torstai 13. lokakuuta 2011

Lokakuun ihanainen aurinko :)


Lokakuussa auringonpaiste on yhtä ihana kuin keväällä. Sanoisin jopa ihanampi, sillä tietoisuus siitä että pian on pimeääkin pimeämpää, saa auringonvalon näyttämään ja tuntumaan aarteelta jota on vähän ja joka vähenee vain mitä pidemmälle syksy etenee.


Rakastan syksyä, kaikkea siinä ja uskallan sanoa että jopa sadetta ja harmautta. Peltikattoa rummuttava sade ja paukuttava tuulikin kuulostavat korvissani mukavilta. Villasukat jalassa, oman kodin suojassa ja lämmössä nuo äänet ovat parasta meditointimusiikkia.


Sanomattakin on selvää että nämä aurinkoiset, kullankimalteiset päivät, kun kostea puutarha on kuin aarrearkku kaikissa jalokivien väreissä välkkyessään, ovat harmaita päiviä energisempiä. 



Sellaisina päivinä pitääkin ahnehtia silmillään ja sielullaan värien voimaa säilöön niitä tummia ja harmaita päiviä varten jotka ovat tulossa. Silloin voi halutessaan vain silmät sulkemalla palata värien kyllästämään hetkeen, ja antaa auringon kimalteen virrata koko kehoon ja mieleen. 


Eilen sain istuteltua viimeisiä pensaita ja köynnöksiä jotka ovat odotelleet jo ihan luvattoman kauan maahan pääsyä. Tänään pitää vielä urakkaa jatkaa ja piilottaa kauhia kasa tulppaanin sipuleitä. Kaikkiaan niitä oli yli 400, mutta pikkusipulit ja osa tulppaaneista on jo laitettu.
Kasvimaa, joka oli tänä vuonna ennätyssuuri, muuttaa muotoaan jälleen. Ruusukaalit kasvoivat ihan järkyttävän suuriksi, mutta tekivät vain muutaman sormenpäänkokoisen ruusun. 


Ananaskirsikat joita riitti kasvimaalle myös, kasvoivat pensaiksi joita oli ihan vaikea katkoa, mutta marjoja ei niihin tullut kuin muutama hassu. Muutenkin kaikki meni vähän samansuuntaisesti. Kaikki kasvoivat ihan hurjasti mutta sato jäi naurettavan pieneksi. Liikaa typpeä en ole laittanut, sillä en ole lannoittanut lainkaan. Luomuilija kun olen ja tää maa on tämmöstä että kasvattaa ihan ittestään... no, kasvattaa mitä kasvattaa. :)

Nyt siis kaalipenkissä kasvaa Goji marjoja, porkkanapenkissä kököttää rivi viinirypäleitä ja paprikapenkin täyttää mansikat ja kukat. Siinä missä kesällä piti kasvaa valkosipuleita (ne hävisivät ihan olemattomiin, ei varsia eikä mukuloita missään) kasvaa nyt kaunis rivi laventelia ja sitruunamelissaa ja hernepenkissä sikuria.
Kukkia, marjoja ja yrttejä, niitä laitan ensivuonna lisää, ja lopetan hölmöilyt noiden juureksien kanssa kun eivät ne kerran täällä halua kasvaa. 


Maissitkin jouduin syömään ihan yksinäni, niin että niitäkään en enää laita, vaan niiden tilalle 20 metriä pitkän rivin... vaikkapa hmmm... *miettii* vaikka auringonkukkia ja ruusupapuja sekaisin!




6 kommenttia:

  1. Kyllä sulla onkin ollut "rehevä" kasvusto kasvimaalla.
    Olen täysin samaa mieltä kanssasi lokakuun ihanasta auringosta, sen löytää myös metsästä, puiden hehkusta, joista saa sitä silmiä hivelevää kauneutta.Tänä syksynä mielestäni loistivat erityisen komeasti haavat.Mutta muutenkin ruska oli kaunis, ja villiviinit hehkuivat melko pitkään, nekun rupsahtavat heti jos on vähänkin yöpakkasia.Ihanaa kun viikonlopuksi on luvattu aurinkoa, viilenevää ja EI SADETTA.Hih..
    Mukavaa ja hehkeää viikon jatkoa sinulle Tuija.

    VastaaPoista
  2. Voi, miten kauniin oodin kirjoitit syksylle!
    Ja ne tunnelmalliset kuvat!

    Minullakaan juurekset eivät oikein kasva kauniiksi. Pitäisi ilmeisesti kastella tasaisemmin??? Höh!
    Kurpitsat ja kurkut kasvavat sitäkin paremmin.

    VastaaPoista
  3. Ihana syyskuvaus, sanoin ja kuvin. Olen itsekin vähän syksyihminen, mikään ei voita kuulaita syyspäiviä.
    Värikkäitä syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mulla oli vähän samatyylinen ongelma tänä kesänä, tosin kurpitsojen kanssa. Ne kasvoi ja kukki hienosti, mutta kurpitsoja tuli vain pari hassua... Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  5. Hyvin kirjoitit Tuijaseni. =)

    Kaali itsessään on kuin ruusu. Suuri vihreä sellainen. Ei se mtn haittaa vaikka se tekikin vain pieniä syötäviä kun sitä voi syödä silmillään.

    Siekin innostuit gojimarjoista? =)

    VastaaPoista
  6. Niinpä, vähenevä auringonvalo saa mielenkin valoisaksi. Tekee mieli hymyillä kilpaa viimeisten säteiden kanssa... Minäkin rakastan syksyä, kirkkaita sävyjä ja kunnon myrskyjä,kunhan ei myrskyä joka päivä. Vähintään yksi ukkosmyräkkäkin kuuluu syksyyn, sellainen, joka oikeesti jo pelottaa... ;)

    VastaaPoista