Lokakuussa auringonpaiste on yhtä ihana kuin keväällä. Sanoisin jopa ihanampi, sillä tietoisuus siitä että pian on pimeääkin pimeämpää, saa auringonvalon näyttämään ja tuntumaan aarteelta jota on vähän ja joka vähenee vain mitä pidemmälle syksy etenee.
Rakastan syksyä, kaikkea siinä ja uskallan sanoa että jopa sadetta ja harmautta. Peltikattoa rummuttava sade ja paukuttava tuulikin kuulostavat korvissani mukavilta. Villasukat jalassa, oman kodin suojassa ja lämmössä nuo äänet ovat parasta meditointimusiikkia.
Sanomattakin on selvää että nämä aurinkoiset, kullankimalteiset päivät, kun kostea puutarha on kuin aarrearkku kaikissa jalokivien väreissä välkkyessään, ovat harmaita päiviä energisempiä.
Sellaisina päivinä pitääkin ahnehtia silmillään ja sielullaan värien voimaa säilöön niitä tummia ja harmaita päiviä varten jotka ovat tulossa. Silloin voi halutessaan vain silmät sulkemalla palata värien kyllästämään hetkeen, ja antaa auringon kimalteen virrata koko kehoon ja mieleen.
Eilen sain istuteltua viimeisiä pensaita ja köynnöksiä jotka ovat odotelleet jo ihan luvattoman kauan maahan pääsyä. Tänään pitää vielä urakkaa jatkaa ja piilottaa kauhia kasa tulppaanin sipuleitä. Kaikkiaan niitä oli yli 400, mutta pikkusipulit ja osa tulppaaneista on jo laitettu.
Kasvimaa, joka oli tänä vuonna ennätyssuuri, muuttaa muotoaan jälleen. Ruusukaalit kasvoivat ihan järkyttävän suuriksi, mutta tekivät vain muutaman sormenpäänkokoisen ruusun.
Ananaskirsikat joita riitti kasvimaalle myös, kasvoivat pensaiksi joita oli ihan vaikea katkoa, mutta marjoja ei niihin tullut kuin muutama hassu. Muutenkin kaikki meni vähän samansuuntaisesti. Kaikki kasvoivat ihan hurjasti mutta sato jäi naurettavan pieneksi. Liikaa typpeä en ole laittanut, sillä en ole lannoittanut lainkaan. Luomuilija kun olen ja tää maa on tämmöstä että kasvattaa ihan ittestään... no, kasvattaa mitä kasvattaa. :)
Nyt siis kaalipenkissä kasvaa Goji marjoja, porkkanapenkissä kököttää rivi viinirypäleitä ja paprikapenkin täyttää mansikat ja kukat. Siinä missä kesällä piti kasvaa valkosipuleita (ne hävisivät ihan olemattomiin, ei varsia eikä mukuloita missään) kasvaa nyt kaunis rivi laventelia ja sitruunamelissaa ja hernepenkissä sikuria.
Kukkia, marjoja ja yrttejä, niitä laitan ensivuonna lisää, ja lopetan hölmöilyt noiden juureksien kanssa kun eivät ne kerran täällä halua kasvaa.
Maissitkin jouduin syömään ihan yksinäni, niin että niitäkään en enää laita, vaan niiden tilalle 20 metriä pitkän rivin... vaikkapa hmmm... *miettii* vaikka auringonkukkia ja ruusupapuja sekaisin!
