maanantai 2. syyskuuta 2013

Syyskuu alkoi :)

Elokuu loppui lämpöisiin päiviin ja sitten 1.9 satoi hurjasti heti siihen päälle. Hyvä että satoi, kasvimaa pölisee kuivuuttaan ja mielelläni vietin sunnuntain sisällä touhuten rästiin jääneitä hommia.

Tänä vuonna on puutarha syystyöt aloitettu varhain. Kasvihuone on jo lähes tyhjä ja siivottu, jonkin verran vatukoita leikkailtu ja kukkamaat on suurimmaksi osaksi leikattu alas.
Talventörröttäjät on kauniita, mutta täällä on niin paljon myyriä, metsähiiriä ja kotiloita että on paras siivota mahdollisimman tarkkaan kasvijätteet pois. Eräänä keväänä, kun homma oli syksyllä jätetty tekemättä, löytyi hiirulaisten pesiä kukkamaista vaikka kuinka monta ja näky oli muutoinkin varsin lohduton lumen sadettua sulaan maahan. Siellä niiden oli hyvä asustella, perennakasvustojen kätköissä, ja kantaa lintujen talvisiemeniä poikasten suihin. :/

Surulliselta nuo penkit nyt näyttävät, mutta helppoa on piilotella kukkasipuleita väleihin kun ei lehdet ole tiellä.

Päärynäsato kypsyy hiljalleen, niitä tuleekin aika paljon. Nyt on aikaa hassutteluun ja vaikka vähän somistella...

 
 ... herkutella ...
 
 
... askarrella ...

 
... ja tunnelmoida tummina iltoina omenapuun alla.

 
 Ei ole kiire enää mihinkään.
 

10 kommenttia:

  1. Voi, että on mainio kuva tuo, jossa kissa vartio silakkafileitä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilma on semmoinen interaktiivinen kissa joka seuraa kaikkea ja osallistuu kaikkeen toimintaan. :)

      Poista
  2. Niin ja minäkin tykkään syksystä todella paljon..

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja syystunnelmia. Syksy on ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus miten olette ajoissa. Meillä syyssiivot ovat vasta kaukaisissa ajatuksissa. Kauniita syksyn tunnelmakuvia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoissa onneksi aloitettiin sillä tekemistä on enemmän kuin meinaa jaksaa tehdä. Jo kukkineet perennat jouti jo leikata pois, on sitten vähän vähemmän hommaa kun sataa ja tuulee. :)

      Poista
  5. Kauniita kuvia, vau mitkä askartelut ! Ihan käy sääliksi kisua, joka odottaa osaansa :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan tunnelmallisia kuvia. :) Minäkin oon alkanu tykkäämään syksyistä aina vaan enemmän ja enemmän...ehkä se on just tuo kiireettömyys, kun tekeminen vähenee ja jää sitä aikaa nauttimisellekin. Ja toisaalta taas kesähelteillä ei niin jaksa touhuta, mutta syksyllä on mukavampaa vähän viileämmällä säällä rakennella taas uutta ;)

    VastaaPoista