Otsikko voisi olla myös *Kasvihuoneen paikka*, sillä tähän se tulee, keskelle hedelmätarhaa. :)
Kuva on otettu pihakeittiön ikkunasta ja tuo valkopuitteinen haamurakennus on juuri siinä kohtaa jossa kasvihuoneen perustukset on.
Tolppien paikat on valettu viime keväänä. Se tulee siis sementtitolppien/harkkojen päälle irti maasta ja siihen tulee kestopuulattia. Kokoa on suunniteltu 3x4m + 1m leveä kuisti etupäätyyn.
Edestä katsottuna vasemmalle puolelle jää meidän suuret omenapuut.
Vasemmalla kulmalla edessä on toinen kirsikkapuistani ja vasemmalla sivulla on lampi.
Oikealle takakulmalle jää Päärynäpuu ja pienehkö omenapuu joka on Isonpuun siementaimi. Kun muutettiin tänne ja löysin sen raivatessani alapihaa, se oli vasta pikkuinen vinoon kasvanut piiska pitkä heinikon keskellä. Nyt se on jo monta metriä pitkä ja tekee ihan villitysti makeita omenia ihan niinkuin emonsakin.
Kasvihuoneen takana on sitten vielä kaksi luumupuuta jotka ovat nuoria, eivätkä ne ole vielä tehneet hedelmiä, muutaman kukan jo kuitenkin. Nämä on meidän "maalta" kaivettuja taimia. Käsittämättömällä vauhdilla on nekin lähteneet kasvuun niinkuin kaikki täällä.
Vaikka puita on ympärillä, on tuo kohta varsin aurinkoinen. Korkea keltainen aita on juuri etelään päin ja uskon että valoa riittää yltäkylläisesti ellei liikaakin kasvihuoneen kasvateille....
*huoks* ♥