lauantai 13. helmikuuta 2010

Tiu, tau, tilhi..

Tilhi on yksi kauneimmista linnuistamme ja sen ääni on suorastaan epätodellisen ihana.
Kun tulin tiistaina kotiin yksi omenapuu oli täynnä näitä kaunokaisia!
Omenia on puussa vielä jonkin verran joten mahdollista on että ne tulevat ruokailemaan vielä uudestaankin.
Suloinen tiukutus täytti puutarhan ja henkeäni pidätellen seisoin niitä katselemssa ihan hiljaa etten olisi säikyttänyt niitä pois.
Voi kuinka toivoinkaan sillä hetkellä että Iines tai Una olisivat kameroineen paikalla, näky on kertakaikkiaan ihana. Omaa kameraani (siis Mieheni kameraa) en edes lähtenyt hakemaan kun en mie sillä osaa silleen zoomailla että kuvista olisi tullut hyviä. Sitäpaitsi, ne olisivat varmasti kaikonneet jo ennen ensimmäistä kuvaa jos olisin lähemmäs vielä pahrunnut lumihangessa.


Opetustaulukuvan lainasin täältä.




6 kommenttia:

  1. Voi kuinka odottelenkaan sitä hetkeä kun ensimmäinen peipponen istahtaa kotimäntyyn ja kajauttaa ilmoille upean liverryksen.
    Linnut tosiaan tuo kevään ja kesän.
    Tämä luminen talvi on haudannut liverrykset pumpuliin.Ei kuulu laulua , ei.Muutama varis vaan rääkäisee sillon tällön.
    Oikein mukavaa laskiaissunnuntaita ja Ystävänpäivää sinulle Ystäväni.
    t.Kaisa

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia. Tuo lintuopetustaulu on minunkin kuvakokoelmissani odottamassa sopivaa kirjoitusta, tuolla kirjoitusblogin puolella.

    VastaaPoista
  3. Tilhet pitävät tosiaan sellaista somaa tiukutusta:) Hyvää ystävänpäivää sinulle ystäväni:)

    VastaaPoista
  4. Hih, tuli tuosta kuvasta mieleen, kun ennen joulua sain inttää asiakkaalle kukkakaupassa, että minkä värinen punatulkku on. Meillä on myynnissä semmoisia pehmolintuja, joiden sisällä on aito ääninäyte. Asiakas olisi halunnut punatulkun, mutta ei suostunut ostamaan sitä, koska punatulkku oli "liian vaalea". Tämän mielestä punatulkku on Kunnon punainen, "kaikissa postikorteissakin se on"... Noh, tulipa vain mieleen :)

    VastaaPoista
  5. En tiedä, olenko tilheä edes nähnyt..

    VastaaPoista
  6. Ei ole tilhiä meilläkään vielä näkynyt. Muutama närhi kyllä on puissa talipallojen kimpussa vieraillut ja rääkynyt vähemmän kauniisti :)

    Kiitos tuosta linkistä. Siellä oli vallan upeita kuvia.

    VastaaPoista