keskiviikko 23. huhtikuuta 2008
Risulintuja ja lintujen risuja...
Päivitystä Naakkojen Salattuihin Elämiin. (kuva wikipedian sivulta)
Ahkerasti nämä naapurit touhusivat pesiensä kanssa. Risuja kuljetettiin piippuihin molempien puolisoiden voimin ja kun tuli sisustuksen aika, niin ette ikinä arvaa mitä ne keksivät! Ihanan pehmoiset, lämpöiset ja valkeat hallaharsoni joilla olin suojannut arkoja ruusuja Ruusutarhassa.
Otin jo muutaman askeleen siihen suuntaan kun huomasin mitä oli tekeillä ja sanoin että "ei hyvät tytöt..." mutta muutin sitten mieleni kun näin miten nätisti toiset odottivat vuoroaan kun yksi repi suikaleita harsosta ja lennähti sitten suu täynnä uusia pehmukkeita kohti pesää.
Ihana ajatus että niillä on lämpöiset pedit valmiina pienokaisille. Pedit joiden lakanat minä olen viime syksynä pessyt ja ne vielä vähän tuoksuvat Arielille. :)
Sitäpaitsi juuri se harso oli jo valmiiksi vähän rikki.
Aikaisemmin tänään kuului jo semmoinen tiritys tuosta piipusta jonka vieressä nukun, että kuvittelin jo pikkuisten kuoriutuneen. Saattoi se tietysti olla suivaantunut rouvakin, sillä hetki sen äänen jälkeen kuului aikamoinen tömäys katolta... ettei vaan olisi heittänyt ukkoaan pihalle...?
Tämä taideteokseni ei oikeastaan ole risuista tehty, eikä siis aito Risulintu, vaan Siperiankurjenmiekan viime kesäisistä lehdistä. Yritys oli saada siitä joutsenen näköinen, mutta se taitaa muistuttaa enemmänkin pienikupuista Pelikaania.. no, seuraava on sitten ehkä jo parempi. Melkein ensimmäinen tekelehän tämä vasta on.
Kaksi olen tehnyt aikaisemmin, joista toinen lajiltaan nälkäkurki (viiruhelpin lehdistä) ja toinen on koiran mielestä ilmeisesti jokin Pahanilmanlintu, sillä epäluuloisena se sitä nuuski ja kun menin ulos seuraavan kerran, oli lintunen pahasti kumollaan.... :))) Niiden ulkonäön/onnistumisen tason voitte päätellä nimistä. Kuvia en tohdi laittaa näkyviin!
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Jotain jo kukkii... vihdoinkin! :)
Ensimmäiset tulppaanit kuistin astioissa on auenneet. Pienet krookukset rappujen ruukkuissa.
Narsisissit ja helmililjat ruukuissaan, kaupasta hankittuja nämä..
... eniten ilahduttavat kuitenkin Kiurunkannukset jotka jonain vuonna on kukkineet jo ihan huhtikuun alussa. Näitä on tontin reuna-alueella vaikka kuinka paljon! :)
torstai 17. huhtikuuta 2008
Yellow, keltainen..
Flowers from our garden (last summer) :)
Huhtikuun väri on keltainen, sanoi Angela blogissaan.
Etsin jo monta keltaista kukkakuvaa, keltaisia keittiön seiniä ja kuvia kuististamme. Sitten satuin katselemaan näitä talokuvia ja tänään kun ajelin tuolla kaupungilla, huomasin että keltaisia taloja on oikeastaan aika paljon tässä pienessä kotikaupungissamme.
Lunta ei tietenkään enää ole eikä omenapuut vielä kuki mutta se ei olekaan kai nyt oleellista vaan näiden vanhojen rakennusten kauneus... ja tietenkin ihana keltainen väri.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Itusilmuja vai silmujen ituja?
Tuossa aikaisemmin kirjoitin liljojen lisäyksestä ja lainaamani pätkän mukaan värililjat eivät siis itusilmuja tekisi. Nyt olen vähän hämmentynyt sillä juuri siitä kohtaa missä tuo upea punainen lilja (Monte Negro) kasvaa, löysin mullan pinnalta pieniä, appelsiinin siemenen kokoisia itusilmuja joissa oli jo pikkuruiset juuretkin. Keräsin talteen kaikki löytämäni ja nyt kun ne on olleet ruukuissaan viikon, on minulla monta liljapienokaista kasvamassa ja pituuttakin on jo noin 5cm.
Onko siis maasta esiin möyrineet nuo *alkuitukaiset* vai pudonneet äiti-liljan varresta? Harmi ettei minulla ole sellaista lähikuvaa josta voisi asian tarkistaa. Pitänee odottaa heinäkuuta ja tarkistaa sitten asian oikea laita.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008
Kiitos Laura oikein kovasti paljon tästä tunnustuksesta. :)
Toivottavasti saan linkin toimimaan.
Säännöt: Rules:
1.You have to nominate 5 blogs,which havent has this award before.
Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5.lle blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2.Each of the blogs must have a purpose!
Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3.The nominated blogs must make a link back to this page!
Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!
4.The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.
Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.
Edelleen haluan ojentaa sen näille blogeille joissa vierailen hyvin usein:
My Country Cottage Garden
http://ein-stueck-garten.blogspot.com/
Cottage Magpie
http://cottagemagpie.com/
Mennikäisten elämää
http://menninkai.vuodatus.net/blog/archive?&y=2008&m=04
Kaksi puuttuu vielä, kovin monet olivat jo ehtineet tämän saadakin. Lisään ne kunhan löydän sopivat. Ja anteeksi jos tulivat jo toistaminseen, selailin kyllä sivuja mutta en huomannut ainakaan että olisi jo ollut ennestään. :)

Sateinen sunnuntai
Eilinen päivä meni pihahommissa kun aurinko paistoi. Kädet kipeänä haravoimisesta... kuinkas muutenkaan. Monen monta kukkaa ja pikkutaimea pääsi myös uuteen ja isompaan ruukkuun. Tänään ei sitten mitään jaksa eikä mikään huvita. Kummallista.
Aikas tiukan opiskelujakson päätyttyä tuntuu kuin kaikki voima olisi paennut johonkin. Pää humisee (tyhjyyttään?) ja yrittää särkeäkin. No, asperiini auttaa särkyyn mutta tähän tyhjyyteen se ei tee mitään vaikutusta.
Olen selaillut kuvakansioitani, järjestellyt niitä, nimennyt kuvia ja leikellyt parhaimpia paloiksi. Mitään järkevää ja valmista ei tuntunut siitäkään tulevan.
Kameraa en ole saanut edes esille, saati sitten että olisin kuvannut edistyvää kevättä tai kasvavia kylvöksiäni.
Tämä päivä tälleen... jospas huomenna saisi jotain jo aikaiseksikin. :)
Ostin eilen kaksi kärhöä, Barbara Jackmanin ja Nioben. Kuistilla ne nyt odottelevat lämpöisempiä säitä, en millään raaskinut niitä ulos vielä laittaa.
Ennestään puutarhastani löytyy Alppikärhö, Lumikärhö, Markham´s Pink sekä siemenestä kasvattamani Kiinankärhöt.
Valitettavasti omia kuvia ei ole kuin Lumikärhöstä, ainakaan en nyt tähän hätään löytänyt. :)
Jostain syystä tämä ei nyt anna siirtää kuvia siihen mihin haluaisin ja siksi ne on tuolleen vähän pöljästi. Älkäät antako sen häiritä.
kuvien lähteet:
sunnuntai 6. huhtikuuta 2008
Ja rakastan minä kasvihuonettanikin..
Se ei ole hieno valkopuitteinen ansari joita näkee upeissa ulkolaisissa puutarhalehdissä, ei se ole huippumoderni eikä varusteltu automaattisilla kastelu/tuuletus vempeleillä.
Se ollaan rakennettu yhdessä Kultani kanssa juhlapaviljonkikehikkoon rakennusmuovista ja laudoista.
Sinne oli katettuna meidän hääpöytä heinäkuussa 2005, jolloin se siis oli vielä paviljonki, ei kasvihuone. :)
Herkkupöytään voi kurkistaa tästä.
Siellä olen kasvattanut monenlaisia tomaatteja ja chilejä, ananaskirsikoita, pelargoneja ja kaktuksia. Perunoita juhannuspöytään, kurkkuja, mausteita ja kiinankärhöjä siemenestä.
Siellä kasvoi myös yhden kasvukauden viinirypäleköynnöksiä, mutta julmettu talvimyrsky nosti merenpinnan niin ylös että huoneessakin sitä oli yli puoli metriä korkeimmillaan, eivätkä ne siitä toipuneet. Sen sijaan pikkuinen persikkapuu selvisi siitäkin.
No, huone korjattiin mutta kuinkas ollakaan. Seuraavana talvena uusi myrsky teki tekosensa jälleen. :(
Nyt onkin ensimmäisenä edessä huoneen siirto toiseen kohtaan ja uusien muovien laitto tietenkin. sillä ainoastaan katto selvisi ehjänä. Alimmainen kuva on ensimmäisestä myrskystä.
lauantai 5. huhtikuuta 2008
Taimikasvatusta
Tänään ajattelin virallisesti avata taimikasvatuskauden kuistilla. Onhan siellä nököttänyt purkki jos toinenkin ja jonkin aikaa ja sipulikukkaruukut kaiken talvea.
