sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ruusutarha?

Pikkuhiljaa ja lähes huomaamatta on Ruusutarhaan hiipinyt muitakin asukkaita kuin ruusuja. Ruukussa kasvaa Suklaakirsikka joka keväällä oli terassilla, mutta piti tilanpuutteen vuoksi tuoda sieltä pois. Vielä ei sille ole löytynyt paikkaa Hedelmätarhasta, niinpä se kypsyttelee marjojaan nyt ruusujen seurassa. Koska kaikenlaiset pikkulintujentakertumisverkot on minulle kauhistus, kietaisin organtzaverhon kypsyvien kirsikoiden suojaksi.
 



 
Kahdelta suunnalta on hiipinyt (ihan itse) Auringontähti tarhaan myös. Kukka ei ole kummoinen, mutta koko kasvi tuoksuu ihanalle! Samoin Palavarakkaus on saanut viskottua siemeniään hirmupitkälle ja niitäkin kasvaa Auringontähden rinnalla vaikka kuvassa niitä ei nyt näy.

 
Näiden lisäksi siellä kasvaa mm. Koristeomenapuu, Laventelia, Laukkoja, Narsisseja, Suikeroalpia... Tarhan aita oli mennyt niin huonoksi että revin sen pois kokonaan. Samassa yhteydessä sain neuvoteltua lisää tonttia laajennusta varten. Tosin, nimi on nyt mietittävä uudelleen, sillä sinne on jonottamassa jo kolme hortensiaa, yksi jasmike ja lukematon määrä sormustinkukkia... erilaisia... ja ritarinkannuksia... ;)
 
Ruusuista pikkuhiljaa aloittelee Neilikkaruusu. Vieressään ruukussa Hyasinttipapu,joka sekin sai häädön terassilta.
 
 
Viime kesäisen terassin rakennusurakan alta piti kolme Flammentanz ruusua kaivaa ylös. Laitoin ne suuriin rakennussaaveihin odottamaan uudelleen istutusta, mutta kiireessä ne jäivät niille sijoilleen. Yllätys oli melkoinen kun kaksi niistä alkoi keväällä kasvaa vauhdilla. Raahasin sangot toisten ruusujen seuraan ja siinä ne nyt sitten kököttäävät. Siihenkin on livahtanut salamatkustaja eli punalehtinen Onnenapila on saanut siemennettyä itsensä ruusun juurelle. :)
 
 
Ja tietenkään ei sovi unohtaa niitä Rikkaruohoja... tässä mukana niistä muutama parhaiten levinnyt!

 

8 kommenttia:

  1. Kyllähän ruusut tykkää kavereista. Munkin ruusutarhassa on ruusujen lisäksi kärhöjä ja laventelikin. Ja tuoksuherneitä. Ja syksyllä laitan sinne kukkasipuleita.
    Ja varmaan vuosien mittaan muitakin herkkuja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit mie laitoinkin juuri siksi että Ruusutarhassa ei mikään kuki ennen kesää... ja siitä se sitten lähti. :) Nyt niitä kaikenlaisii narsissei on jopa Marjatarhassa rivi!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Aurinkoa, kukkia ja kypsyviä herkkuja... niistä se on Kesä tehty! :)

      Poista
  3. Hyvänen aika siellä on jo noin kypsiä suklaakirsikoita, nami! Omani ovat vielä ihan raakoja, lieneekö jaksaa niitä tässä kuivuudessa edes valmistaakaan:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on paljon edellä muista. Syy se että oli alkukevään terassilla ruukussaan ja kukki paljon aikaisemmin kuin puutarhassa kasvaneet. Ei muut ole kypsiä vielä ollenkaan.

      Poista
  4. Tuohan on maailman paras idea ja ihastuttava - pitsiverhot puutarhassa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitseillä ja ohuilla voilee verhoilla olen suojannut marjapensaita. Toimii ihan hyvin, jokaista marjaa ei ole tarpeenkaan saada talteen. Ja mikä tärkeintä, ei tartu linnut eivätkä siilit kiinni.

      Poista