tiistai 23. elokuuta 2011

Sano se kukkasin :)

Sanoista on moneksi.
Ne voivat ilahduttaa tai satuttaa, rohkaista tai masentaa, yllättää ja järkyttää.
Joskus ne voivat olla hukassa tai juuttua kurkkuun. Ja joskus ne livahtavat suusta ihan vahingossa.

On ihmisiä joiden olisi parempi jättää suurin osa sanoistaan sanomatta ja sitten on niitä jotka osaavat laittaa sanansa niin ihmeen kauniiseen järjestykseen ja ennen kaikkea, valita ne huolellisesti ja oikein, että ne koskettavat kuulijansa tai lukijansa sydäntä.

Rakas sielunsisareni Una Reinman on sellainen ihminen. Hänen runonsa itkettävät ja ilahduttavat. Usein ne saavat auringon pilkistämään pilven raosta pimeänäkin päivänä. Runo Elämänlangasta on yksi suosikeistani. Se kertoo viheliäästä rikkaruohosta, joka kukkii mitä kauneimmin kukkasin... tai sitten jostain ihan muusta. Mitä sinulle siitä tulee mieleen?

Elämänlanka

Elämänlangan koukeroiset kärhöt
tavoittelevat puutarhakalusteita
Kietoutuvat niiden ympärille
Luovat taidokkaita punontoja sinne tänne
Ihan rauhassa
Koska kellään ei ole aikaa
eikä halua
niissä tuoleissa istua

-Una Reinman-



Lisää Unan sanoja löydät esimerkiksi Facebookista eli täältä 




lauantai 6. elokuuta 2011

Aurinkoinen vapaapäivä!

Kiitos kaikille kommentoijille edellisiin postauksiin.
Ihania, iloisia viestejä tullut monta ja hauskaa jos olette näistä jutuistani ja touhuistani saaneet ideoita omiin puutarhajuttuihin myös. Jokainen viesti ilahduttaa ja luen kaikki vaikka en jokaiseen erikseen vastaisikaan. Tuntuu että kaiken aikaa olisi oltava ihan jossain muualla kuin koneella, ja siksi myös vierailut muiden blogeissakin on olleet tosi pikaisia piipahduksia. Kunhan syksy saapuu ja sateiset kylmät illat niin ehkä silloin joutaa tarkemmin katselemaan myös Blogistanian kuulumisia.

Kun keväällä (harmissani siitä etten taaskaan päässyt puutarhamessuille) pidin omat "messut" kuistilla, lupasin pitää Kesämessut myös. Nythän kävi kuitenkin niin ettei mitään kesämessuja ehtinyt järjestää ja kuistikin on ollut moneen kertaan täynnä kaikenlaista remonttitarviketta. Maalipurkkeja, suteja, lautoja, listoja, pois tieltä siirrettyjä tavaroita... jokainen remppaa tehnyt tietää miten pieni projekti yhdessä kohtaa sekoittaa monta muutakin paikkaa muuallakin talossa.


Toivon että viimeistään sitten kun kurpitsat pitää kerätä talteen (mikäli niistä nyt mitään ehtii kasvaa) ehtisin laitella "Sadonkorjuumessut". Messut on kovin suureellinen sana tässä yhteydessä. Tuota kuistia olen laitellut vuodenaikojen mukaan erinäköiseksi aina ennenkin. Se on pieni tila ja helposti muuteltavissa ja mukavasti ensimmäisenä vastassa kun tulee kotiin. Siksi minuu onkin niiiin riipinyt kun se on ollut ajoittain kuin romuvarasto. Mutta kun muistaa mitä kaikkea on saatu aikaan, ja vielä tässä syksyn mittaan valmistuu (mm. uusi sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone) niin se harmitus siitä helpottuu.


Toissapäivänä aloitin kasvimaanraivausprojektin. Suorastaan hävetti katsella sitä, niin mahdottomasti kaikki oli kasvaessaan ryöpsähtänyt, rikkaruohoista puhumattakaan. Se on saanut rauhassa kasvaa kun muualla on ollut niin paljon hommia etten ole sinne ehtinyt. Ja jos joinain iltoina olisinkin ehtinyt niin en ole jaksanut.
Nyt lähdenkin sinne jatkamaan sitomista, tukemista, kitkemistä ja ennenkaikkea ihanasta päivästä nauttimista.


