lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannustaikoja

No eiiii... kun ihan vaan puutarhahommia tehdessä, meni Juhannus kun Mies oli töissä.


Eilen illalla näytti kasvihuone näin siistiltä. Kaikki kasvaa kauniisti, kurkut ja rypäleet etenkin on kokoa saaneet jo mukavasti.
Tänään on joka paikka täynnä kylvölaatikoita ja -ruukkuja. Ihan pikkuisen nimittäin laittelin lupiineja, akileijoja, lemmikkiä ja oikein tumman sinisiä ritarinkannuksia, joiden pussi jäi tuosta kuvasta näköjään pois.
Tänään laajentelin myös yhtä kukkapenkkiä että sain loputkin perennat ja liljat viimeinkin maahan. Ihan loppuviimeistelyssä, jättiauringonkukkien tukea laittaessa, jysäytin suurella vasaralla käteen ja nyt kirjoittelen sitten yhdellä kädellä, kun toinen on turvoksissa ja alkaa mustumaan. No, onneksi on kiireisimmät hommat tehtynä. :)

torstai 23. kesäkuuta 2011

Ihanaista Keskikesän Juhlaa...

... Mittumaaria, Juhannusta! Minusta kesä vasta oikeastaan alkaa Juhannukselta, aika sitä ennen on loppukevättä. Ehkä siksi että sitä ennen on niin paljon kaikenlaista puuhaa Puutarhassa ja nyt ehtii... tai pitää kyllä totuuden nimissä sanoa että malttaa, vähän paremmin vain oleskella ja ihastella.


Viettäkää Ihanainen Juhannus,
myrskyssä tai auringonpaisteessa!

Kuvat talteen :)

Varmaan monelle teistä on käynyt joskus tietsikan kanssa niin että ohjelmat kaatuu, joku pöpö jumittaa sen niin ettei ohjelmat aukea ja kaikki tiedot katoaa. Niin minullekin kerran ja siitä viisastuneena (ja Miehen moneeeeen kertaan kehoitettua) otin valokuvistani varmuuskopiot levylle. Sadepäivänä voi puutarhaa harrastaan vaikka tälleen. Monta tuntia meni niiden kopioimiseen, mutta nyt ne on tallessa. Kuvia onkin muutamassa vuodessa kertynyt jo tuhansia.Värkkäilin levyjen kansiin kuvia (no tietenkin värkkäilin, kuinkas muutenkaan) ja tämmöisiä niistä tuli.



tiistai 21. kesäkuuta 2011

Mustikoita, mansikoita! :)

Viimeisen lomapäiväni vietin Marjatarhassa puuhastellen. Laatikoihin istutin pensasmustikkaa ja niiden reunoille mansikoita. Laitoin siemenistä kylvämääni kuukausimansikkaa ja vaaleanpunakukkaista, jatkuvasatoista mansikkaa (sen lajiketta en just nyt muista) sekä kymmenen tilaamaani mansikantaimea.
Muutaman jättivadelman istutin nipussa kasvamaan ja näpertelin niille, sekä viime vuonna lahjaksi saatuun vaaleanpunaiseen viinimarjaan tuet rimoista.
Pikkuhiljaa pensaiden ja istutuslaatikoiden välit peitän suodatinkankaalla ja soralla, sillä nurmenleikkuu tarhasta on varsinaista sompailua.

Onnellinen sattuma että lisää multaa hakiessa puutarhamyymälästä, juuri samaan aikaan myyjä kiinnitti "ota ilmaiseksi, ole hyvä" -lappua yhteen taimirullakkoon. Ja niin löysi 21 pelargoniaa jotka olivat vaarassa hukkua, ja muutama kuivuudesta kärsinyt kukka uuden kodin täältä meiltä. Vanha palosaavi pääsi siis Marjatarhaan koristeeksi kera pelakuiden ja noiden lilojen "mitänenytonkaan" kukkien.


