lauantai 6. kesäkuuta 2009

Nyt tuoksuu Syreenit, sisällä ja ulkona! :)

Juuri kun edellisenä päivänä huokasin tyytyväisenä, että kerrankin olin sitonut kaikki perennat ajoissa eikä sade ollut päässyt niitä piiskaamaan... mitä kävikään?
Illalla ajattelin käydä vesimaljaan keräämässä Syreenin kukkaterttuja joita näkyi nurmella olevan. Pari terttua kädessäni menin Ison Pensaan taakse ja voi kauhistus, ranteen paksuinen ja puolitoista metrinen suuri oksa oli maassa rähmällään. :(
Että otti ihan sydämestä, minä kun en nimittäin raaski niitä maljakkoon ottaa ollenkaan, hiekkalaatikon takaa otin kaksi oksaa yhtenä päivänä ja sekin kirveli.
No, aikani ihmeteltyäni hain oksasakset ja pilkoin sen palasiksi. Suuri kasa oksia keittiönpöydälle ja hommiin.
Suuret oksat lasipurkkeihin, pienemmät maljakoihin ja ihan pienistä sidoin vielä seppeleen ulko-oveen. Eihän se kauaa kestä mutta en millään voinut laittaa pieniäkään roskikseen. kello oli melkein puoli 11 illalla kun sain urakkani päätökseen. Nyt meillä tuoksuu kuin Eedenin Puutarhassa konsanaan!






Ihanaa, tuoksuvaa viikonloppua Ystäväiset, satoi tai paistoi! :)

3 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunista ja tuoksukin varmaan huumaava.
    Harmi oksaa :(

    VastaaPoista
  2. Hurmaavaa....kukkien tuoksut ja pikkuinen kranssi. Onneksi pelastit oksan sisätiloihin

    VastaaPoista