Tähän loppuun vielä viisaus joka putkahti päähäni eilen:


*On ergonomisesti oikein kitkeä rikkaruohot vasta kun ne on metrin mittaisia ja työn voi suorittaa selkä suorassa.
Sitkeimpien kohdalla voit hiukan koukistaa polvia ja sitten reisiä apuna käyttäen nyhtää ne juurineen maasta, käyttäen kahden käden tekniikkaa.*


Puutarhansalähihoitaja, HPLK (hyvinpitkältilaiskakitkemään)​ Tuija R. :D


keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ihana, ihana elokuu...

Kesä alkaa olla loppupuolella ja sato puutarhassa kypsyy. Illat on pehmeän lämpöisiä, kypsyvät omenat, marjat ja viimeiset tuoksuliljat yhdessä leimukukkien kanssa tuoksuttavat ilman satumaisen ihanaksi. Tekee mieli jo sytytellä kynttilöitä tummien iltojen tuikkeeksi.
Rakastan elokuuta, sen lempeää lämpöä ja tummuvia iltoja. Sitä ettei ole hirmuinen kiire mihinkään vaan ehtii nauttia Puutarhastakin jo enemmän kuin alkukesän kiireissä. Enää ei katsele niin kriittisesti kaikkialla rehottavia rikkaruohojakaan, eikä haittaa jo jossain kohtaa ruoho on päässyt vähän pitkäksi. Osittain syynä on sekin että töissä on niin kiire ja olen ollut tosi väsynyt, etten ole jaksanutkaan puurtaa ihan alkukesän malliin. Nyt voi hyvällä omallatunnolla suoda itselleen laiskotteluillan... tai kaksi, jopa kolme. :)


Niin paljon kuin pikkulinnusta pidänkin, suututtaa niiden kakkaplöröt keinussa. Laitoin hyttysverkon keinun päälle ja nyt ne on pysyneet siitä poissa. Keltaisia vadelmia tulee enemmän kuin koskaan enkä niitä kyllä aio jakaa lintusten kesken. Viinimarjoja saavat syödä niin paljon kuin haluavat. Samoin uudet mansikkalaatikot suojasin kimaltavin organzanauhoin ja läpikuultavin joulupalloin. "Oi jospa ihmiiiiiselläää, ois joulu ainainen!" laulaa tää, ja tykkää että lintupeloittimetkin saapi olla kauniita jos ne vaan tehoavat.


Tänä kesänä meidän pihapiika on pukeutunut ruusumekkoon ja pitsikauluspaitaan... ja muistuttaa emäntäänsä kovasti paljon. Marjatarhassa hän on hoitanut hommansa kiitettävästi yhdessä joulupallojen kanssa. :)




Kasvihuoneen terassi on täyttynyt kukista ja perennojen taimista... vaikka olin niin ajatellut että pidän sen tyhjänä. Nyt ei penkeille kyllä sovi istumaan mitenkään.




Sisällä huoneessa on alkaneet viinirypäleet jo saada väriä, paprikoita päästään maistelemaan ihan kohta ja kurkut on vallanneet sivuseinän lähes kokonaan.




 
Jouluamaryllis viihtyy myös hyvin täällä 


Laventelit jotka laitoin pistokkaista keväällä, ovat hengissä kaikki mutta pieniä. Niihin tuli jopa muutama kukkakin.


Kurkistus ikkunasta sisään. :) Kasvihuoneparatiisissani on myös vanha kaunis keinutuoli. Siinä ei ole istuinosaa, joten se on tyhjillään kököttänut tuossa koko kesän odottaen että korjaisin sen. No, en ole ehtinyt korjata, mutta enpä olisi ehtinyt kyllä istuskellakaan siinä... ehkä ensi kesänä. :)

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Siunattu sade :)

Muutaman päivänä on jo satanut. Sitä on tullut hiljakseen tiputellen, sumuna, tihkuna, kuuroina, tuntitolkulla ja runsaasti ryöpyten kera ukkosen jyrinän. Kaikki on kasvanut puutarhassa ihan älyttömästi ja marjat, omenat ja päärynät ovat pyöristyneet ihan silmissä. Tänään paistaa aurinko ja lämpötila lähes helle lukemissa. Kukkia on mennyt poikki ja keräilin niitä maljakoihin, muutoinhan en niitä juurikaan raaski katkoa.

