lauantai 12. helmikuuta 2011

Suunnitelmia ja valmisteluita

Vaikka kevääseen onkin vielä aikas paljon aikaa, suunnitelmat on jo täydessä vauhdissa. Tuleva kasvihuoneeni käy mielessä miltei päivittäin ja sinne istutettavat paprikat olen jo kylvänyt. Siemenet jotka tilasin Siemen Maailmasta ovat tulleet perille jo viikko sitten ja osa on jo siis mullassakin jo.




Pikkuruinen kasvihuone jonka sain siskolta lahjaksi viime syksynä, toimii mainiona itämispaikkana.


Myöhemmin siirrän sen kuistille näitä pikkuisia sipulikukkia varten jotka jo kurkistelevat päivänvaloa. Ne on olleet noin 10 asteen lämmössä ja kasvavat jo kovaa vauhtia. Kuva on otettu viikko sitten, nyt ovat jo pitemmällä.


Kasvihuoneeseen tuunailin säilytyspurkkeja ja -laatikon tarvikkeille.


Pienet kananpojat, Ulla ja Heta, kasvavat vielä Pojan kanalassa kevääseen ja muuttavat sitten mammalle kesäksi. Heille on suunniteltu ja piirretty pikkuinen huvila ja tarha

 

Monenlaista mukavaa hommaa tehtävänä jo ennenkuin lumet sulaa, sitten ei enää paljon näperrellä ehdikään kun on kädet täynnä tuota Puutarhaa... rakasta, rakasta Puutarhaa.

16 kommenttia:

  1. Voi sentään, kyllä tämä kevään odotus on melkein yhtä ihanaa kuin itse kevätkin :)))
    Sinulla on valmistelut jo hyvässä mallissa. Hienot säilytyspurkit ja kaikki!
    Tuollaisessa pikku kasvihuoneessa kasvaa varmaan paljon onnellisempia taimia kuin niissä muovisissa versioissa ;)
    Minullakin ovat chilin siemenet jo mullassa; ja chilihillon resepti valmiina :DDD
    Ihanat pikku tipuset, olisikin kodikasta jos pihalla tepastelisi muutama kana kesällä. Meillä se ei kyllä onnistu, viisi kissimirriä pitävät siitä huolen.
    Kesälammas olisi myös niin ihana, mutta taidan edelleen tyytyä kotiseutumuseon kesälampaiden ihasteluun. Ne ovat ihania ahvenanmaanlampaita, täydellisen valloittavia :)
    Oikein aurinkoisia kevätpäiviä sinulle ♥

    VastaaPoista
  2. Marja, niin minustakin. Tässä ajassa on vielä se ihanuus että joskus voi hyvin jättää jokusen päivän väliin ja olla tekemättä yhtikäs mitään jos ei huvita tai jaksa. :)
    Mulla on joskus ollut enemmänkin kanoja jotka kuljeskeli pihalla vapaana. Ei meidän kissat niille mitään tehneet.
    Iloa ja valoa sinunkin päiviisi toivottelen. :)

    VastaaPoista
  3. Oi että kun on sulosia tipuja! Kanoja olen itsekin haaveillut, jos niitä jostain kesän ajaksi saisi.. Mulle nyt on tulossa sellainen muovinen kasvihuoneen tapainen hököstys taimille, ei muutoin oikein ole mitään paikkaa, missä sais niitä kasvatella, kait semmonenki parempi, kuin ei mitään. :)
    Ja kertakaikkiaan ihania nuo säilytyspurkitkin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Puutarhuri :)
    Muovihuone hökötyskin on hyvä ja ajaa kyllä asiansa. Niitä mulla onkin ollut jo vaikka millaisia useampia.
    Jotenkin on nyt ihmepurkkivimma päällänsä. Niitä on jo aika monta erilaista. :)))

    VastaaPoista
  5. Kylläpä Ulla ja Heta ovat suloisia:)

    Sormet kyllä jo syyhyää mullan pariin, mutta vielä en ole kylvänyt mitään, kun ei ole lisävaloa. Mutta piakoin varmasti jo...

    VastaaPoista
  6. Kyllä tämä alkaa pikku hiljaa olla kivaa aikaa, siemeniä hypistellään ja istutetaan ♥
    Hyvin on jo alkuun lähtenyt kasvit ja kauniit purkit pääsee paikalleen :)

    Voi miten suloisia pienet tipit on ♥

    Iloista kevät mieltä, vaikka onkin pakkasta, nyt on aika pikku hiljaa laitella siemeniä ,pitää minunkin katsella...

