Amarylliksen vuosi

Viime jouluna punainen, tavallinen amaryllis (sai nimekseen Tyyne) kökötti keittiön sivupöydällä aika mitään sanomattoman näköisenä, kaupan "koristelemassa" ruukussaan. 

Hetken mielenhäiriössä olin sen ostanut, enkä vieläkään ymmärrä miksi. Kaunis se ei meille tullessaan ollut, ja vaikka yleensä aina puran kaikenmaailman kiilto- ym paperit kukkien ympäriltä jos niitä sattuu tulemaan, nyt se vain jäi noin. Ylisuuret kukat näyttivät minusta jotenkin keinotekoisilta ja liian täydelliseltä sotilaallisen suorassa tököttäessään.

Tammikuussa se kukki aina vaan. 

Olin siirtänyt sen olohuoneen ikkunalle ja vapauttanut viimein kääreistään. :)

Helmikuussa se kasvatti vielä uuden kukkavanan ja viihtyi hyvin yhdessä perhosorkidean ja herneenversojen kanssa. Tässä se näyttää jo varsin kauniilta kun se on kasvanut vinoon ja alkaa näyttää oikeaa luontoaan.

Maaliskuussa siirsin sen itäikkunalle sain paulioiden vieruskaveriksi, enkelinpasuunoiden taakse. Siellä se ihan tyytyväisenä oleili (vaikken sitä juurikaan edes kastellut) siihen asti kunnes...

... yöpakkasten loputtua pääsi pikkuisten taimivauvojen kanssa kuistille paistattelemaan päivää.

Kun sitten kasvihuone valmistui, siirsin sen kasvihuoneen kuistille. Sillä se vietti kesän vieruskaverit vaihtuen. Alakuvassa se kurkistelee köynnösruusujen ja amppelimansikan rönsyjen takaa.

Kun ilmat viileni, siirsin sen ensin sisälle kasvariin, sitten taas talon lämpimälle kuistille, ja nyt se muutaman viikon huilittuaan, on tässä.

Valtavan pullukkana ja napakkana ja sillä on ihan mahtavat juuret. Istutin sen uudelleen tänään aika paljon suurempaan ruukkuun kuin uudet sipulit jotka hankin tänä syksynä.

Tässä uudet tulokkaat. :)

Näitä ihanuuksia nyt sitten odottelen kasvavaksi. Saa nähdä millainen vuosi niillä tulee olemaan edessään!

Ehkä kuitenkin eniten jännään ja odotan millainen kaunotar Tyynen upean sipulin sisällä piilotteleekaan... vai tuleeko sieltä minkäänmoista kukkaa. Mielenkiinnolla jään odottelemaan... 

Lokakuun ihanainen aurinko :)

Lokakuussa auringonpaiste on yhtä ihana kuin keväällä. Sanoisin jopa ihanampi, sillä tietoisuus siitä että pian on pimeääkin pimeämpää, saa auringonvalon näyttämään ja tuntumaan aarteelta jota on vähän ja joka vähenee vain mitä pidemmälle syksy etenee.

Rakastan syksyä, kaikkea siinä ja uskallan sanoa että jopa sadetta ja harmautta. Peltikattoa rummuttava sade ja paukuttava tuulikin kuulostavat korvissani mukavilta. Villasukat jalassa, oman kodin suojassa ja lämmössä nuo äänet ovat parasta meditointimusiikkia.

Sanomattakin on selvää että nämä aurinkoiset, kullankimalteiset päivät, kun kostea puutarha on kuin aarrearkku kaikissa jalokivien väreissä välkkyessään, ovat harmaita päiviä energisempiä. 

Sellaisina päivinä pitääkin ahnehtia silmillään ja sielullaan värien voimaa säilöön niitä tummia ja harmaita päiviä varten jotka ovat tulossa. Silloin voi halutessaan vain silmät sulkemalla palata värien kyllästämään hetkeen, ja antaa auringon kimalteen virrata koko kehoon ja mieleen. 

Eilen sain istuteltua viimeisiä pensaita ja köynnöksiä jotka ovat odotelleet jo ihan luvattoman kauan maahan pääsyä. Tänään pitää vielä urakkaa jatkaa ja piilottaa kauhia kasa tulppaanin sipuleitä. Kaikkiaan niitä oli yli 400, mutta pikkusipulit ja osa tulppaaneista on jo laitettu.

