torstai 24. helmikuuta 2011

Aurinkoinen vapaapäivä!

Kiitos kaikille jälleen kivoista kommenteista, ne ilahduttavat kovasti. Samoin ilahduttaa se että uusia lukijoitakin on tullut. Jokaisen kohdalla käyn aina kurkkimassa (jos mahdollista) löytyykö blogia ja millainen ihminen on kirjoituksistani niin paljon tykännyt, että on tällännyt itsensä tuohon lukijalootaan. :)
Vaikka ei päämääränä ja tarkoituksena olekaan ollut saada mahdollisimman paljon lukijoita, jokainen kävijä ja kommentoija saa iloiseksi. Tilastolaskurin mukaan viime kuussa on vierailijoita ollut 2425. Se on aika paljon, vaikka en ihan vakuuttunut tuon määrän oikeellisuudesta olekaan.

Sari kommentoi Ruusutarhastani edellisessä postauksessa. Siitä sain idean laitella Ruusutarhani kuvia vähän järjestykseen. "Kokonaiskuvaa" on vähän vaikea ottaa kun sitä ei saa yhteen kuvaan sopimaan. Ruusuista kertovat jutut löytyvät lähes kaikki tunnisteen RUUSUT  alta arkistosta. Yritän katsella vanhoja juttuja tänään vielä ja lisätä tunnisteita jos niitä on jäänyt puuttumaan.
Ruusuluettelo (jokunen on siitä kyllä poistunut ja uusia tullut, mutta en ole listaa päivittänyt) löytyy ihan sivun lopusta. Se löytyy myös noista vanhoista jutuista.


Pikkuansari, omatekemä ♥
Laventeli kasvaa myös Ruusutarhassa.

Keväinen Ruusutarha

Juhannusruusut

Aidantolpat maalattiin mustaksi koska portin runko on musta.
Aitasäleiköksi valittiin siniset, samaa väriä kuin portin koristeet.
Toissa kesänä tein nimikyltit kaikille ruusuilleni. :)


7 kommenttia:

  1. Kauniita ruusuja...huokailee hän..

    Mukavaa viikonloppua ja nimpparionnittelut sulle!

    ;)

    VastaaPoista
  2. On tosi kauniita ruusuja! Voi että mä odotan kevättä ja kesää, ensiapuna olen kanssa selaillut kesäkuvia ja suunnitellut uusia istutuksia pihalleni.
    Samoja ruusuja näkyy sulla olevan,mutta lisää pitää saada, ei niitä koskaan ole liikaa!
    Aurinkoista maaliskuuta toivottelee Eeviregina Pohjanmaalta.

    VastaaPoista
  3. Nimpäivä onnittelut sinulle Tuija ♥

    Voi mikä ihana kukkameri ja kaunis ansari ,onnen kukkuloilla noin kauniista puutarhasta olet varmaan :)

    VastaaPoista
  4. Hauska ansari sinulla ruusuille ja laventeleille. En ole sitä aiemmin huomannut. Erityisesti juhannusruususi ovat upeita. Valikoimaa sinulla kyllä riittää.
    Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Oih, mitä ihanuuksia sinulla onkaan... : )
    Oli niin ihana tutkia ruusukuviasi linnunlaulun soidessa taustalla..., tuli ihan kesäfiilis ; )
    Mukavaa viikonloppua ja hyvää nimpparia !

    VastaaPoista
  6. Ruusuja, ihanaa. Ja pikkuansarisi on valloittava.

    VastaaPoista
  7. Kiitos onnitteluista ja toivotuksista! :)

    VastaaPoista