Kurpitsojen tarina * Story of my Pumpkings

Jotenkin jäin kiinni nyt tähän aiheeseen kun katselin viimekesäisiä kuvia. Oi mikä ihana kesä! Kaikki kasvoi hyvin ja satoakin tuli enemmän kuin tarpeeksi kaikesta.

Nuistahan se kaikki alkoi. Jo 2007 keväällä tilasin ja kylvin jättikurpitsan siemeniä. Niistä ei tullut juuri mitään. Seuraavana keväänä annoin Pojalle niistä osan ja laitoin loput sellaiseen piiloon, etten niitä enää löytänyt. Viime keväänä ne löysin ja kylvin ja kahta lukuunottamatta kaikki vielä itivätkin.

Taimet kasvoivat hurjaa kyytiä ja tekivät ensimmäisiä nuppujaan jo kuistilla ulos kurkistellessaan.

Pikkukasvihuoneessa ne jatkoivat kasvuaan kunnes viimein hallojen mentyä tein niille vanhan kompostin päälle suojaisan paikan kasvaa.

 Osan taimista kasvatin testausmielessä suurissa ämpäreissä, osan istutin suodatinkankaaseen tekemääni reikään. Ämpärissä kasvaneet rehottivat paremmin mutta kaikki tekivät yhtä hyvin/huonosti hedelmiä.


 Ensi kesää ajatellen muistiin olen laittanut että *enemmän vettä, enemmän ravinteita ja aikaisemmin versot poikki*

Sadonkorjuun aikaan oli ihmeellistä ja ihanaa viimeinkin, monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen, kerätä monta kaunista kurpitsaa talteen.Yksi niistä pääsi pikkuisen tyttärentyttären 1-vuotis synttäripöytään koristeeksi. (syksyllä syntynyt niinkuin mammansakin <3 ) ja loput ovat sitten vaihtuvissa koristeluissa seilanneet edestakaisin pöydältä toiselle.

Nyt kurpitsaiseni ovat siis ulkoportailla viimeisessä tehtävässään ennenkuin ne palaavat kompostin kautta Luonnon Suureen Kiertokulkuun.                         Sinne ne luovuttavat loput energioistaan seuraavien taimien ravinnoksi.  Ehkäpä jo ensi vuonna kurpitsoistani kasvaa nimensä mukaisesti Jättiläiskurpitsoja.  Ja jos ei, niin kasvakoon juuri sellaisiksi kuin haluavat. :)

Kuuluuko kurpitsa Jouluun?

No ei. Kyllä mie sen tiiän. Nämä *huimat saavutukseni puutarhurina* on koristaneet kuistia syksystä saakka. Ne on arvokkaita jo senkin takia että monta kertaa olen epäonnistunut kurpitsojen kanssa ja nyt sain ihan neljä hedelmää onnistumaan, jotka ehtivät kasvaa potkupallon kokoisiksi.

Surukseni huomasin että ne ovat alkaneet pehmetä ja kiireesti vein ne jäätymään portaille. Pakkanen huurrutti ne äkkiä kimalteiseksi ja sitten vielä tupsahti vähän lunta päälle. Kaunista. <3

Tuo miun paras Ystäväni, Mieheni siis, tosin hymyili silleen merkitsevästi ja sanoi että "juu, nehän kurpitsat onkin just jouluun kuuluvia." "Mätänevät kurpitsat" lisäsi vielä pahalainen.

Samanlaisen merkitsevän hymyn sain muistaakseni kyllä silloinkin kun virkkasin ittelleni pikkuruisen tonttulakin kännykkäkoteloksi. :)))

Blogin 2v. Syntymäpäivä :)

Päivälleen kaksi vuotta sitten aloitin tämän ensimmäisen blogini pitämisen.
Sen jälkeen tässä tuolissa on tullut istuttua tunti jos toinenkin. Monet tunnit niistä toisten blogeja lukien ja vähintään yhtä monta tuntia kuvien (joita on kertynyt jo muutama tuhat)kanssa pläräten. Voinkin tunnustaa olevani ihan koukussa tähän.

Onneksi tuo Mieheni ihan yhtä intohimoisesti rassailee noita radioitaan ja antennejaan, kuin minä touhuan näiden omien juttujeni kanssa. Muutoin voisi joutua käymään keskusteluja siitä miten eukko aikansa viettää... Tilanne osattiin kyllä ennakoida ja siksipä ei työhuoneiden väliin seinää rakennettukaan niin että ollaan kuitenkin näkö- ja kuuloetäisyydellä... tai no, kuulo ei kyllä aina pelaa kummallakaan kun oikein keskittyy tekemiseensä. :)))

Blogeja on nettimaailma pullollaan ja olen tosi iloinen että olen surffailureissuillani löytänyt teidät, tärkeät blogiystäväni, tuhansien ja tuhansien joukosta. :)

Iloista, onnellista ja mielenkiintoista tulevaa vuotta toivotellen, Tuija R.

