maanantai 29. joulukuuta 2008

Ruusuja ja Rikkaruohoja täytti vuoden!






Roses and Weeds blog 1 Year!

Oikeastaan jo eilen. Voi miten nopeasti on kulunut tämä vuosi!


Tänään lunta on hitusen enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan ja pikkuisen pakkasta. Kirkas ilma, myrskystä ei tietoakaan.


Onnea blogille ja meille kaikille tulevaan vuoteen!

lauantai 27. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Kuusi keittiössä tänä vuonna...



joulusauna tunnelmia..



Angervojen kukintoja.. että mie rakastan näitä, kaikkina vuodenaikoina...



Marjatarha lepäilee...







Kuvissa marraskuinen lumitilanne, kaikki sulivat pois jouluun mennessä.



Blogini päivitys on jäänyt kovin vähälle ja jouluntoivotuskin myöhässä...
Joskus vaan asiat menee eri tavalla kuin on suunnitellut ja kaikkea mitä tahtoisi ei voi tehdä ja toteuttaa.
Joulu meni sairastaessa eikä vieläkään näy loppua, mutta mitäpä sille voi... ei mitään.
Kohta alkaa uusi vuosi. Parempi joissain asioissa kuin edeltäjänsä, niin toivon.
Lumet on siis sulaneet täältä kaikki ja nurmi vihertää *talvisessa* puutarhassa.
Myrsky särki kasvihuoneen... jälleen. Ensi keväänä mietitään josko puretaan se kokonaan *niisk* vai laitetaan valokate muovin tilalle. Tässä on asuttu nyt neljä talvea ja joka vuosi talvimyrsky on ollut kova. Ei tämmöisiä ollut siellä missä ennen asuin. Kyllä nyt uskon jo että muovihuone ei mitenkään täällä kestä vaikka kuinka sen suojaisi. :(

perjantai 5. joulukuuta 2008

Talvi..olevinaan..



Kuva ei ole tältä päivältä.
Lumet tulivat ja menivät, kaikki on sulanut pois.
Kun lunta oli vielä paljon, kahlailin puutarhassa pitkin ja poikin kameran kanssa, sillä tiesin ettei kauaa kestäisi ennenkuin sulaisivat.
Istuin siniseen keinuuni, paksuun lumikerrokseen ja suljin silmäni.

Kimalaiset pörräsivät vanhan omenapuun kukissa, suihkulähde solisi ja aurinko lämmitti kasvojani... istuin siinä kunnes takapuoli alkoi kohmettua... huoks...

perjantai 21. marraskuuta 2008

Tänään näyttää tältä.. :)





What´s blooming now...?


Eilen kuvailin pihalla pitkästä aikaa. Oma kamerani on rikki eikä tuo Puolison kamera oikein istu käteen. Ihan liikaa säätöjä.. :(
Tämän aamun kuvat ovatkin aivan toisen näköisiä, sillä lunta tuli yöllä lisää, pakkasta on 7 astetta ja nyt aurinko paistaa.
Mikä kaamos, tulee mieleen kysyä? :)

torstai 20. marraskuuta 2008

Tämän kauniin tunnustuksen sain Lauralta vaikka blogini on joutunut ihan yksikseen olemaan vaikka kuinka kauan. Kaunis kiitos tästä.

Säännöt olivat seuraavanlaiset:
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä kuusi muuta ja linkitä heidän bloginsa. (määrä vapaa)
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Taivaita tavoittelemassa ;)


Taivaskuvia omalla pihalla kuvattuina. Ei tarvitse miettiä kumpi meistä on minkäkin kuvan ottanut.
Sopimuksemme mukaan minä hallitsen tontin maanpintaa ja Puoliso sen ilmatilaa. Ja täytyypä sanoa että tehokkaasti on mies tilan ottanut haltuun. Suurin härveli keskellä puutarhaa taitaa olla leveydeltään 26m.

These sky pictures are from our garden too.