Monien muiden perennoiden lisäksi Pionit kukkii ja tuoksuvat nyt ihanasti. Viime vuonna ostin niille kaksi omaa päivän/sateenvarjoa, ja ne onkin olleet tarpeen, sillä lähes joka päivä on satanut nyt kun kukat on olleet auki. Yhtään ei ole päässyt sade niitä maahan pieksämään. :)



Kiitos kovasti ihanista kommenteista edellisiin postauksiini. Jos jotakin tuo Helmiorapihlaja kiinnostaa, niin rohkaisen kyllä kokeilemaan vaikka asuisisikin pohjoisempana kuin III vyöhykkeellä.
Kaksi edellistä talvea on ollut todella kylmää ja täällä meilläkin (missä luntakaan ei aina ole kuin tammi-helmikuussa) oli molempina talvina pitkiä pakkaskausia jolloin mittari näytti lähes -30 monena päivänä ja yli 20 oli jopa viikkoja. Niistä huolimatta pikkuinen puu voi hyvin eikä kärsinyt kylmyydestä yhtään. Sehän istutettiin vasta kaksi vuotta sitten, niin että samantien joutui koetukselle noiden talvien suhteen. Kannattaa kokeilla, suuren suurta vahinkoa ei tule ellei se sittenmenestykään mutta saattaa saada ihana pikkupuun ilokseen moniksi vuosiksi. :)

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Helmiorapihlaja


Vähän vielä tuosta Helmiorapihlajasta kun siitä monet on tykänneet.
Kopioin tähän tekstin Kekkilän kasvikirjastosta

Helmiorapihlaja
Crataegus × mordenensis ’Toba’

Kaunismuotoiseksi pikkupuuksi kasvava helmiorapihlaja menestyy suotuisilla paikoilla Keski-Suomessa saakka. Se muistuttaa ruusuorapihlajaa, mutta on sitä kestävämpi. Lehdet ovat liuskaiset ja kiiltävän vihreät. Kukkii runsaasti kesäkuussa kerrannaisin hennon vaaleanpunaisin kukin. Kukat ovat aluksi valkoisia, mutta punertuvat vähitellen. Kukkanuput ovat valkoiset ja helmimäisen pyöreät. Syksyllä koristeelliset punaiset luumarjat. Aurinkoisella paikalla lehdissä kaunis syysväri.

Kasvityyppi: Koristepuut
Korkeus (cm): 300-400
Vyöhyke: I, II, III
Kukinta: Kesäkuu
Maatyyppi: Keskiravinteinen, hiekkamaa, kalkkiperäinen, tuore

  

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla kukat olivat puhtaan valkeat
Meidän puutarha sijaitsee II vyöhykkeellä. Kahdesta talvesta pikkuinen puu on selvinnyt hyvin. Ensimmäisenä talvena, keväällä lumen muuttuessa painavaksi, sulava lumi taittoi monta alaoksaa poikki kun en ymmärtänyt niitä kaivaa esiin. (siinä kohtaa oli tuulen kasaksi puhaltamaa lunta reilusti yli metri.) Toisena talvena pupu nappasi jälleen pari alaoksaa poikki. Mutta ei hätää, rungosta on tulossa paljon uusia oksia ja alaoksat joka tapauksessa karsitaan pois perennoita varjostamasta. 
Nämä kuvattu muutama päivä sitten

Tänään on kukat vielä vähän punaisempia :)
Paikka jossa se kasvaa on hiekkaista ja jopa paahteista. Kekkilän mukaan maa pitäisi olla tuoretta, meillä se ei ole, mutta ainakaan vielä se ei näy kärsivän. Tosin kukkamaassa kasvaessaan se saa silloin tällöin kasteluvettä sekin. Juurelta lähtee paljon vesoja ja ne täytyy poistaa että kasvi säilyy puumaisena eikä muutu puskaksi. Juurelta nousevat versot tulevat jalostuksen alta, eli ovat tod. näk.tavallista orapihlajaa. :)

 




perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kyllä näitä nyt on! :)

