perjantai 18. tammikuuta 2008

Taiteilija...?





En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisen lahjakkaana tässä kuvien tekemisessä, piirtämisessä tai maalaamisessa. Taiteilijaksi en tohtisi itseäni kutsua missään tapauksessa.

Kuvankäsittelyohjelmalla aikaansaadut "teokset" ovat jotain ihan muuta kuin taidetta, eivätkä minun mielestäni vaadi muuta kuin että hiirikäsi toimii ja että koneessa on jonkinlainen alan ohjelma.

Niinpä en voinutkaan olla ääneen ihmettelemättä, kun Internetin Ihmeellisessä maailmassa seikkaillessani, osuin vahingossa jollekin jenkkisivulle jossa kerrottiin eri taiteilijoiden töistä.

Siinä esiteltiin naistaiteilija, joka (vapaasti käännettynä) aloittaa teoksensa puutarhassaan kasvattamalla kukkia. Sitten hän kuvaa ne, tarkasti parhaaseen mahdolliseen kuvausaikaan, rajaa kuvat ja muokkaa niistä sitten kukkamandaloita. Sitten seurasi vielä suuremmoinen ylistys niistä teoksista.


Voi jee sentään!!! Tuolla kriteerillähän minäkin olen taiteilija. Kasvatan kukkia, kuvaan niitä. Rajailen kuvia ja kliks... kuvankäsittelyohjelmassa klikkaan kohdasta kaleidoskooppi!







Kuvien kauneutta en kiistä. Kauniitahan ne ovat, katsoi sitten miltä kantilta hyvänsä.
Se kauneus, täydellisyys ja virheettömyys on kuitenkin Luojan luomaa. Suuren Taiteilijan, joka ei pyyhekumia eikä tärpätti rättejä tarvinnut, vaan kerta sipaisulla sai aikaan täydellistä jälkeä. :)

2 kommenttia:

  1. Hienoja fraktaalikuvioita! Kuvankäsittelyohjelma tarjoaa tumpelollekin tilaisuuden muuttua taitelijaksi ;)

    Sääli perhosesi kanssa. Aina ei noiden kanssa tiedä mitä ne ajattelevat ja haluavat. Parempaa onnea seuraavan nuppusatsin kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja väriläiskiä kaikesta huolimatta:)

    VastaaPoista