin!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Äidin kasvimaalla hallaharson alla...

.. eikä raparperin lehden, niinkuin laulussa sanotaan, kasvaa kohta kaikki.
Hellepäivinä suojasin pienet taimet paahteelta hallaharsoin. Nyt kun tuli viileää, harso suojaa kylmältä tuulelta eikä sadekaan hakkaa pikkuisia lakoon. Harsotunnelissa taimet kasvavat turvassa myös fasaaneilta. Olen ihmetellyt ettei herneet idä ja eilen sitten huomasin pieniä herneenverson pätkiä penkissä. Halvatun fasaanit on napsineet ne suuhunsa sitä mukaa kun on itäneet. :( No, nyt on hernepenkkikin harsotettu. :)


 Maissit kasvavat piiiiitkässä rivissä kasvimaan reunalla. Niiden väleihin olen istuttanut kahdenlaista Auringonkukkaa houkuttamaan pörriäisiä pölytyspuuhiin. Tuollaista vaaleankeltaista ja sitten semmoisia ruosteenpunaisia kukkia on odotettavissa. Muihin penkkeihin istutin eilen illalla vähän yli 100 tummakukkaista Samettiruusua. (sama väri kuin noissa toisissa auringonkukissa ja noin 100 vielä jäljellä).
Niiden hommana on karkoittaa kirvoja ja muita ei toivottuja öttiäisiä. Nekin houkuttelevat myös paaaaaljon perhosia. Niin että jollei satoa tule kasviksista, on mulla ainakin paljon kukkia ja pörriäisiä loppukesäsät kasvimaallani. :)


Ruokaostoksilla löysin yllättäen suurikukallisia, tuoksuvia ruukkuruusuja. Ostin niitä neljä ja nyt ne tuoksuvat ihanasti ikkunalaudalla. Laitan ne suurempiin ruukkuihin ja vien Ruusutarhaan kunhan ehdin, sateiset päivät nuuskin niitä mennen tullen sisällä.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Meillä on pikkuinen kasvimaa :)

Pari riviä perunoita, kurkkulava, vahän salaattia ja tilliä, ruusupapuja ja kehäkukkia. Ruohosipulia ja meiramia, parsaa ja maa-artisokkia.
Reunakasvina toisella puolella Tuoksuvatukkaa rivissä.
Kokeilumielessä istutin sinne yhden keltaisen tomaatin jonka pitäisi tulla toimeen avomaalla.
Somistukseksi olen kerännyt täältä löytyneitä vanhoja puutarhavälineitä, tämmöinen hömppä somistaja kun olen.






















Tänään avautuivat syreenit, valkoiset ja lilat. Muut odottelevat vielä. Omenapuut kukkivat täysillä. Ensimmäiset kukat avautuivat eilen, tänään jo koristeomenan kukat alkoivat varista. Lämmin ja tuulinen päivä oli tänäänkin ja ilma hetkittäin sakeana tuomenkukkien terälehdistä ja syreenien tuoksusta. :)
Vähän huonovointisena en mitään tänäänkään puuhaillut, vaan katselin kun kukat kasvoivat ja kimalaiset ahkeroivat ihan hurjasti.