Voiko kukat myöskin ryöpytä.... silleen niinkus vesi ryöppyää joskus yli äyräiden? Voi ne, katsokaapas. :)








tiistai 5. heinäkuuta 2011

Siankärsämö

Niinkuin blogin nimikin jo kertoo, ja tätä pidempään seuranneet tietävät, kasvattaa tämä puutarhuri myös *rikkaruohoja*.
Yksi rakkaimmista on Siankärsämö, Achillea millefolium.
Ensimmäisenä kesänä istutin ihan tontin reunalla pienen jalostetun, tummanpunaisen taimen (Punakärsämö 'Cerise Queen'). Seuraavana kesänä kukki piiiiitkän matkan päässä monen sävyisiä vaaleanpunaisia ja nyt myös ihan tummanpunaisia kukkia.

Olen niitä suojellut nurmenleikkaajalta ja kun jokunen vuosi sitten perustin kuivaan kulmaan perennapenkin (juuri siihen mihin ensimmäiset vaaleanpunaiset ilmestyivät) on ne lisääntyneet aika mukavasti. Pitkin pihan kuivaa reunaa putkahtelee nyt kaiken sävyisiä kärsämöitä ja mie tykkään niistä kovasti. Olen ollut aikeissa hankkia myös Kultakärsämön, Achillea filipendulina, toiveena että ne risteytyisiät näiden jo olemassa olevien kaunokaisten kanssa. Tuloksena eri sävyisiä oransseja ja persikoita... ehkä. :)


Siankärsämö kuivuu kauniiksi kun sen poimii juuri auenneena ja esim. kransseihin se taipuu hyvin ja kestääkin aika kauan hyvänä. Se on hyvin monikäyttöinen muutenkin.

Tässä Wikipediasta kopioitua (ja vähän muualtakin) muokattua tekstiä. Tarkkaa alkuperäistä lähdettä en osaa sanoa, sillä olen noukkinut tietoja sieltä täältä.

Siankärsämö on valkeakukkainen, ryydintuoksuinen niittyjen kukka. Sitä tavataan laajalla alueella Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa siankärsämö on muinaistulokas, jolla on monta kansanomaista nimitystä, kuten pyörtänöpöllö, pellonvanhin ja akantupakki.

Muinaistulokkaat ovat kasveja, jotka ovat kulkeutuneet maahan ennen 1600-luvun alkupuolta ihmisen toiminnan myötävaikutuksella, kuten merenkulun tai kaupan vuoksi.

Siankärsämö on hyvin vanha rohdos- ja maustekasvi, jota on käytetty erityisesti haavojen hoitoon. Keski-Euroopassa sen kukista ja lehdistä on tehty alkoholiuutosta eli siankärsämöviinaa, jota on käytetty sekä sisäisesti että ulkoisesti. Nuoria lehtiä on käytetty salaateissa mausteena. Siankärsämön käytöllä on laukaistu kouristuksia, ehkäisty tulehduksia ja lisätty ruokahalua. Siankärsämö kuuluu edelleen kauppayrtteihin. Kasvi sisältää mm. haihtuvia öljyjä kamatsuleeni ja karvasainetta nimeltä akilleiini.

Siankärsämöä on käytetty ennen humalaa mausteena oluen panemisessa. Yrttiseosta, jossa siankärsämöä saatettiin käyttää, kutsuttiin nimellä gruit ja sillä maustettuja oluita kutsutaan nykyään nimellä gruit ale.

Siankärsämön ominaisuuksia ja niillä hoidettavia vaivoja:
  •  laukaisee sileiden lihasten kouristuksia: kuukautiskivut, vaihdevuodet
  •  lisää sapen ja mahanesteen eritystä ja suolen toimintaa: ruokahaluttomuus, ruoansulatusvaivat, ummetus, ilmavaivat
  •  alentaa verenpainetta ja verensokeria
  •  lisää virtsan ja hieneritystä: virtsatievaivat, eturauhasvaivat
  •  vahvistaa immuunipuolustusta ja alentaa kuumetta: flunssa
  • antibioottinen, antibakteerinen: tulehdukset, hiivasieni, ientulehdus
  • estää verenvuotoa ja lievittää kipua ja ärsytystä: ihottumat, haavat, hiertymät, akne, palohaavat, migreeni, päänsärky
  • elvyttää laskimo- ja ääreisverenkiertoa: suonikohjut, peräpukamat, kylmät kädet ja jalat
Huomioitavaa: Saattaa aiheuttaa pitkäaikaisesti käytettynä yliherkkyysihottumaan tai valolle herkistymistä.

