Sain tämän tunnustuksen Sarilta jo jokin aika sitten, ja kaikessa kiireessä meinasin sen unohtaa.
Vaikka en tätä jatkakaan, kiitän siitä kauniisti ja arvostan kyllä.
Sarin blogi on ehdottomasti suosikkilistani kärkisijoilla. Monen monta kertaa on juuri sieltä löytynyt idea, joka on vienyt sitten myös minut mennessään (mm. kielojen kasvatus).
Pitkään on nyt elämänmeno ollut sellaista, etten ole paljonkaan ehtinyt/jaksanut lukea, enkä kommentoidea sitäkään vähää toisten blogeihin. Kunhan tästä syksy etenee vielä niin toivottavasti saan aikaiseksi täällä blogistaniassakin vähän enemmän.
Tuohon haasteeseen kuului kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään...
mitähän kertoisin sellaista mitä ette jo tiedä... hmmm...
1. Juon usein kylmää kahvia. Ihan vaan siksi että unohtelen kahvimukini milloin mihinkin.
2. Ajan auton bensatankin lähes aina niin tyhjiin, että viimeiset kilometrit pikkuautoni kulkee pelkällä hajulla.
3. Saatan tuhlata viimeiset rahani puutarhamyymälässä ihan surutta.
4. En yhtään tykkää tälläytyä.
5. Rakastan villasukkia ja ylisuuria villapaitoja.
6. Rasvailen kantapäät ryppyrasvalla ettei se ehdi vanhentua, sillä naamaani en sitä muista laittaa. Sitäpaitsi eteenpäin menoon ei vaikuta ruttunen naama, kipeet jalat sitävastoin kyllä.
7. Siivoan enemmänkin fiilispohjalta kuin tarpeen mukaan.
8. Pohdin monesti sitä että mahdanko koskaan kasvaa ihan aikuiseksi... ja haluanko edes?