Kasvimaa, joka oli tänä vuonna ennätyssuuri, muuttaa muotoaan jälleen. Ruusukaalit kasvoivat ihan järkyttävän suuriksi, mutta tekivät vain muutaman sormenpäänkokoisen ruusun. 

Ananaskirsikat joita riitti kasvimaalle myös, kasvoivat pensaiksi joita oli ihan vaikea katkoa, mutta marjoja ei niihin tullut kuin muutama hassu. Muutenkin kaikki meni vähän samansuuntaisesti. Kaikki kasvoivat ihan hurjasti mutta sato jäi naurettavan pieneksi. Liikaa typpeä en ole laittanut, sillä en ole lannoittanut lainkaan. Luomuilija kun olen ja tää maa on tämmöstä että kasvattaa ihan ittestään... no, kasvattaa mitä kasvattaa. :)

Nyt siis kaalipenkissä kasvaa Goji marjoja, porkkanapenkissä kököttää rivi viinirypäleitä ja paprikapenkin täyttää mansikat ja kukat. Siinä missä kesällä piti kasvaa valkosipuleita (ne hävisivät ihan olemattomiin, ei varsia eikä mukuloita missään) kasvaa nyt kaunis rivi laventelia ja sitruunamelissaa ja hernepenkissä sikuria.

Kukkia, marjoja ja yrttejä, niitä laitan ensivuonna lisää, ja lopetan hölmöilyt noiden juureksien kanssa kun eivät ne kerran täällä halua kasvaa. 

Maissitkin jouduin syömään ihan yksinäni, niin että niitäkään en enää laita, vaan niiden tilalle 20 metriä pitkän rivin... vaikkapa hmmm... *miettii* vaikka auringonkukkia ja ruusupapuja sekaisin!

Mitä kuuluu Marjatarhaan?

Keltavadelma on tapansa mukaan lähes tuplannut kasvualansa. Keväisestä karsinnasta huolimatta se ryöhyää kuin viimeistä päivää eikä rakentamaani hienoa säleikköä näy pätkääkään. Jonkin verran sain näitä pakastettua nyt kun Pikkukoiraa ei enää ole niitä napsimassa. 

Niinkuin kuvasta näkyy, vuodenaikaan nähden törkiän paljon raakileita. Nämä ovat tänä vuonna kasvaneissa versoissa! Eli kaksi vuotiaat marjoivat normaaliin aikaan ja niissä oli paljon vähemmän marjoja kuin näissä hätäilijöissä, joiden pitäisi kasvattaa marjansa vasta ensi keväänä. Sanomattakin on selvää, etteivät kaikki ehdi kypsyä. Ne jotka ehtii ovat lähes kaksi kertaa niin suuria kuin kesäisen sadon marjat. 

Harmituksen harmitus! *jupisee hän*  :/

Mansikka/Mustikkalaatikko pursuaa yli reunojensa. Näille ekaa vuottaan kasvaneille ei ole kukaan tainnut kertoa, mihin aikaan kukitaan ja marjotaan. Alkukesän ne kasvattelivat juuriaan, rönsyjään ja lehtiään, ja nyt kun pitäisi pikkuhiljaa laittautua nukkumaan, ne kukkivat ja marjovat ihan täpöillä! 

Neljä Pensasmustikkaa, jotka kasvavat tuolla laatikkojen keskellä, ovat kaikki hengissä mutta kovin vähän jalkojaan jatkoivat kesän aikana. Ja koska mansikat villiintyivät näin kovasti kasvamaan, voi olla että niillä onkin muutto edessä jo heti ensi vuonna. Mie nimittäin kuvittelin että pensaat kasvaisivat laatikoiden keskellä ja mansikat niitä reunustaisivat (istutin ne kyllä nätisti riviin reunoille). Ja katin kontit, mansikat räjähtivät käsiin ja lootat on täysi!  :)

Mustavadelma, mun murheenkryynini... Näiden säleikkö on kauniisti täyttynyt kesän aikana mutta, mutta... kukkia tuli tosi vähän ja marjoja siis myös. Tänäkin vuonna näyttää siltä etteivät ne ehdi kypsyä. 