Siankärsämö parantaa haavat

Carl von Linné (Linnaeus) antoi sille tieteellisen nimen Homeroksen haavoittumattoman sankarin Achilleen mukaan. Siankärsämö onkin ollut sotilaiden ystävä jo vuosituhansia, sillä kasvi tunnetaan haavoja parantavasta ja verenvuotoa ehkäisevästä kyvystään.
Rooman keisari Neron armeijan lääkärinä toiminut Dioskorides määräsi jokaisen legioonalaisen kantamaan siankärsämöä mukanaan haavoittumisen varalta.


perjantai 1. heinäkuuta 2011

Oijoi orvokkini! ♥ Osa 2.



Mitä saadaan seuraavana kesänä, kun istutetaan heleän keltainen ja vaaleanpunainen suurikukkainen orvokki vierekkäin? Ihania keltaisen ja punaisen yhdistelmiä! Näissä lapsukaisissa on ylälehdet punaiset ja alalehdet keltaiset. Toisilla on tummaa väriä keskellä ja toisilla ei, kumpi on tullut äitiinsä ja kumpi isäänsä, sitä en tiedä. Valitettavasti en saanut kuvaan ihan niiden todellista väriä vaan jäivät vähän kalpeiksi. :)


Erilaiset, yllättävät risteymät ovat suloisia yllätyksiä silloin kun ne sekoavat omalla pihalla. Sen sijaan jos olet kylvänyt pussillisen siemeniä (joiden pitäisi olla keskimmäisen kuvan värisiä) hoitanut niitä helmikuusta asti ja istuttanut tarkoin miettimääsi väriyhdistelmään laatikkoon ja kun ne avautuessaan eivät olleet KUKAAN odotetun kaltainen, ensireaktio oli, "mitä hemmettiä?" :(
Niistä tuli jos minkävärisiä! Tuo musta keltanaamainen ei kuulu joukkoon, vaan se tuli mustien orvokkien siemenistä. Sain sisareltani hänen viime kesänä omistaan keräämiään siemeniä ja sinnekin oli joku keltainen päässyt livahtamaan siitepölyineen joukkoon.


Tarkoitus oli siis laittaa sitruunaperhosen keltaisia, persikan värisiä ja mustia yhteen, mutta nyt niissä laatikoissa sitten kasvaa niiden keltaisten kanssa kaikkea mahdollista.
Mitä kauemmin olen niitä katsellut, sen enempi niistä pidän. Eihän täällä Puutarhassani muutenkaan ole kaikki niin jetsulleen. :)
En olisi tieten tahtoen tuommoisia yhdistelmiä tehnyt, en tosiaankaan, mutta nyt joku kujeileva kukkakeijuni pistikin siemenet ja sävelet sekaisin, ja näistä tuli oikeastaan vallan viehättäviä. Tykkään!


Keijun piirtänyt Cicely Mary Barker


lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannustaikoja

No eiiii... kun ihan vaan puutarhahommia tehdessä, meni Juhannus kun Mies oli töissä.


Eilen illalla näytti kasvihuone näin siistiltä. Kaikki kasvaa kauniisti, kurkut ja rypäleet etenkin on kokoa saaneet jo mukavasti.
Tänään on joka paikka täynnä kylvölaatikoita ja -ruukkuja. Ihan pikkuisen nimittäin laittelin lupiineja, akileijoja, lemmikkiä ja oikein tumman sinisiä ritarinkannuksia, joiden pussi jäi tuosta kuvasta näköjään pois.
Tänään laajentelin myös yhtä kukkapenkkiä että sain loputkin perennat ja liljat viimeinkin maahan. Ihan loppuviimeistelyssä, jättiauringonkukkien tukea laittaessa, jysäytin suurella vasaralla käteen ja nyt kirjoittelen sitten yhdellä kädellä, kun toinen on turvoksissa ja alkaa mustumaan. No, onneksi on kiireisimmät hommat tehtynä. :)

torstai 23. kesäkuuta 2011

Ihanaista Keskikesän Juhlaa...

