maanantai 14. tammikuuta 2013

Blogin synttärit... oli jo. :)



Joulukuun 28. neljä vuotta sitten aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Vuodet on kuluneet kuin siivillä ja Puutarha on muuttunut aivan hurjan paljon tänä aikana.
Ensi kesänä ei suuria rakennusprojekteja ole tarkoitus aloittaa (mutta kukapa sen tietää..) vaan hoitaa ja laitella paremmikis näitä jo olemassa olevia istutuksia ja tiloja.



Blogger on tökkinyt jo vähän aikaa. Kuvatila loppui ja maksoin vuosimaksun, mutta kun näytti että maksu oli mennyt kahteen kertaan, peruin sen. Laitoin meilikyselyä asiasta saamatta vastausta ja nyt, kolme viikkoa tapahtuneesta, en enää voi liittää uusia kuvia mihinkään mun blogeistani (lataamatta niitä ensin Bloggerin verkkoalbumiin). Kuitenkin tuolla tileillä näyttäisi mulla olevan vapaata tilaa vaikka kuinka paljon.

Koska kovasti hiljaisiksi on nämä menneet muutenkin, ajattelin pitää vähän taukoa ja miettiä jatkanko enää ollenkaan.


Kiitos mukana kulkeneille sekä satunnaisille kävijöille.


10 kommenttia:

  1. Mulla oli ongelmia vuoden vaihduttua kuvien kanssa tavallisen Googlen puolella, mutta homma sujuu hyvin Google Chromen puolella.

    Jos kuvatila on loppu, mulla auttoi, kun vaihdoin blogini osoitteen ja nimen. Tein tuon vaihdoksen vanhan blogin päälle, poistamatta entistä. Kuvatila alkoi alusta ilman kustannuksia. Vaivana oli vain informoida lukijoille muutoksesta.

    T: Satu (ent. Sadun blogi, nyt My life)

    VastaaPoista
  2. Itselläkin on blogi jäänyt vähän heitteille, mutta niin käy väistämättä kaikille, että "oikea" elämä pitää tarpeeksi kiireisenä. Toivottavasti et kokonaan katoa kuvioista!

    VastaaPoista
  3. Käyhän lukemassa tämä juttu. Mua auttoi ainakin, kun mun kuvatilani oli jo lähes 100% käytetty.
    http://autuasolo.blogspot.fi/2012/10/onko-kuvatallennustila-rajaton.html

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut 4-vuotiaalle! Kuvien lataamisessa on monilla ollut vaikeuksia viime aikoina. Kuten My Life kertoi kannattaisi kokeilla toisella selaimella jos kuvatilaa kerran on. Kuvat kannattaisi myös pienentää niin, että pisin sivu on alle 800 pikseliä, niin kuvatila ei täyty. Minulla oli postaus kuvatilasta ja siellä oli hyviä kommentteja ongelmien ratkaisemiseksi. http://autuasolo.blogspot.fi/search?q=kuvatallennustila

    VastaaPoista
  5. Just ajattelin laittaa sulle samoja vinkkejä kuin on edellisissäkin postauksissa. Mielelläni seuraisin tulevinakin vuosina, miten puutarhasi kasvaa ja kehittyy :)

    Vinkkaan vielä tämän, jos et tiedä, niin sinulla on blogissasi käytössä tuo Todista, ettet ole robotti -toiminto. Se ehkä mahdollisesti karsii oikeiden kommenttien jättäjiä, koska kaikki eivät jaksa nähdä vaivaa sanojen ja numeroiden kirjaamiseen jättääksen kommenttinsa. Itselleni ei ole koitunut ongelmia roskapostista poistettuani tuon toiminnon, mutta näistähän kukin päättää ihan oman halunsa mukaan.

    Vielä näin jälkikäteen kukkaisat ja lämpimät virtuaalionnittelut blogisi neljästä vuodesta!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea 4-vuotiaalle blogillesi ! Toivottavasti, et ihan kokonaan lopeta : )
    Minulla ei ole ollut mitään ongelmia bloggerin kanssa. Syksyllä kuvatilaa oli jäljellä vain 2%, (tämän hetken tilannetta en osaa enää katsoa). Käytän Google Cromea ja syksystä alkaen pienensin kuvat 600. Näin se näköjään on, että pienet kuvat ei vie kuvatilaa.... sainhan pidettyä joulublogissani joulukalenterinkin : )
    Kuten Intianminttu jo kommentoi, tuo sanavarmennus karsii kommentointia, kun se on niin hankala. Ja sekin voi vähentää kommenteja, kun postaus ei ole näkyvissa kommenttia kirjoittaessa.
    Ne on niitä valintoja... jokainenhan tekee bloginsa oman näköisesksi : )
    Mukavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkeistä. Varmistusta ei nyt enää ole ja kommenttiloota pompsahtaa laatikkona näytölle. Mie tuota kuva-asiaa ja jatkoa mietin vielä. :)

    VastaaPoista
  8. Onnea 4-vuotiaalle!
    Meillä on muuten sama syntymäpäivä. Olaan viattomia lapsia.
    Toivon, että saat hankaluutesi jotenkin ratkaistua. Haluan seurata puutarhasi elämää.

    VastaaPoista
  9. Onnittelen :)
    Haluausin myös mielelläni seurata blogiasi jatkossakin, toivottavasti saat asiat järjestymään! Bloggaaminenhan täytyy olla hauskaa ja yksinkertaista ja toisaalta ymmärrän jos tämä on liian hankalaa...

    VastaaPoista