Mennyttä, olevaa ja tulevaa...

Kun luin edelliseen postaukseen tulleita kommentteja, kiitos niistä, tuli mieleeni runo jonka ystäväni Raili kirjoitti minulle muutama vuosi sitten. Olimme asuneet täällä silloin vasta yhden kesän mutta puutarhaa oli kunnostettu jo hyvän matkaa.. Olemme kirjoittaneet toisillemme monia runoja niin että toinen on vastannut runolla ja näin nämä menee...

Mitä ajatteli...

Mitä ajatteli nainen kylväessään,

sadat siemenet unikoiden?

Mitä tunsi hän ruusuja laittaessaan,

viereen kauniiden kärhöjen noiden?

Hän tunsiko ihollaan auringon,

aistiko meren suolaisen tuoksun?

Ruusut huumasivatko kauneudellaan,

hän unohtiko ajan juoksun?

Hän ajatteli päiviä menneitä,

ajatteli sitä hetkeä.

Hän ajatteli uuden elämän rakentaa,

jatkaa aloittamaansa ihmeellistä retkeä.

Uskoi lujasti nainen unelmiinsa,

niiden eteen teki hän työtä.

Uskoi hyväksi kaiken muuttavansa,

kasvoi rakkaus unelmien myötä.

Tunsi auringon lämmön ja meren suloisen tuoksun.

Tunsi sydämessään kauneuden ilon.

Tahtoi säilöä kesän ja tuoksut sen,

tahtoi vangita auringon kilon.

Niitä talvella sitten katsella vois,

kylpeä tunnuissa niiden.

Muistaa lämmön ja surinan kimalaisten,

muistaa pihakaivonsa hiiden.

Sellaisia ajatteli nainen kylväessään,

sadat siemenet unikoiden.

Ruusuissaan rakkauden taimia istutti hän,

toivoi kasvavan suureksi noiden.

Meri vielä on paikallaan vuosien jälkeen,

kun naisesta enää on muistoja vain.

Toivoo et´ joitakin ruusuja myös,

muistuttaen onnesta, jonka täällä hän sai.