Posted by Picasa

tiistai 30. syyskuuta 2008

Syksyinen ilme blogiin :)




Kesä on mennyt nopeasti ja kirjoittaminen jäänyt melkein kokonaan. Paljon on tapahtunut kesän aikana niin puutarhassa kuin muutoinkin.

Rakennusprojektit on vielä viimeistelyjä vaille ja puutarha hommat .... sanoisinko "vaiheessa". Opiskelu ja työt on vieneet voimat ihan loppuun eikä intoa oikein muuhun kuin nukkumiseen, ole ollut.

Nyt on opiskelussa vähän taukoa ja yritän saada päivitettyä niin kotihommat kuin puutarhan ja tietenkin tämän rakkaan blogini, joka on ollut heitteillejätettynä. :)






lauantai 16. elokuuta 2008

kuvankäsittelyä




Mitä kaikkea kaunista saakaan päällekäisvalotuksella aikaan..
Angel in my garden!

Loppukesää..


Runsaat sateet on kasvattaneet kaiken ihan ennätysmittoihin. Harmillista että ne ovat myös pieksäneet monet perennat nurin, marjapensaiden oksat nuokkuvat nurmea hipoen ja lammen vesi tulvii yli joka toinen päivä.
Posted by Picasa

perjantai 1. elokuuta 2008

Hääpäivä... Wedding anniversary...


Posted by Picasa

Kesäelämää

Kesä on kulunut puoleen väliin tosi nopeaan. Suurin osa ajastani on kulunut opiskelun parissa tai sitten siitä aika-ajoin toipumiseen enkä ole jaksanut blogiakaan päivitellä.

Kaikki on kasvaa hurahtanut ihan älyttömiin mittoihin ja pian on otettava vesuri käyttöön että pääsee etenemään puutarhassa mihinkään, kun polkujen paikat on melkein umpeen kasvaneet.

Myöhässä mutta kuitenkin laitan kiitokset Lauralle jolta sain tämän mukavan tunnustuksen. Ja Nialle joka yllätti minut myös samalla tavalla ja itseasiassa juuri samaan aikaan kun tätä kirjoittelin.
Edellen haluan ojentaa sen uudelle tuttavuudelle myyrikselle

ja sitten Reginalle joka näyttää olevan samanlainen ruusufani kuin minäkin.

Sitten vielä Frances jonka kuvat ovat ihania ja energisiä, niinkuin koko blogi.

Niin ja tietenkin Marielle jonka sivuilla käyn nauttimassa kertakaikkisen ihania suolaisia ja makeita nyt kun tiukka dietti rajoittaa herkuttelun ihan minimiin.

Ja vielä toinen Marie jonka sisustusmaku on omani kaltainen ja jolla on samanlaiset ruusukupit kuin minullakin :)

Here are the rules:/ Säännöt:

1. The winner can put the logo on his/her blog./ Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.

2. Link the person you received your award from./ Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.

3. Nominate at least 5 other blogs./ Nimeä vähintään 5 muuta blogia palkinnon saajiksi.

4. Put links of those blogs on yours./ Laita noiden blogien linkit sivullesi.

5. Leave a message on the blogs of the boys/girls you’ve nominated./ Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Missäs sitä on oltu ja mitäkö tehty...?

Were I have been, and what I have done...?



Yhdessä Puolisoni kanssa tietenkin, minä enemmän asistentin roolissa ja apuna nuorisoa vielä, on saatu aikaiseksi paljon ja kesä on vasta puolessa välissä!



Tässä keväällä perustettu kukkamaa. Tilaa on vielä istuttaa siihen lisääkin kunhan siemenistä laittamani perennat ehtivät istutuskokoisiksi. Pikkuinen suihkulähde jää kuvassa vähän näkymättömiin.



Kesäkeittiö! Tästä on haaveiltu koko ajan kun täällä on asuttu. Nyt se on tehty vaikkakin kesken vielä on grillin muuraus ja jotain muutakin pientä.