... Mittumaaria, Juhannusta! Minusta kesä vasta oikeastaan alkaa Juhannukselta, aika sitä ennen on loppukevättä. Ehkä siksi että sitä ennen on niin paljon kaikenlaista puuhaa Puutarhassa ja nyt ehtii... tai pitää kyllä totuuden nimissä sanoa että malttaa, vähän paremmin vain oleskella ja ihastella.


Viettäkää Ihanainen Juhannus,
myrskyssä tai auringonpaisteessa!

Kuvat talteen :)

Varmaan monelle teistä on käynyt joskus tietsikan kanssa niin että ohjelmat kaatuu, joku pöpö jumittaa sen niin ettei ohjelmat aukea ja kaikki tiedot katoaa. Niin minullekin kerran ja siitä viisastuneena (ja Miehen moneeeeen kertaan kehoitettua) otin valokuvistani varmuuskopiot levylle. Sadepäivänä voi puutarhaa harrastaan vaikka tälleen. Monta tuntia meni niiden kopioimiseen, mutta nyt ne on tallessa. Kuvia onkin muutamassa vuodessa kertynyt jo tuhansia.Värkkäilin levyjen kansiin kuvia (no tietenkin värkkäilin, kuinkas muutenkaan) ja tämmöisiä niistä tuli.



tiistai 21. kesäkuuta 2011

Mustikoita, mansikoita! :)

Viimeisen lomapäiväni vietin Marjatarhassa puuhastellen. Laatikoihin istutin pensasmustikkaa ja niiden reunoille mansikoita. Laitoin siemenistä kylvämääni kuukausimansikkaa ja vaaleanpunakukkaista, jatkuvasatoista mansikkaa (sen lajiketta en just nyt muista) sekä kymmenen tilaamaani mansikantaimea.
Muutaman jättivadelman istutin nipussa kasvamaan ja näpertelin niille, sekä viime vuonna lahjaksi saatuun vaaleanpunaiseen viinimarjaan tuet rimoista.
Pikkuhiljaa pensaiden ja istutuslaatikoiden välit peitän suodatinkankaalla ja soralla, sillä nurmenleikkuu tarhasta on varsinaista sompailua.

Onnellinen sattuma että lisää multaa hakiessa puutarhamyymälästä, juuri samaan aikaan myyjä kiinnitti "ota ilmaiseksi, ole hyvä" -lappua yhteen taimirullakkoon. Ja niin löysi 21 pelargoniaa jotka olivat vaarassa hukkua, ja muutama kuivuudesta kärsinyt kukka uuden kodin täältä meiltä. Vanha palosaavi pääsi siis Marjatarhaan koristeeksi kera pelakuiden ja noiden lilojen "mitänenytonkaan" kukkien.


Monien muiden perennoiden lisäksi Pionit kukkii ja tuoksuvat nyt ihanasti. Viime vuonna ostin niille kaksi omaa päivän/sateenvarjoa, ja ne onkin olleet tarpeen, sillä lähes joka päivä on satanut nyt kun kukat on olleet auki. Yhtään ei ole päässyt sade niitä maahan pieksämään. :)



Kiitos kovasti ihanista kommenteista edellisiin postauksiini. Jos jotakin tuo Helmiorapihlaja kiinnostaa, niin rohkaisen kyllä kokeilemaan vaikka asuisisikin pohjoisempana kuin III vyöhykkeellä.
Kaksi edellistä talvea on ollut todella kylmää ja täällä meilläkin (missä luntakaan ei aina ole kuin tammi-helmikuussa) oli molempina talvina pitkiä pakkaskausia jolloin mittari näytti lähes -30 monena päivänä ja yli 20 oli jopa viikkoja. Niistä huolimatta pikkuinen puu voi hyvin eikä kärsinyt kylmyydestä yhtään. Sehän istutettiin vasta kaksi vuotta sitten, niin että samantien joutui koetukselle noiden talvien suhteen. Kannattaa kokeilla, suuren suurta vahinkoa ei tule ellei se sittenmenestykään mutta saattaa saada ihana pikkupuun ilokseen moniksi vuosiksi. :)