torstai 12. heinäkuuta 2012

Kadonnut Ruusutarha osa 4.


 Ei se enää oikeastaan kadonnut ole, vaan tuoksuu ja kukkii ihan niinkuin aikaisempinakin vuosina.
Enemmän kuin koskaan tuli Valamonruusuun kukkia ja versoja tänä vuonna. Kauan se onkin kitunut vaikka varsin hyvä leviämään pitäisi olla. Nyt se on saanut hyvän alun ja näyttää ihanalta.



Neilikkaruusuun tulee vain vähän kukkia, mutta pikkuiset miniruusut, jotka kasvoivat viime kesänä ruukuissa, näyttävät talvehtineen hyvin ja kukkivat suuremmin kukin kuin aikaisemmin.


Samasta siemenpussista tuli aikoinaan monlaisia pikkuruisia ruusuja,
kerrottuja ja yksinkertaisia ja värit tummasta pinkistä valkoiseen ja kaikkea siltä väliltä.


Ja tämä pieni Ruusunen on tyttärentyttäreni, joka kovasti paljon tykkää mamman puutarhasta ja haaveilee ison veljensä kanssa tekevänsä samanlaisen kotiinkin. :)

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kadonnut kasvimaa :)

Ajattelin että voisin kirjoittaa postauksen kadonneesta kasvimaastakin, mutta tulin siihen tulokseen ettei se ylitä uutiskynnystä, kun on kysymyksessä mun puutarhani. Villiintynyt se on ihan täysin ja kasvaa mitä huvittaa ja missä huvittaa. Niinpä kuvailen sitä lähemmin kunhan olen saanut sinne jonkinlaista järjestystä aikaiseksi.
Kävin hakemassa jo lisää kurkun taimia ja pari kurpitsaa, basilikoja ja suklaaminttua. Nam. Ihan kuvittelen että siinä tuoksuisi suklaa, vaikka ei tuoksukaan. Maistamaan en ole sitä vielä ehtinyt.