Lenkkipolulla, lumisessa maisemassa, huiskaisi ohitseni sinimekkoinen neito.
Kovinpa kevyissä vaatteissa tyttö tarkenee, mietin mielessäni.
Huomattuaan minut hän kääntyi takaisin.
”Hei!” hän sanoi hymyillen ja silmissä loistivat tähdet.
”Hei” vastasin vähän epävarmasti, en muistanut tyttöä nähneeni ennen.
”Etkö muista minua?” kysyi hän äänellä jossa helisi puron solina. ”Minä olen Kevät.”
”No niinpä oletkin. Kovin olet aikaisin palannut.”
Ojensin käteni ja Kevät tarttui siihen hennolla otteellaan.
”Tänä vuonna tulin jo nyt kun Talvi ei ehtinyt olemaan kuin hetken. Se on menossa jo pois, niin kuin näet” sanoi Kevät ja osoitti pälveä puun juurella.
”Niin tosiaan onkin. Sinulla alkaakin kiireinen aika.” vastasin.
”Niinhän se alkaa. Pitääkin kiiruhtaa. Joutsenet palaavat pian ja vasta rantakaislikko on sulana. Pitää mennä valmistelemaan…”
Kevään ääni hävisi jonnekin rannan ruovikon sekaan sinisen mekonhelman vilahtaessa pois näkyvistä.
”Tapaamme varmaan pian jälleen!” huusin hänen peräänsä, mutta en saanut vastausta.
Vain kevyt, ihana tuoksu jäi leijumaan hänen jälkeensä. Sulavan maan ja auringon tuoksu, kevään tuoksu.
Satu on omani muutaman vuoden takaa ja
Ihanainen kevätkeiju taiteilija Ruth Sandersonin ja se löytyy täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti