Amarylliksen vuosi

Viime jouluna punainen, tavallinen amaryllis (sai nimekseen Tyyne) kökötti keittiön sivupöydällä aika mitään sanomattoman näköisenä, kaupan "koristelemassa" ruukussaan. 

Hetken mielenhäiriössä olin sen ostanut, enkä vieläkään ymmärrä miksi. Kaunis se ei meille tullessaan ollut, ja vaikka yleensä aina puran kaikenmaailman kiilto- ym paperit kukkien ympäriltä jos niitä sattuu tulemaan, nyt se vain jäi noin. Ylisuuret kukat näyttivät minusta jotenkin keinotekoisilta ja liian täydelliseltä sotilaallisen suorassa tököttäessään.

Tammikuussa se kukki aina vaan. 

Olin siirtänyt sen olohuoneen ikkunalle ja vapauttanut viimein kääreistään. :)

Helmikuussa se kasvatti vielä uuden kukkavanan ja viihtyi hyvin yhdessä perhosorkidean ja herneenversojen kanssa. Tässä se näyttää jo varsin kauniilta kun se on kasvanut vinoon ja alkaa näyttää oikeaa luontoaan.

Maaliskuussa siirsin sen itäikkunalle sain paulioiden vieruskaveriksi, enkelinpasuunoiden taakse. Siellä se ihan tyytyväisenä oleili (vaikken sitä juurikaan edes kastellut) siihen asti kunnes...

... yöpakkasten loputtua pääsi pikkuisten taimivauvojen kanssa kuistille paistattelemaan päivää.

Kun sitten kasvihuone valmistui, siirsin sen kasvihuoneen kuistille. Sillä se vietti kesän vieruskaverit vaihtuen. Alakuvassa se kurkistelee köynnösruusujen ja amppelimansikan rönsyjen takaa.

Kun ilmat viileni, siirsin sen ensin sisälle kasvariin, sitten taas talon lämpimälle kuistille, ja nyt se muutaman viikon huilittuaan, on tässä.

Valtavan pullukkana ja napakkana ja sillä on ihan mahtavat juuret. Istutin sen uudelleen tänään aika paljon suurempaan ruukkuun kuin uudet sipulit jotka hankin tänä syksynä.

Tässä uudet tulokkaat. :)

Näitä ihanuuksia nyt sitten odottelen kasvavaksi. Saa nähdä millainen vuosi niillä tulee olemaan edessään!

Ehkä kuitenkin eniten jännään ja odotan millainen kaunotar Tyynen upean sipulin sisällä piilotteleekaan... vai tuleeko sieltä minkäänmoista kukkaa. Mielenkiinnolla jään odottelemaan...