torstai 29. joulukuuta 2011

Aika huilata :)

Puutarhablogi hiljenee vähäksi aikaa ja touhut siirtyy TÄNNE  tuunailublogin puolelle.
Aivan pianhan on uusien suunnitelmien, siementilausten ja taimikasvatuksen aika.
Jos kuitenkin Puutarhassa jotain erikoista tai muuten vaan mainitsemisen arvoista tapahtuu, kirjoitan siitä tietenkin.
 Nyt siellä näyttää vähän surulliselta. Tapaninpäivän myrsky nosti veden tosi korkealle ja puolet puutarhasta oli veden alla. Nyt vesi on laskenut eikä mitään vahinkoja meille tullut. Naapurissa kastui varasto jälleen, sillä näitä meren nousuja sattuu näköjään vähintään joka toinen vuosi.


Vesi vasta nousemassa.
Tästä vesiraja siirtyi taloon päin vielä noin 10m.
Myrsky siis tuli ja meni, tuuli kääntyi ja vähän jäähdytti ilmaa. Niin kauan kuin tuuli kävi mereltä, oli lämmintä 6 astetta. Seuraavana päivänä lämpö nollassa. Vesi laski, mutta illalla alkoi kova tuuli jälleen. Mie sitten sitä jyrinää aikani kuuntelin ja lopulta menin kameran kanssa pihalle. Kaunista voi olla pimeässä ja myrskyssäkin, vai mitä? :)

2 kommenttia:

  1. Totta on. Sie osaat löytää kauneutta jopa myrskyn myräköinnistä. =) Onneksi vesi ei noussut enempää vaan palasi sinne minne se kuuluikin. Tekeekö muuten merivesi pahaa puutarhalle???

    VastaaPoista
  2. No mutta onhan se myrsky kaunis kun sitä silleen katselee. Ja pilkkosen pimiässä puutarhassa seikkailee kuitenkin melkoinen määrä nuita henkihemmoja joita saa napatuksi silloin tällöin kuviinkin. :)
    Ei tunnu tekevän pahaa merivesi sillä juuri tuolla alareunassa on puut kasvavat ihan järjetöntä vauhtia, eikä mikään muukaan näytä kärsineeltä. Tosin kasvit on aina olleet lepotilassa kun vesi on noussut, eikä se ole kuin korkeintaan kolme päivää ollut korkealla yhteen menoon, niin että ei hätää siinä mielessä.

    VastaaPoista