Olenkin suunnitellut rakentavani ensi keväänä näille jonkinlaisen lämpömuurin tuohon taakse. Karsin myös takana olevan omenapuun alaoksia auringon lisäämiseksi. Muurille olen jo periaatteessa saanut "rakennusluvan", tähän asti siitä on käyty vain "valmistelevaa keskustelua". Mies ei ole aikaisemmin jostain syystä lämminnyt ajatukselle, mutta nyt kun jo kolmantena kesänä marjat jää raaoiksi, mieli muuttui. :)

Klikkaamalla tunnistetta Marjatarha, löydät jutun kevään uudistuksissa tarhassa.

Ja sitten vähän väriterapiaa! 

Omenoita, onhan noita... :)

Nämä ovat kylläkin koristeomenoita, mutta omppoja joka tapauksessa, niitä on paljon ja ne on kauniita. Jotain näistä pitäisi saada tehdyksi. Vaikka kyllä tilhet viimeistään pakkasilla napostelevat tämänkin sadon nokkiinsa. :)

Sama puu toukokuun 30.pv...

Vielä vähän lisää auringonkukkia. Ensi keväänä laitan koko aidan vierustan täyteen. Tässä ei nimittäin ole edes kukkapenkkiä vaan olen ne istuttanut suoraan maahan. Vähän vain raaputin nurmea siitä pois.
Heinäkuussa samassa rivissa kurkistelivat sormustinkukat ohikulkijoita. Niitäkin pitää siirtää tuohon vielä lisää... ja syysastereita ja kultapalloja, ne kun on pakko siirtää johonkin rappuremontin tieltä. :)

Vanhat rakkaat omenapuut

Vaikka tiedän että sammaleet ja jäkälät pitäisi puhdistaa hedelmäpuista, en ole sitä näille eläkeläisilleni tehnyt. Puut ovat kymmeniä vuosia vanhoja ja näyttävätkin jo siltä. Silti ne kantavat aivan ruhtinaallisen sadon joka vuosi. Hedelmät ovat, kuten kuvasta näkyy suuria ja kauniita. Köynnösruusu Pohjantähti on kietoutunut tämän puun oksiin ja näyttää kauniilta kukkiessaan omenankukkien jälkeen. Satumaisen kauniita, sanoisin ja uskon että puutarhakeijuni ovat samaa mieltä. :)

Puutarhaunelmia...

... toteutuneita sellaisia. :)

Auringonkukkien aikaan :)

Kesä alkaa olla lopuillaan ja niin myös puutarhahommat. Tosin paljon on vielä tehtävää ennenkuin voi sanoa kasveilleen "Nukkukaa hyvin, nähdään ensi keväänä".

Eri puolille puutarhaa laittamani auringonkukat kukkivat tietenkin eri aikoihin riippuen siitä, kuinka aurinkoinen paikka on. Talon etupuolella kasvaneet ovat jo kovaa vauhtia kypsyttelemässä siemeniään, kun taas nuo yllä olevat, pohjoisen puolella kasvavat, ovat vasta aloittaneet kukintansa. Siinä ne ilahduttavat ohikulkijoita ja toivottavat kotiin palaavat tervetulleiksi. Nyt kun suurin osa kukista on jo kukkinut, ovat ne aikas ihana näky... vielä on kesää jäljellä. :)

Tänä vuonna olen aikaisin ottanut ulkona olleet pelakuut sisälle. Sateet pilasivat paljon kukkia ja lehtiä, joten ajattelin siirtää ne jo pikkuhiljaa sisälle. Nyt ne ovat kuistilla ja kukkivat vielä ihan täpöillä, joissakin on kukkia enemmän kuin koko kesänä aikaisemmin. Oijoi, kovasti ovat lisääntyneet mokomat, rehellisesti sanottuna tuplaantuneet, kesän aikana. Monta on vielä aika pientäkin, kaikki leikkaamani tai vahingossa katkenneet, olen tökkässyt johonkin purkkiin kun en ole raaskinut poiskaan heittää. Saa nähdä kuinka monta niistä on ensi keväänä hengissä.

