keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kadonnut Ruusutarha

Muistatteko Frances Hodgson Burnettin kirjoittaman tarinan The Secret Garden?
Satu, ja siitä tehty elokuva, pyörivät mielessäni kun vihdoin ja viimein pääsin etsimään kadonnutta Ruusutarhaani. En ole käynyt siellä kuin viimeksi silloin kun narsissit kukkivat ja se oli todella kadonnut lähes näkyvistä.


 Alkukesän remontti- ja rakennusprojektit on vieneet ajan aika tarkkaan töiden lisäksi. Niiden lisäksi olen myös vähän kouluttanut itseäni "pysymään asiassa". Toisin sanoen keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Tapanani on harmillisesti nyppiä vähän sieltä täältä, eikä näkyvää jälkeä tahdo saada aikaiseksi sitten mihinkään. Niinpä olen Ruusutarhan(kin) kohdalla sulkenut silmäni ja yrittänyt kiireellisyysjärjestyksessä saada puutarha- ym hommia tehdyksi, alusta suurinpiirtein loppuun.
Nyt alkoi olla jo kiire tällä sillä Ruusut alkoivat jo availla nuppujaan heinikon keskellä...










Seuraavassa postauksessa sitten kuvia siitä kun Ruusutarha herää henkiin...


4 kommenttia:

  1. Lopputuloksesta kuvia odotellen :)
    On siinä sinulle työmaata,mutta varmasti antoisa projekti.

    VastaaPoista
  2. Katja :) Kyllähän siinä muutama tunti vierähti mutta mukavalta nyt tuntuu ja näyttääkin.

    VastaaPoista
  3. Noita vieruskasveja löytyy meilläkin ruusujen luota ja muidenkin. Ihan kaikkia kukkapenkkejä en ole vieläkään kertaalleen ehtinyt läpikäymään. Joitakin kyllä jo toiseenkin kertaan.

    VastaaPoista
  4. Irene, kaksi kukkamaata on mullakin vielä putsaamatta ja ne on niin rikkaisia että nolottaa ittiänikin kävellä ohi. :/

    VastaaPoista