    VastaaPoista
  7. Suloisia pikkutipusia, toisella niistä on sama nimi kuin omalla rakkaalla kuopuksellani ;)
    Ihanaa on kevään odotus, toivo valon ja lämmön lisääntymisestä on niin käsinkosketeltavaa: viikossa jo tapahtuu niin paljon ja kevät etenee... Pakkanen paukkui -33 asteessa tänä aamuna, jo viikon pysytellyt taas "kunnon lukemissa", mutta jospa nämä kylmät päivät tietäisivät lämmintä kesää :)

    VastaaPoista
  8. Ihania ovat pikkutipuset, niin kuin kaikkikin lapset.Muutama kana pihalla kuoputtamassa onkin mukavan kodikasta. Kun minä olin lapsi, olivat meidän kaikki kanat vapaina.Ne aamuvirkut kotkottajat tulivat jo neljältä potkimaan perennojen juuret paljaiksi ja kesäkukkien siemenet hujan hajan, niin etteivät ne päässeet koskaan itämään! Älkää kukaan lampaista pihalle haaveilka! Niille kelpaavat kaikki, mitä kylvätte tai istutatte! Varoittaa vanha nummentonkija.

    VastaaPoista
  9. Hyvää ystävänpäivää!
    Kauniita purkkeja ja ihana kasvihuone! Tahtoo tuommoisen!

    VastaaPoista
  10. Ihania juttuja jo olet tehnyt, minä olen vasta ostanut muutaman pussin, mutta joskus tammikuussa istutin jo kasvuun lähteneet tulppaanin sipulit..niitä nyt sitten ihmettelen täällä,kun alkavat työntyä jo esille. Tuleeko sulle ens kesänä kanoja? Mutta sehän on ihanaa.

    VastaaPoista
  11. Oi kuinka ihana pieni kasvihuone : )
    Ja nuo tipuset ovat niin hellyyttävän suloisia...
    Kävin juuri ostamassa lisää multaa pelakuitten pistokkaille. Tosin osaa en vielä leikkaakaan, kun lehdistö on vielä niin heikkokasvuinen.
    Mukavaa ystävänpäivää !

    VastaaPoista
  12. Hyvää ystävänpäivää!
    Suloisia pikkutipuja!
    Onpa ihanaa, että saat pihaan kanoja tepastelemaan. Minuvatkohan ne jo ensi kesänä, vai ovatko vielä liian vauvasia semmoisiin puuhiin?
    Haaveilen itsekin kanoista. Ehkä joskus! Muistan mummolan kanat, Sain aina käydä munat keräämässä - varsinaisia luomumunia!

    VastaaPoista
  13. Oi kiitos... kärhöpistokkaat olisivat aivan huippu ihania : )

    VastaaPoista
  14. Kiitos kivoista kommenteista kaikille!
    Tuija :) juu tulee. Kaksi kanaa, Ulla ja Heta Kananen

    Irene :) heinäkuusta alkaen pitäisi näiden jo munia. 

    Sari :) Lumikärhöstä ainakin ja Alppikärhöstä myös jos sitä haluat.

    VastaaPoista
  15. Mitkä ihanat nimet kanoillasi onkaan.;) voih..Onko teidän tontti aidattu, ettei ne karkaa, vai oletteko tehneet niille aitauksen.?

    VastaaPoista
  16. Ei ole tonttia kokonaan aidattu mutta tarkoitus on keväällä tehdä niille tarha ja pikkuinen huvila jossa nukkuvat öisin.
    Vanhassa kodissa kun kanoja oli minulla paljon, kanat kipittelivät pihalla eivätkä yrittäneetkään karkuun. Syksyllä kun ympärillä olevat pellot oli puitu, ne saattoivat mennä ojan yli syömään pudonneita jyviä, mutta tulivat lujaa vauhtia pihaan kun huusin että tulkaapas kotia sieltä. :D

    Kerran oli ankat saaneet ne houkuteltua mukaansa kun aikoivat joenrantaan livahtaa. Koko porukka, ankat edellä ja kanat perässä, oli jo pitkän matkaa köpötellyt tietä pitkin kohti rantaa mutta silloinkin ne tulivat juosten takaisin kun huutelin portilta. :D

    VastaaPoista