Kukkien koti :)

Marjatarhassa kaikki uudet taimet (ja vanhatkin) on kasvaneet ihan mahdottomasti ja omenasato on jälleen valtaisa. Niistä lisää seuraavassa postauksessa... ellei lumi ehdi sataa maahan ennen sitä. :)

Sano se kukkasin :)

Sanoista on moneksi.
Ne voivat ilahduttaa tai satuttaa, rohkaista tai masentaa, yllättää ja järkyttää.
Joskus ne voivat olla hukassa tai juuttua kurkkuun. Ja joskus ne livahtavat suusta ihan vahingossa.

On ihmisiä joiden olisi parempi jättää suurin osa sanoistaan sanomatta ja sitten on niitä jotka osaavat laittaa sanansa niin ihmeen kauniiseen järjestykseen ja ennen kaikkea, valita ne huolellisesti ja oikein, että ne koskettavat kuulijansa tai lukijansa sydäntä.

Rakas sielunsisareni Una Reinman on sellainen ihminen. Hänen runonsa itkettävät ja ilahduttavat. Usein ne saavat auringon pilkistämään pilven raosta pimeänäkin päivänä. Runo Elämänlangasta on yksi suosikeistani. Se kertoo viheliäästä rikkaruohosta, joka kukkii mitä kauneimmin kukkasin... tai sitten jostain ihan muusta. Mitä sinulle siitä tulee mieleen?

Elämänlanka

Elämänlangan koukeroiset kärhöt

tavoittelevat puutarhakalusteita

Kietoutuvat niiden ympärille

Luovat taidokkaita punontoja sinne tänne

Ihan rauhassa

Koska kellään ei ole aikaa

eikä halua

niissä tuoleissa istua

-Una Reinman-

Lisää Unan sanoja löydät esimerkiksi Facebookista eli täältä 

Aurinkoinen vapaapäivä!

Kiitos kaikille kommentoijille edellisiin postauksiin.

Ihania, iloisia viestejä tullut monta ja hauskaa jos olette näistä jutuistani ja touhuistani saaneet ideoita omiin puutarhajuttuihin myös. Jokainen viesti ilahduttaa ja luen kaikki vaikka en jokaiseen erikseen vastaisikaan. Tuntuu että kaiken aikaa olisi oltava ihan jossain muualla kuin koneella, ja siksi myös vierailut muiden blogeissakin on olleet tosi pikaisia piipahduksia. Kunhan syksy saapuu ja sateiset kylmät illat niin ehkä silloin joutaa tarkemmin katselemaan myös Blogistanian kuulumisia.

Kun keväällä (harmissani siitä etten taaskaan päässyt puutarhamessuille) pidin omat "messut" kuistilla, lupasin pitää Kesämessut myös. Nythän kävi kuitenkin niin ettei mitään kesämessuja ehtinyt järjestää ja kuistikin on ollut moneen kertaan täynnä kaikenlaista remonttitarviketta. Maalipurkkeja, suteja, lautoja, listoja, pois tieltä siirrettyjä tavaroita... jokainen remppaa tehnyt tietää miten pieni projekti yhdessä kohtaa sekoittaa monta muutakin paikkaa muuallakin talossa.

Toivon että viimeistään sitten kun kurpitsat pitää kerätä talteen (mikäli niistä nyt mitään ehtii kasvaa) ehtisin laitella "Sadonkorjuumessut". Messut on kovin suureellinen sana tässä yhteydessä. Tuota kuistia olen laitellut vuodenaikojen mukaan erinäköiseksi aina ennenkin. Se on pieni tila ja helposti muuteltavissa ja mukavasti ensimmäisenä vastassa kun tulee kotiin. Siksi minuu onkin niiiin riipinyt kun se on ollut ajoittain kuin romuvarasto. Mutta kun muistaa mitä kaikkea on saatu aikaan, ja vielä tässä syksyn mittaan valmistuu (mm. uusi sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone) niin se harmitus siitä helpottuu.

