maanantai 31. joulukuuta 2007



Kuka muuten on päättänyt sen mikä on koristekasvi ja mikä rikkaruoho?

Vuohenputken (aivan, sen vihatun juupelin) kauneus on herkkääkin herkempää kun se kainosti painautuu ruusun piikkisiä oksia vasten... *huoks*
Tarkemmin kukintoa katsomalla huomaa sen muistuttavan maailmankaikkeutta pienoiskoossa... tai ainakin tähtisumua. :)




Rakastan ruusuja ja kaikkea niihin liittyvää. Omaa Ruusutarhaani olen rakentanut kultani kanssa nyt kolme kesää ja se alkaakin pikkuhiljaa muotoutua *näköisekseen*. Viime kesänä se sai aidan ympärilleen. Aidan, joka ei kylläkään estä mitään sen enempää kuin peitäkään, mutta se rajaa tarhan muusta puutarhasta, antaa sille ikäänkuin kehykset. Sen asukkaista kerron tarkemmin omassa postauksessa... siis kunhan sen ehdin kirjoittaa, kuvia on vaikka millä mitalla.


Vaikka kevääseen on vielä aikaa, väkisinkin ajatukset jo hiipii tuleviin, tuoksuviin kevätpäiviin. Siihen aikaan kun kaikki ihana on vielä edessä. Tänään jo hivelin kirjastoni aarteita ja vähän katsastelin puutarhapakkini sisältöä. :)




sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Myrsky riepoo edelleenkin Kaakonkulmalla puita ja pensaita... ja kasvihuoneen muoveja. Se nimittäin jäi taas paketoimatta.


Tervehdys "Jouluystävilleni" mikäli löysitte tänne. :)

Olen pakertanut tämän koneeni kanssa ja opiskellut kuvienkäsittelyohjelman käyttöä koko päivän niin että niska alkaa olla jumissa. Sain jotain jopa aikaiseksikin.. kas tässä:

lauantai 29. joulukuuta 2007


Uskomaton keli. Koko yön on tuullut ja myrskynnyt kuin lokakuussa.

Viime vuonna oli samanlaista ja luulin ettei voisi toistua heti perään vaan kuinkas kävikään...? Kuva on tammikuun alkupäiviltä, nyt kukkii viimeisenä keltainen orvokki. Saa nähdä kuinka kauan.

perjantai 28. joulukuuta 2007



Muutama päivä tätä vuotta jäljellä, uusi alkamassa.
Lunta ei ole ripsuakaan, ihan pimeää ja myrskyisää... on joulukuun 28. päivä.


Piparintuoksu vielä viipyilee ilmassa kun ajatukset kuin varkain suuntautuvat jo tulevaan kevääseen ja kylvö- ja istutushommiin. Pian tipahtaakin ensimmäiset siemenluettelot postilaatikkoon ja siitä alkaa haaveilu...