Tänään siis raahaan sinne hyllyköt ja välineet ja valot ja hallaharsot... ai niin... ja taimilaatikot ja ruukut ja mullat ja kannut ja siemenet ja käsikirjaston ja, ja, ja, ja..... voiiiii olla ettei kaikkia ehdi/jaksa/viitsi kuitenkaan, mutta ainahan suunnitella saa ja pitääkin. :)
Viime kesänä kasvatin siemenestä Bengalinruusuja. Äärettömän kauniita, pieniä ja hentoja ruusukaunokaisia! Yksi siemen iti vasta kauan toisien jälkeen, kun siihen laatikkoon oli jo kylvetty jotain muuta. Pikkuruistakin pienemmän taimen tökkäsin kasvimaan laitaan ja eilen kävin sen sieltä etsimässä. Kuivuneiden kukankantojen perusteella se oli tehnyt kaksi miniatyyri kukkaakin joita en ollut huomannut. Nyt se on ruukussa sisällä ja toivon että siitä kasvaa onnellinen selviytyjä. Sitkeä se ainakin on. Se muistuttaa hyvin paljon tuota ylläolevaa kuvaa mutta Bengalinruusu tekee sekä kerrottuja että yksinkertaisia kukkia monissa eri punaisen sävyissä, olipa niissä melkein valkoisiakin.
Jostain käsittämättömästä syystä ne jäivät minulta kuvaamatta kukkivana viime kesänä. Tässä ne ovat talviasussaan.
Huomaa äärettömän pikkuiset kiulukat. :)
torstai 3. huhtikuuta 2008
Lisää uusia naapureita!
Itäpäädyn kattohuoneistoon (siis viimeiseen piippuun) on myös uudet asukkaat löytäneet tiensä. Aamulla muuttotouhut kävivät vilkkaana kun molempiin koteihin, molemmat puolisot lennättivät sisustus- ja rakennusmateriaalia vuorotellen, toisen jäädessä laittelemaan kepakkoja paikoilleen. Tämän kevään naakkanaapurit taitavat jäädäkin sitten viimeisiksi. Ainakin Mies on uhannut laitella verkot piippujen päälle.... noooo, aika näyttää laitetaanko vai ei.. ;)
Joka tapauksessa, ellei mitään ikävää ja yllättävää tapahdu, kaksi pikkuperhettä kasvattaa poikueensa samassa talossa meidän kanssa ja minusta se on erittäin mukavaa ja hyvinkin somaa.
(naakka omenapuussa löytyi sivulta http://putni.nerealitate.lv/lvp/lvp_cormon.htm )

tiistai 1. huhtikuuta 2008
Kaksi vuotias :)
Kukapa uskoisi etä tämä kaunotar on kaksivuotias.. tai oikeastaan kolme.
Istutin 2005 pieniä, itusilmuista kasvuun lähteneitä värililjan alkuja Alppiruusujen keskelle (suojaan etteivät tule tallotuksi) ja niistä on kasvanut parissa kesässä aivan upeita. Kukinta on vasta rodojen jälkeen ja koska tuntuvat hyvin viihtyvän vierihoidossa molemmat en niitä sitten siirtänytkään kukkapenkkiin.
Tarkennusta yllä olevaan. Ei ne pikkuruiset taimet olleet itusilmuista vaan sipulisuomujen kasvattamista pikkuriikkisistä sipuleita.
Itusilmuista olen lisännyt noita Keisarinkruunuja. Nopeaa on niidenkin kasvaminen vaikka ekana kesänä vauvalijassa on vain yksi lehti.
Kopioin tähän vielä viherpihasta ohjeen värililjojen lisäyksestä.
"Värililjat ovat jalostettuja lajikkeita, joita voi lisätä vain kasvullisesti jakamalla. Jakaminen on oikeastaan pistokasmonistusta, sillä sipuleista irrotetut sipulisuomut juurrutetaan pistokkaina.
Homma on parasta tehdä silloin, kun kasvi on parhaassa kasvuvoimassaan eli juuri ennen kukintaa tai heti sen jälkeen. Sipuleita ei tarvitse nostaa ylös, vaan maata kaivetaan sipuliin asti. Sipulista irrotetaan varovasti ulompia suomuja, kerrallaan niistä voi ottaa noin puolet. Samasta liljasta voi ottaa lisää suomuja lisäystä varten jo parin vuoden päästä.
Sipulisuomut pistetään riveihin hiekan ja turpeen seokseen laatikkoon. Pistokkaiden laatikoiden, hiekan ja turpeen on oltava puhtaita. Laatikoita pidetään varjoisessa paikassa lasin tai muovin alla. Sipulisuomut juurtuvat parhaiten kasvihuoneessa tai lavassa. Ne mätänevät helposti, jos niitä kastelee liikaa.
Suomujen tyvelle muodostuu melko pian 1–3 pikkusipulia. Kun niissä on juuria, ne koulitaan laatikoihin ja istutetaan myöhemmin avomaalle. Elleivät ne ole juurtuneet riittävästi ennen kylmän tuloa, ne talvetetaan viileässä paikassa. Juuri ostettujen liljojen sipulisuomut ovat pehmeitä, eikä niistä kannata ottaa pistokkaita. Pistokaslisäykseen ryhdytään vasta, kun sipulit ovat hyvin juurtuneet ja sipulisuomut saaneet täyden nestejännityksen."

Nämä omat pienokaiset olivat ihan "luomulisättyjä" elikäs liljojen juurelta talteen kaiveltuja, eivät tuolleen hienosti kasvatettuja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)