Toissapäivänä aloitin kasvimaanraivausprojektin. Suorastaan hävetti katsella sitä, niin mahdottomasti kaikki oli kasvaessaan ryöpsähtänyt, rikkaruohoista puhumattakaan. Se on saanut rauhassa kasvaa kun muualla on ollut niin paljon hommia etten ole sinne ehtinyt. Ja jos joinain iltoina olisinkin ehtinyt niin en ole jaksanut.

Nyt lähdenkin sinne jatkamaan sitomista, tukemista, kitkemistä ja ennenkaikkea ihanasta päivästä nauttimista.

Tähän loppuun vielä viisaus joka putkahti päähäni eilen:

*On ergonomisesti oikein kitkeä rikkaruohot vasta kun ne on metrin mittaisia ja työn voi suorittaa selkä suorassa.

Sitkeimpien kohdalla voit hiukan koukistaa polvia ja sitten reisiä apuna käyttäen nyhtää ne juurineen maasta, käyttäen kahden käden tekniikkaa.*

Puutarhansalähihoitaja, HPLK (hyvinpitkältilaiskakitkemään)​ Tuija R. :D

Ihana, ihana elokuu...

Kesä alkaa olla loppupuolella ja sato puutarhassa kypsyy. Illat on pehmeän lämpöisiä, kypsyvät omenat, marjat ja viimeiset tuoksuliljat yhdessä leimukukkien kanssa tuoksuttavat ilman satumaisen ihanaksi. Tekee mieli jo sytytellä kynttilöitä tummien iltojen tuikkeeksi.
Rakastan elokuuta, sen lempeää lämpöä ja tummuvia iltoja. Sitä ettei ole hirmuinen kiire mihinkään vaan ehtii nauttia Puutarhastakin jo enemmän kuin alkukesän kiireissä. Enää ei katsele niin kriittisesti kaikkialla rehottavia rikkaruohojakaan, eikä haittaa jo jossain kohtaa ruoho on päässyt vähän pitkäksi. Osittain syynä on sekin että töissä on niin kiire ja olen ollut tosi väsynyt, etten ole jaksanutkaan puurtaa ihan alkukesän malliin. Nyt voi hyvällä omallatunnolla suoda itselleen laiskotteluillan... tai kaksi, jopa kolme. :)

Niin paljon kuin pikkulinnusta pidänkin, suututtaa niiden kakkaplöröt keinussa. Laitoin hyttysverkon keinun päälle ja nyt ne on pysyneet siitä poissa. Keltaisia vadelmia tulee enemmän kuin koskaan enkä niitä kyllä aio jakaa lintusten kesken. Viinimarjoja saavat syödä niin paljon kuin haluavat. Samoin uudet mansikkalaatikot suojasin kimaltavin organzanauhoin ja läpikuultavin joulupalloin. "Oi jospa ihmiiiiiselläää, ois joulu ainainen!" laulaa tää, ja tykkää että lintupeloittimetkin saapi olla kauniita jos ne vaan tehoavat.

Tänä kesänä meidän pihapiika on pukeutunut ruusumekkoon ja pitsikauluspaitaan... ja muistuttaa emäntäänsä kovasti paljon. Marjatarhassa hän on hoitanut hommansa kiitettävästi yhdessä joulupallojen kanssa. :)

Kasvihuoneen terassi on täyttynyt kukista ja perennojen taimista... vaikka olin niin ajatellut että pidän sen tyhjänä. Nyt ei penkeille kyllä sovi istumaan mitenkään.

Sisällä huoneessa on alkaneet viinirypäleet jo saada väriä, paprikoita päästään maistelemaan ihan kohta ja kurkut on vallanneet sivuseinän lähes kokonaan.





 

Jouluamaryllis viihtyy myös hyvin täällä 

Laventelit jotka laitoin pistokkaista keväällä, ovat hengissä kaikki mutta pieniä. Niihin tuli jopa muutama kukkakin.

Kurkistus ikkunasta sisään. :) Kasvihuoneparatiisissani on myös vanha kaunis keinutuoli. Siinä ei ole istuinosaa, joten se on tyhjillään kököttänut tuossa koko kesän odottaen että korjaisin sen. No, en ole ehtinyt korjata, mutta enpä olisi ehtinyt kyllä istuskellakaan siinä... ehkä ensi kesänä. :)