Mitähän se puutarhuri muuta miettisi...

.... kuin puutarhaansa, vaikka on lunta ja pakkasta?

Vielä eivät ajatukset sentään ole siemenissä ja keväisissä istutuksissa, mutta kyllähän tuo harrastus ja lämpimien tunteideni kohde on aina mielessä jollain tavoin.

Se on läsnä ja näkyvissä kuistilla kuivuneissa kukinnoissa ja kullanvärikseksi jäädyttyään muuttuneessa kurpitsassa.

Runsas omenasato näkyy koristeissa ja Jänöpupusen ruokintapaikalla puutarhassa.

Kasvihuoneessa Puutarhakeiju lämmittelee öljykynttilän hehkussa ja Keijupoika odottelee ihan selvästi jo kevättä syvissä mietteissään.

*Sininen hetki* Joulupäivänä Puutarhassa

Ilman salamaa kuvatuissa kuvissa värit on kauniit ja syvät.

En ole näissä muokannut värejä, kahteen ensimmäiseen ihan hiukan lisännyt vain valoa.

Pakkanen paukkuu 15 asteen paikkeilla, joten kauan ei ilman käsineitä voinut kuvia nappailla.

Niin kaunista kuin pihakeittiössä olikin, pinkaisin sisään keittämään kahvit ja sulattelemaan näppejäni. Huomenna aioin kuitenkin kattaa sinne Tapaninpäivä kaffet ja juoda ne siellä kans... kera kameran, tietenkin. :)

Tässä vielä *sinistä hetkeä* ikkunoista katsottuna.

Antaa vaan pakastaa....

...sydämeni rakastaa...

vai mitenkäs se yksi tyttö lauloi menneinä vuosina.?

Minä voin sanoa rakastavani kaikkea hupsua ja hömpötystä. Niinkuin leivosvuokissa pakastettuja kuusenkoristeita ja hyytävän hyvien jääkakkujen tekoa.

Joulublogissa kuvia lisää. :)

Höyheniä, tähtiä, lintusia, kukkia..

...pakkanen saa kaikenlaista kaunista aikaan.

Kannattaa klikata kuvat suuriksi :)

Pakkaspäivä Ruusutarhassa

Ihana kuura on sokeroinut luonnon ja rakennuksetkin. Pakkaslumi narskuu askelten alla ja kristalliset lumihiutaleet kimaltelee... kaunis pakkaspäivä kuvailla Puutarhaa.

Pihakeittiön ikkunoissa on jääpitsiverhot. Kaikissa ikkunoissa vieläpä erilaiset. Hurrrrjan hurmavat.

Laitan niistä vielä myöhemmin lisää kuvia.

Kuurankukkia Ruusutarhassa. :)

Joulunvalot 2. :)

Kun ilta pimenee, muuttuu Puutarha Satumaaksi.

Luontokuvausta :)

Tämä tässä kuvan vasemmassa alareunassa on loikkiva pupu. (Ja niinkuin voitte kaikki nähdä, olen varsin taitavasti vanginnut myös liikkeen kuvaan).

Se käy syömässä maahan jääneitä omenia puutarhassa ja on saanut aikaiseksi jo omia polkujaan näkyviin nyt kun maassa on vähän lunta.

Tuossa ennen kuvaamista juttelin sille. Sanoin että jos hää lupaa olla syömättä pieniä hedelmäpuitani, niin mie lupaan varastosta tuoda omenia niin kauan kuin niitä riittää. Toistaiseksi sopimus on pitänyt. :)

Tänne pihakeittiön alle se sitten pinkaisi piiloon, kun kuvaaja tuli liian liki.
Kyllä se siellä on, uskokaa pois.
Että mie olenkin hyvä kuvaaja. :))))

Siitä pupusesta on tullut varsin rohkea ja se on huomannut, ettei meidän koirarukka näe sitä vaikka se istua nököttää parin metrin päässä. Koira kyllä haistaa sen ja kuuluisaa sokeaa laulajaa muistuttaen pyörittelee päätään nenä kohti taivasta. Se olisi varsin huvittavan näköistä ellei olisi niin surullista.

Joulunvalot

Kaunis pieni Kotikaupunkimme jouluvalaistuksessa.
Valitettavasti en hallitse pimeässä kuvaamista, monta kaunista kohdetta jäi kuvaamatta tai epäonnistui.
Yksi lempirakennuksistani on ehdottomasti Raatihuone.

Iltahämärissä puutarha näyttää hyvin erilaiselta kuin päivällä ja varsin erilaiselta kuin kesällä.

Pikkuinen lampikin näyttää salaperäiseltä, vesi tummaa ja jäähileistä, rannan viiruhelpit ovat muuttuneet kultaisiksi...

Satumaista, sanoisi siskoni Eija. <3 :)

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi ja suomalaiset!