keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Risulintuja ja lintujen risuja...


Päivitystä Naakkojen Salattuihin Elämiin. (kuva wikipedian sivulta)

Ahkerasti nämä naapurit touhusivat pesiensä kanssa. Risuja kuljetettiin piippuihin molempien puolisoiden voimin ja kun tuli sisustuksen aika, niin ette ikinä arvaa mitä ne keksivät! Ihanan pehmoiset, lämpöiset ja valkeat hallaharsoni joilla olin suojannut arkoja ruusuja Ruusutarhassa.
Otin jo muutaman askeleen siihen suuntaan kun huomasin mitä oli tekeillä ja sanoin että "ei hyvät tytöt..." mutta muutin sitten mieleni kun näin miten nätisti toiset odottivat vuoroaan kun yksi repi suikaleita harsosta ja lennähti sitten suu täynnä uusia pehmukkeita kohti pesää.
Ihana ajatus että niillä on lämpöiset pedit valmiina pienokaisille. Pedit joiden lakanat minä olen viime syksynä pessyt ja ne vielä vähän tuoksuvat Arielille. :)
Sitäpaitsi juuri se harso oli jo valmiiksi vähän rikki.

Aikaisemmin tänään kuului jo semmoinen tiritys tuosta piipusta jonka vieressä nukun, että kuvittelin jo pikkuisten kuoriutuneen. Saattoi se tietysti olla suivaantunut rouvakin, sillä hetki sen äänen jälkeen kuului aikamoinen tömäys katolta... ettei vaan olisi heittänyt ukkoaan pihalle...?




Tämä taideteokseni ei oikeastaan ole risuista tehty, eikä siis aito Risulintu, vaan Siperiankurjenmiekan viime kesäisistä lehdistä. Yritys oli saada siitä joutsenen näköinen, mutta se taitaa muistuttaa enemmänkin pienikupuista Pelikaania.. no, seuraava on sitten ehkä jo parempi. Melkein ensimmäinen tekelehän tämä vasta on.


Kaksi olen tehnyt aikaisemmin, joista toinen lajiltaan nälkäkurki (viiruhelpin lehdistä) ja toinen on koiran mielestä ilmeisesti jokin Pahanilmanlintu, sillä epäluuloisena se sitä nuuski ja kun menin ulos seuraavan kerran, oli lintunen pahasti kumollaan.... :))) Niiden ulkonäön/onnistumisen tason voitte päätellä nimistä. Kuvia en tohdi laittaa näkyviin!

3 kommenttia:

  1. Ehkä se on sitten Siperian kurki;) Hieno kumminkin ja kätevästi värkit siinä ihan äärellä, ei tarvitse lähteä pajukoihin rämpimään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)
    Tässä tyylissä on sekin hyvä puoli että kun on laiska kantelemaan rojuja kompostiin, voi sitoa niistä "koristeita" siltä seisomalta eikä tarvi kuljetella niitä mihinkään! :)

    VastaaPoista