Eilen tulivat postissa Sini- ja Keltavaleunikon sekä Keltakaunokin siemenet. Tänään on tarkoitus laittaa Sinivaleunikon siemenet multaan ja kylmäkäsittelyyn. Onnistumisen maksimoimiseksi laitan eri tavoin, sillä varsin monella tyylillä niitä näkyy idätettävän kun olen lukenut netistä keskusteluja aiheesta.
Oletko sinä kasvattanut näitä?
Jos olet, niin laita vinkkiä miten olet toiminut ja kuinka onnistuit. Kiitos!
Kuva lainattu TÄÄLTÄ.
Viherpeukaloiden (olisin tilannut taimiakin, mutta ne oli jo loppuunmyytyjä) sivulla kuvataan sitä näin:
Upea perenna, jonka suosio perustuu suuriin taivaansinisiin, hieman nuokkuviin kukkiin. Sinivaleunikko istutetaan suojaiselle kasvupaikalle puolivarjoon tai varjoon happamaan, vettäläpäisevään ja savensekaiseen maahan. Se kasvaa 60-100 cm korkeaksi. Kukinnot puhkeavat pitkien varsien päähän heinä-elokuussa. Hyvin viihtyessään sinivaleunikko kylväytyy itsestään. Talvenkestoltaan arka, joten suojataan talveksi.
Kuva lainattu,
Kukkiva Niitty (josta siemenet tilattu) kuvaa sitä näin:
Keltavaleunikko, Meconopsis cambrica
Monivuotinen, helppo ja melko kestävä perenna aurinkoisille tai puolivarjoisille paikoille. Vaatii hiekkapitoisen, tuoreutta pidättävän kasvualustan. Kohopenkki tai viettävä rinne, johon vesi ei jää talveksi. Kukinta-aika kesä-heinäkuussa. Vähälumisilla alueilla havusuojaus talveksi. Korkeus 30 - 40 cm. Kukkii pitkään kesä-elokuussa. Melko nuori kanta. Kylvö aikaisin keväällä (maalis-huhtikuu) ulos laatikkoon.

Keltakaunokki, Centaurea macrocephala
Komea, monivuotinen kaunokki aurinkoiselle paikalle. Lehtevät varret nousevat yli metrin korkeuteen. Viihtyy ravinteikkaassa, mielellään savipitoisessa maassa. Myös leikko- ja kuivakukka. Kukkii heinä- elokuussa. Vanha kanta. Siemenet kylvetään keväällä ulos, itää helposti. |
Kaikki nämä sellaisia joita meillä ei aikaisemmin ole ollut. Saa nähdä miten käy! :)