lauantai 4. kesäkuuta 2011

Terälehtisade ja kimalaisten surina täyttää tuoksuvan kesäpäivän :)

Kesäkuun alku on kukkivien, tuoksuvien puiden ja pensaiden aikaa. Osa hedelmäpuista alkaa jo lopetella kukintaansa ja tänään kävelinkin terälehtisateessa kuvaillessani puutarhaa.

Sireenit vasta aloittivan pari päivää sitten ja kukkia on ihan älyttömästi sekä valkeissa että liloissa. Muutenkin alkaa olla jo niin rehevää että.

Kasvihuoneessa viimeistelyt on vielä vähän vaiheessa. Suurin syy siihen on se että olen tänäänkin tehnyt muuta, eli hakenut perennojen taimia Fiatin takapaksillisen Mieheni äidin puutarhasta. :)
Oven (se ei ole vielä valmis) maalaan siniseksi ja mietin tekisinkö niin myös ikkunoiden reunoille... hmm... Sitten pääsen sitä sisustamaan ja kantamaan kasvit sisään.



Kurkistus Ruusutarhaan takaportin suunnasta. Kärhöt on kasvaneet suuren suuriksi ja aloittelevat kukintaa portin pielessä. Ruukuissa kasvaa pensasruusuja jotka olen jo viime kesänä ruukuttanut. Teen vähän kokeiluja ja yhdestä tulee runkoruusupuu jos onnistun, ja muita yritän saada leikkaamalla muotoiltua jonkinlaisiksi. Ja sitten on kaksi pientä pensasta joiden pikkuruiset taimet kaivoin mökin pihalta, hiekkakuopan reunalta. Ne on sinne siemenistä kasvaneet enkä yhtään tiedä mitä ruusuja ne on. Joku lintu on ne sinne kakkinut. :)


Pikkuansarissa kasvavat keväällä pistokkaista laittamani Laventelit. Näyttää siltä että kaikki on juurtuneet. En kuitenkaan vielä istuta niitä maahan, vaan ne saavat rauhassa kasvatella juuriaan ruukuissa.
Koska vielä eivät ruusut kuki, toin portailla olleet (siellä niillä alkaa olla liian kuuma) ruusu/orvokkiruukut tähän roikkumaan. Kuvassa ne on vielä ruukuissa amppelien sisällä, mutta en niitä silleen tietenkään jätä. Reunalla suuressa ruukussa kasvaa Kelloköynnös. Ansarin ruusut kärsivät viime talvesta ja ne ovat vielä ihan pieniä niin että näyttäisi aika tyhjältä tämä muuten.

Tämmöisiä hommia tällä kertaa, ehkä ensi kerralla pääsen jo näyttämään kuvia kasvihuoneen sisältä... :)

 



7 kommenttia:

  1. Kasvihuoneesi näyttää niiiiiin kovin kovin hienolta. Aivan super upea. Samoin kukkasateesi on uskomaton. Parasta nautintoa onkin kuljeskia pitkin puidenalusia ja nuuhkutella kukkien huumaavaa tuoksua kukkaiskaton alla.

    VastaaPoista
  2. On kyllä aivan ihana tuo kasvihuone! Kävis huvimajastaki ihan täysin, varmaan sellastaki virkaa tulee toimittamaan? :) Omenapuiden kukatki on niin sulosia, mullaki nyt rautatieomenapuussa on nuppuja, muissa ei edelleenkään näy kukan kukkaa. Eivät ole kukkineet vielä koskaan, en tiiä miksi ei kuki. Ja lehdetki on aika kitusia ja pieniä..varmaan liian kuivaa täällä meidän pihalla niille.

    VastaaPoista
  3. Upea kasvihuone sinulla!
    ja terassikin siinä...

    VastaaPoista
  4. Oi! Sulla on I-HA-NA kasvihuone ja mikä kukkien/kukintojen runsaus!
    Miksei jo meilläkin :/

    VastaaPoista
  5. Sun pihassa on tapahtunut paljon viime aikoina. Olisipa mahtava päästä käymään ihan livenä. Voi ihan tuntea kukkien tuoksun,niin upeasti olet niitä kuviin "vanginnut".

    VastaaPoista
  6. Oi, sulla on upea kasvihuone. Omaani aloitetaan rakentamaan heinäkuussa. Tästähän saa hyviä vinkkejä...

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kivoista kommenteista. :)

    VastaaPoista