Tällä viikolla Inkivääri haastaa Ruska aiheisen kollaasin tekoon.
Täällä Kaakonkulmalla ei vielä paljon ruskaa näy, eilenkin oli lämmintä 21 astetta eli kesä ihan täpöillä vielä.
Kuvat ovat jo aikaisemmin kuvattuja, lokakuun loppupuolelta parin vuoden takaa kukka/hedelmäkori kuvaa lukuunottamatta. Pikkuinen enkelini torkkuu ruskan sävyisen työhuoneen nurkassa. Niinkuin melkeistä aina, kollaasisi aiheet kuvaavat harrastuksiani. :)
Sataa ja paistaa ... ihana sää kuvailla.
tiistai 22. syyskuuta 2009
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Asetelmia ja koristeita..
...keittiön pöydälle...
.... ja piha pöydälle...
...eikä tarvinnut mennä edes portista ulos. :)
Useinmiten on lyhtykoisot päätyneet kuivumaan varsineen johonkin pönttöön ja sitten ne on ikävästi vääntyilleet eivätkö ollenkaan kauniita. Kun niiden kukinnot vielä kypsyvät kovin epätasaisesti, on valtaosa ollut vielä vihreitä kun sade on ne jo piessyt pitkin maata likaiseksi. Nyt keräilenkin ne talteen sitä mukaa kun väri on muuttunut ja teen jotain erilaista.
Omenia ei paljon sisälle viitsi tuoda kun niihin tulee niin pian pikkukärpäsiä. Pihapöydällä ne saavat olla rauhassa... paitsi ohikulkijoilta jotka napsivat koristeet suuhunsa.
Saviruukussa on kimppu syysleimun kuihtuneita kukintoja. En olekaan aikaisemmin huomannut kuinka kauniita ne ovat.
Tarvikkeina lisäksi koristeomenia, ruusujen kiulukoita ja kiiltotuhkapensaan marjaisia oksia... niin ja kimppu viiruhelpin lehtiä. :)
Olisi kyllä ollut vapaapäivänä tärkeämpääkin tekemistä mutta, mutta... ei mikään kuitenkaan ole sen tärkeämpää kuin höpöhöpötuunailu. :)

lauantai 19. syyskuuta 2009
Luumuisen kollaasin viikko
Värikollaasien teko on jälleen alkanut ja tämän viikon väri on luumu.
Monta erilaista näkemystä tästä väristä on, minun omani on kai lähempänä viininpunaista kuin varsinaisesti luumunväriä.
Lisää ihastuttavia kollaaseja löydät Inkiväärin sivulta.

Hehkuu, hehkuu...
Viime vuonna ne eivät ehtineet kukkaan ollenkaan vaan pakkanen yllätti nuppuvaiheella jo kaunokaiset. Nämä jos mitkä hehkuvat energiaa!
tiistai 15. syyskuuta 2009
Rubiiniomenoita :)
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Kuistin syysilme
Monta kertaa vuoden aikana meidän sisäänkäynti kuistin sisustus muuttuu.
Pieni sisäinen somistaja minussa saa inspiraation vähintäänkin vuodenaikojen vaihtuessa ja sitten vielä jouluna ja pääsiäisenä erikseen.
Pieni tila on helppo muuttaa sesongin mukaisin somistuksin eri näköiseksi ja on kiva tulla kotiin kun kaunis kuisti on kuin tervetulotoivotus.
Puutarhasta löytyy vielä vaikka mitä pöytien koristeeksi.
Tämä kukka/hedelmäkori päätyi pikkuruisen lapsenlapseni 1-vuotis synttäripöydän koristeeksi. Omaan koriini laitan vielä suuremman kurpitsan samoilla koristeilla.:)
Piirroskuva täältä .

sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Syyskesän tuoksuja ja tunnelmia
Eilen meillä tuoksui omena ja kaneli, siirappi ja vanilja. :)
Lasten kanssa pidettiin puutarhapäivää, kerättiin ja syötiin omenia ja marjoja ja niistä tehtyä herkkua.
Pikkumies perusti äkkiä puutarhatuotemyymälän ja sieltä sitten ostettiin kaikenlaista hyvää koivunlehtikolikoilla.
Puuvanhus, jonka runkokin on puoliksi paljas ja kuivettunut, kantaa jälleen suuria ja kauniita punaisia omenia suuren sadon.
Puu on jo itsessään kaunis ja haikeudella ajattelen ettei se enää montaa kesää varmasti jaksa.. :(
Nam, nam..

Westernland vasta aloitti kukinnan, sillä se paleltui ihan maata myöten viime talvena. Toivottavasti se nyt uudessa ansarissaan selviää talvista paremmin.
tiistai 1. syyskuuta 2009
Omenia, omenia... :)
Omenia on tullut taas ihan mahdottoman paljon. Kuvat ovat kaikki vanhoja mutta samanlainen omppumatto kuin alakulman kuvassa, on tuon ison puun alla jälleen.Toissapäivänä keräsin ja kärräsin kuusi kottikärryllistä sen alta kompostiin, yksi kärryllinen tuli vielä muiden puiden alta. Kun eilen iltapäivällä kävin sitten katsomassa, oli alusta lähes samannäköinen taas. Nyt kuitenkin pudokkaan ovat jo suuria ja kypsiä kun ensin pienet ja huonot putosivat pois.Niinkuin kuvasta näkyy, puu on ihan älyttömän suurikin ja se tekee kahdenlaisia omenoita, noita punaisia ja sitten keltaviirullisia. Joku Entisten Aikojen Puutarhuri täällä on varmaan varttanut samaan puuhun eri lajikkeita. Voitte varmasti kuvitella millainen tuoksu Puutarhassani nyt on... nuuh... ihana, makea kypsien omenoide tuoksu. :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)