lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kuunliljoja ja veden solinaa

Pari vuotta sitten perustamassamme kukkamaassa on jonkinlainen vesiaihe. Tarkemmin sanottuna se on vain musta rakennussaavi, jossa on pieni suihkulähdepumppu.
Olen tykännyt siitä kovasti, samoin kuin puutarhan pikkulinnut ja vähän isommatkin, eli naakat.
Aluksi oli vähän ongelmia siinä kuinka saisin reunat kauniisti peiteltyä. Laitoin isoja kiviä ja naakat kakkivat ne juomareissuillaan pilkullisiksi. Laitettuani niille kieltotaulun kakkiminen loppui. Ihan totta loppui. Ei kuitenkaan siksi että olisivat pelänneet taulua, sillä näin niiden juovan siitä sen jälkeenkin. Siinä tuli todistetuksi, että ne oppivat ja ymmärtävät. :)


Tänä kesänä ei sitä ongelmaa enää ole. Kivet, taulu ja melkein koko *suihkulähteeni* on piiloutunut kuunliljojen helmojen alle! Vain soliseva ääni kertoo jossain olevan vettä lähistöllä. On se kiva noin ääniefektinäkin vain, mutta ehkäpä kuitenkin joudun vähän näitä harventamaan... vai mitä mieltä olette? :)

7 kommenttia:

  1. Kuunliljat ovat loistavia kasveja silloin, kun pitää hieman vaikka piilottaa;) Kuitenkin kauniita ja kestäviä. Hauska juttu...minulla myös saavi kaivettuna maahan ja aloitan maisemoinnin. Toivottavasti meilläkin linnut oppivat saman....

    VastaaPoista
  2. Viisaita naakkoja. Vesiaihe puutarhassa on mukava, veden solin rauhoittaa. Hienosti kuunliljat ovat maisemoineet saavisi.

    VastaaPoista
  3. Näköjään naakat ovat tottelevaisia lintuja ; )
    Hauska tuo suihkulähde nyt, piilossa..

    VastaaPoista
  4. En minä ainakaa niitä raksis.

    VastaaPoista
  5. Kylläpäs naakat onkin fiksuja lintuja.
    Mullakin tuollainen saavi odottelee, mihin sen kaivaisin, mielellään olemassaolevien sähköjohtojen lähelle:)
    Kivasti ovat kuunliljat kasvaneet ympärille, mutta olisihan kiva nähdä myös pikkuisen enemmän itse vettäkin;)

    VastaaPoista
  6. Hauskasti kerrottu... Minä saattaisin ihan hellällä otteella harventaa kasvustoa, mutta toisaalta aika jännäkin voisi olla noin.

    VastaaPoista
  7. Aika kiva, joillain on saavit jo maassa ja toiset vielä vähän odottelee. :)))
    Olen päättänyt jättää sen tuollaisesi, ikäänkuin piilossa olevaksi lähteeksi.Leikkaan vain hiukan lehtiä pois sisäreunasta että näkyy vesisuihku ja välistä otan kirjavalehtiset ruukkuihin kasvamaan.

    VastaaPoista