Edellisen postauksen aikoihin kuvittelin olevani jo voimaantunut, valmis jatkamaan siitä mihin olin jäänyt, mutta eihän se niin ollut.
Nyt, reilu vuosi myöhemmin on tilanne jo tyystin toinen. Elämä maistuu taas ja puutarha on saanut ansaitsemaansa huomiota.
Paljon siellä on muuttunut. Siitä on muodostunut enemmän mun oman sieluni kuvajainen luonnonkukka-alueineen ja osa siitä on saanut reuhaantua ihan haluamallaan tavalla. Ne alueet alkavat olla sireenien, pihlaja-angervojen ja tuoksuvatukan valtaamia.
Tulikukat, joiden siemeniä olen uskollisesti vuodesta toiseen ripsinyt ympäriinsä, ja jotka aiemmin ajettiin nurin "vääristä paikoista", kasvavat nyt suloisina samettilehtisinä pitkin pihaa.
Olen vapauttanut vanhat suuret sireenipensaat köysistä joilla ne ennen laitettiin kuriin. Silittelin arpia niiden rungoissa, pyysin anteeksi ja lupasin ettei ikinä enää... tästä eteenpäin jokainen meistä saa olla sellainen kuin on ja kasvaa juuri siihen suuntaan kuin haluaa. Me ollaan nyt vapaita.
Uusia ideoita ja ajatuksia tulvii lähes päivittäin. Jotain olen jo toteuttanutkin ja jotain on vielä tänä kesänä toteutumassa. Kuvia ja juttua niistä myöhemmin. Tämän postauksen kuva on vanha. Symbolinen monessakin mielessä... tästä se alkaa... jälleen....
