sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Muuttolintuja

Muuttolintujen tapaan kotiin palasivat myös Heta ja Ulla Kananen. He toivat tullessaan nyt myös pikkusiskonsa Ulpukan. Jotta kaikki olisi täydellistä, ja pienessä kanalassamme vallitsisi harmonia, mukaan lähti myös upea kukko-poika Hermanni. Ulpukka ensi esittelyssä poseerasi enimmäkseen peppu kameraan päin. :)
 
Tässä vielä muutama kuva viime kesältä.



 

13 kommenttia:

  1. No niin, nyt teilläkin alkoi tosi kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin alkoi. Kanatarha avattu ja päivävarjo siellä paikoillaan. Nyt sitten isken Puuhamaan kimppuun, ruukutuspöytä ensimmäiseksi kuntoon.

      Poista
  2. Komiat ja hauskat on elikot. Odottelen että olis vapaapäivä töistä ni kerkeis putsaamaan pihaan. Krookuksia näkyy jo pukkaavan ja enään yksi lumikinos sulamati (juuri siinä kriittisellä kulkuväylällä tietysti).
    Nautihan "kesä" pihastasi:)

    VastaaPoista
  3. Komea on Hermanni ja parvensa!

    VastaaPoista
  4. Minäkin haluaisin olla omavarainen...edes kananmunien osalta...:)

    VastaaPoista
  5. Oih, kanaset! Niitä olisi kiva olla itselläkin :)

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuutta noita kanarouvia! Meillä oli naapurissa kesäkana ja -kukko viime vuonna ja oli ihanaa kuunnella kukon kaikuvia kiekaisuja. Toivottavasti tulevat tänäkesänäkin.

    VastaaPoista
  7. Meillä oli lapsuudessani vaikka mitä eläimiä kotona. Koirien lisäksi kilpikonna, vuohipukki Kille sekä poro ja muutamana kesänä komeasti kiekaava kukko.
    Nyt meillä on ollut lähes 30 vuoden ajan eläinpuisto, joten niihin kaikkiin eläimiin on jo tottunut.
    Meillä oli monta vuotta vanhalla talolla oikein ihmisrakas pässi Aapa. Olisi kivaa ottaa taas lammas, joka saisi perkata meidän ja naapurin pihaa kesällä...
    Voi noita kesäkuvia, miten rehevää ja vihreää silloin onkaan!

    VastaaPoista
  8. Hermanni kiittää kehuista ja kumartaa. Hyvää huolta rouvistaan on pitänyt hän, ja koko perhe on silminnähden nauttinut ensimmäisestä aurinkoista päivästään kesähuvilalla. On kylvetty ja syöty matoja ja otettu aurinkoa. Ensimmäinen munakin saatiin aikaiseksi, asialla pikku Ulpukka.

    VastaaPoista
  9. Teidän kanaperhe lisääntyy...
    Ehkä noita nähdään joskus meilläkin. Kassotaan!

    VastaaPoista
  10. Ihana Hermanni <3 ja miten kauniita kanoja, oikein auvoisaa kesää heidän seurassaan!

    VastaaPoista
  11. Voi mikä komea poika ja niin kauniita rouvia:-) Olisipa meidän lintukodossakin tuollaisia...

    VastaaPoista
  12. Mukavannäköisiä kavereita. Meillä naapurissa on kanoja tuntuvat tosi touhukkailta tyypeiltä :)

    VastaaPoista