Kun syksy, talvi ja kevätkin olivat juuri sellaisia kuin olla pitääkin, voi puutarha hyvin. Huolimatta ihan järkyttävästä myyrien määrästä, ei tuhoja oikeastaan tullut. Kukkia tulee perennoihin ja pensaisiin ihan hirmuttoman paljon. Ainoastaan alppiruusut ja yksi omenapuu näyttävät pitävän välivuoden.
Kukkamaissa alkaa olla suorastaan tungosta, ja mie vielä eilen tilasin 10 pussillista perennojen siemeniä ja kylvin jo tänään aikaisemmin ostamiani pusseja kaksi (kaksi jäi vielä odottamaankin). Nooo, ainahan voi tehdä laajennuksia, pidennyksiä ja levennyksiä... tai kokonaan uuden kukkamaan. :)







Sisääntulopihan kukkamaan keskellä kasvaa pieni puu, Helmiorapihlaja. Sen kukat on ensin ihan valkoisia ja muuttuvat sitten vaaleanpunaisiksi. Ne on kuin pieniä ruusuja! Tarkoitus olikin ensin laittaa siihen Ruusuorapihlaja, mutta vahingossa otettiin taimistolta väärä taimi kun olivat vierekkäin. Vahinkoa ei siitä tullut, tämä on vähintäänkin yhtä kaunis, vai mitä olet mieltä? :)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Äidin kasvimaalla hallaharson alla...

.. eikä raparperin lehden, niinkuin laulussa sanotaan, kasvaa kohta kaikki.
Hellepäivinä suojasin pienet taimet paahteelta hallaharsoin. Nyt kun tuli viileää, harso suojaa kylmältä tuulelta eikä sadekaan hakkaa pikkuisia lakoon. Harsotunnelissa taimet kasvavat turvassa myös fasaaneilta. Olen ihmetellyt ettei herneet idä ja eilen sitten huomasin pieniä herneenverson pätkiä penkissä. Halvatun fasaanit on napsineet ne suuhunsa sitä mukaa kun on itäneet. :( No, nyt on hernepenkkikin harsotettu. :)


 Maissit kasvavat piiiiitkässä rivissä kasvimaan reunalla. Niiden väleihin olen istuttanut kahdenlaista Auringonkukkaa houkuttamaan pörriäisiä pölytyspuuhiin. Tuollaista vaaleankeltaista ja sitten semmoisia ruosteenpunaisia kukkia on odotettavissa. Muihin penkkeihin istutin eilen illalla vähän yli 100 tummakukkaista Samettiruusua. (sama väri kuin noissa toisissa auringonkukissa ja noin 100 vielä jäljellä).
Niiden hommana on karkoittaa kirvoja ja muita ei toivottuja öttiäisiä. Nekin houkuttelevat myös paaaaaljon perhosia. Niin että jollei satoa tule kasviksista, on mulla ainakin paljon kukkia ja pörriäisiä loppukesäsät kasvimaallani. :)


Ruokaostoksilla löysin yllättäen suurikukallisia, tuoksuvia ruukkuruusuja. Ostin niitä neljä ja nyt ne tuoksuvat ihanasti ikkunalaudalla. Laitan ne suurempiin ruukkuihin ja vien Ruusutarhaan kunhan ehdin, sateiset päivät nuuskin niitä mennen tullen sisällä.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kurkataanpa vähän jo sisälle...

... siis kasvihuoneeseen.



Yrttejä ja Mansikoita
 


Viinirypäleitä, Ananaskirsikoita ja Kelloköynnöstä
 

 
Paprikoita, Tomaatteja ja lisää Paprikoita :)

Vielä on vähän tehtävä viimeistelymaalauksia, helteet kuitenkin pakottivat jo siirtämään kuistilla kasvaneet taimet kasvihuoneeseen ja suurempiin ruukkuihin. Lisää kuvia seuraavalla kerralla. :)

Ihanaa kesäistä viikkoa kaikille!


keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pienet apulaiset


Pienet puutarhurit olivat auttamassa mammaa kasvimaalla. Istutettiin pussiperunoita ja tehtiin uusia penkkejä. Raivattiin rikkaruohoja ja muuta ylimääräistä rompetta jota on Mamman Puuhamaan liepeille kerääntynyt.
Kannutolkulla pienet kantoivat uupumatta vettä taimille ja kukille.
Joskus sitä vaan kaikki on niin hyvin ja kauniisti. Niinkuin viereisestä kuvasta näkyy, enkeleitäkin hiippaili pienten rakkaiden kintereillä.
Enkä ihmettele että yksi tuli kuvaankin, sillä olotila ja tunnelma oli juuri sen mukainen.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Terälehtisade ja kimalaisten surina täyttää tuoksuvan kesäpäivän :)

Kesäkuun alku on kukkivien, tuoksuvien puiden ja pensaiden aikaa. Osa hedelmäpuista alkaa jo lopetella kukintaansa ja tänään kävelinkin terälehtisateessa kuvaillessani puutarhaa.

Sireenit vasta aloittivan pari päivää sitten ja kukkia on ihan älyttömästi sekä valkeissa että liloissa. Muutenkin alkaa olla jo niin rehevää että.

Kasvihuoneessa viimeistelyt on vielä vähän vaiheessa. Suurin syy siihen on se että olen tänäänkin tehnyt muuta, eli hakenut perennojen taimia Fiatin takapaksillisen Mieheni äidin puutarhasta. :)
Oven (se ei ole vielä valmis) maalaan siniseksi ja mietin tekisinkö niin myös ikkunoiden reunoille... hmm... Sitten pääsen sitä sisustamaan ja kantamaan kasvit sisään.



Kurkistus Ruusutarhaan takaportin suunnasta. Kärhöt on kasvaneet suuren suuriksi ja aloittelevat kukintaa portin pielessä. Ruukuissa kasvaa pensasruusuja jotka olen jo viime kesänä ruukuttanut. Teen vähän kokeiluja ja yhdestä tulee runkoruusupuu jos onnistun, ja muita yritän saada leikkaamalla muotoiltua jonkinlaisiksi. Ja sitten on kaksi pientä pensasta joiden pikkuruiset taimet kaivoin mökin pihalta, hiekkakuopan reunalta. Ne on sinne siemenistä kasvaneet enkä yhtään tiedä mitä ruusuja ne on. Joku lintu on ne sinne kakkinut. :)


Pikkuansarissa kasvavat keväällä pistokkaista laittamani Laventelit. Näyttää siltä että kaikki on juurtuneet. En kuitenkaan vielä istuta niitä maahan, vaan ne saavat rauhassa kasvatella juuriaan ruukuissa.
Koska vielä eivät ruusut kuki, toin portailla olleet (siellä niillä alkaa olla liian kuuma) ruusu/orvokkiruukut tähän roikkumaan. Kuvassa ne on vielä ruukuissa amppelien sisällä, mutta en niitä silleen tietenkään jätä. Reunalla suuressa ruukussa kasvaa Kelloköynnös. Ansarin ruusut kärsivät viime talvesta ja ne ovat vielä ihan pieniä niin että näyttäisi aika tyhjältä tämä muuten.

Tämmöisiä hommia tällä kertaa, ehkä ensi kerralla pääsen jo näyttämään kuvia kasvihuoneen sisältä... :)

 



torstai 2. kesäkuuta 2011

Pikapostaus :)

Kiireesti postailen (maalaushomman kahvitauolla) aikaisin aamusella ottamiani kuvia "esikasvattamon" taimista. Kuuletteko kuinka ne surkiana huutavat yhteen ääneen:
"Päästäkää meidät ulos! Täältä loppuu tila ja happi!"




Yritän saada kasvihuoneen tänään sisältä maalatuksi ja jonkinlaisia hyllyjä sinne jo myös.
Ensiavuksi siirsin jo osan taimista portaille ja nyt ne hihkuu siellä että: "Hei, me muutetaan!" :)