Ja toisesta suunnasta.
Huomaa korvaamaton pallogrilli jossa on paistettu lukuisat välipalamakkarat hommia tehtäessä.
Takana näkyvä meluaita on rakennettu myös. Korkeutta sillä on kolme metriä, pituutta 43 ja se on niiiin ihana että. Eipä nää kukaan sieltä pihalle enää.
Aitaa on rakennettu muutoinkin. Etupihan valkeasta aidasta ei ole vielä kuvaa... ai niin... ja onhan sinnekin tehty yksi uusi kukkapenkki auringonkukille ja kultahelokeille! :)


Ja vielä maistiaisia ruusujen ihanuudesta.
Tänä kesänä ovat ruusuni hemmotelleet meitä suuremmoisella kukinnalla. Yritän saada ruusutarhan kuvia laitettua lähiaikoina.
Harmillisesti työt ja opinnot haittaavat tätä harrastustoimintaa eikä aikaa kaikelle ole mitä tahtoisi touhuilla.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Kesäkuun ruusut



Kaikenlaiset rakennuskiireet on pitäneet poissa koneelta. Laitan pikaisesti kuitenkin kokoelman tällä hetkellä kukkivista ruusuista. Kuvat on aikaisemmin otettuja, en ole edes kuvaamaan ehtinyt. Kuvasta puuttuvat suviruusu ja juhannusruusu, joka kukkii vieläkin ja upeammin kuin koskaan.
Posted by Picasa

lauantai 31. toukokuuta 2008


Posted by Picasa

Apple trees are bloomig






Oi ihanuutta! Vanhat omenapuuni kukkivat vaaleanpunaisena hattarana puutarhassa.

Tuuli liehuttelee oksia ja välillä ilmassa leijailee satoja tuoksuvia terälehtiä. Portaatkin on valkokeltapilkulliset kun tuuli on nekin maalannut keltamoiden, tuomien ja omenankukkien terälehdillä uuteen kuosiin! Miten niitä raaskii lakaista pois..?

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Persikka, fersken, persika, peach...

Klik..! :)


Ensin ajattelin ettei meiltä löydy mitään persikanväristä, kun luin Angelan blogista että se olisi seuraavan haasteen väri.
Aikani mietittyäni ja selailtuani kuvakansioita, huomasin että jotain sentään.

First I think, we don´t have anything peach in our home, but then I find these..

1. My little peach tree! I`s blooming first time this year.
2. Papaver croceum
3. 4. and 7. Beautiful Rose Westernland
5. Rose Peace
6. 10. and 11. Sky, rainbow and clouds. These i have take in our garden too. (natural colours)
8. 9. Little angel on my window
12. 13. Some favorit dishes
14. 15. Lamp in our bathroom
17. More angels. :) Painting in our entry.

torstai 15. toukokuuta 2008

Tuoksua tulvillaan! These are blooming right now..





Pienen hetken kuljeskelin puutarhassa, lämpömittari näyttää +5 astetta... vielä.
Viime yö oli hyytävä, pakkasta oli monta astetta. Aamulla puoli seitsemän oli nurmi valkoisena kuurasta.
Kasvihuoneessa on harsojen alla onneksi kaikki vielä säilyneet paleltumatta.

Tuoksu sateen jälkeen on huumaava. Kuin ihaninta parfyymia, kylmyys vielä jotenkin raikasti tuomien ihanaa suitsutusta!

Tulppaaniruukut, muratit ja orvokit ovat kuistilla turvassa ja sielläkin tuoksuu kuin paratiisissa ikään! :)








tiistai 13. toukokuuta 2008

Hui kun on kylmä...

... tällaisena iltana on ihana muistella juhannusyötä pari vuotta sitten. Olin yksin koirien kanssa kotona kun mies oli töissä ja nuoriso kuka missäkin.
Kuvailin keskiyön hetkiä puutarhassa mustarastaan laulaessa ja ihmettelin taikayön pakahduttavaa kauneutta. Lippu liehui hiljalleen salossa ja vasta kuvasta huomasin että olin sateenkaaren ja täysikuun kuvannut, auringon viimesäteiden vielä viipyillessä taivaanrannalla.
Taikayö, kaikki ihanuudet yhtäaikaa näkyvissä!

Posted by Picasa