tiistai 21. kesäkuuta 2011

Mustikoita, mansikoita! :)

Viimeisen lomapäiväni vietin Marjatarhassa puuhastellen. Laatikoihin istutin pensasmustikkaa ja niiden reunoille mansikoita. Laitoin siemenistä kylvämääni kuukausimansikkaa ja vaaleanpunakukkaista, jatkuvasatoista mansikkaa (sen lajiketta en just nyt muista) sekä kymmenen tilaamaani mansikantaimea.
Muutaman jättivadelman istutin nipussa kasvamaan ja näpertelin niille, sekä viime vuonna lahjaksi saatuun vaaleanpunaiseen viinimarjaan tuet rimoista.
Pikkuhiljaa pensaiden ja istutuslaatikoiden välit peitän suodatinkankaalla ja soralla, sillä nurmenleikkuu tarhasta on varsinaista sompailua.

Onnellinen sattuma että lisää multaa hakiessa puutarhamyymälästä, juuri samaan aikaan myyjä kiinnitti "ota ilmaiseksi, ole hyvä" -lappua yhteen taimirullakkoon. Ja niin löysi 21 pelargoniaa jotka olivat vaarassa hukkua, ja muutama kuivuudesta kärsinyt kukka uuden kodin täältä meiltä. Vanha palosaavi pääsi siis Marjatarhaan koristeeksi kera pelakuiden ja noiden lilojen "mitänenytonkaan" kukkien.


Monien muiden perennoiden lisäksi Pionit kukkii ja tuoksuvat nyt ihanasti. Viime vuonna ostin niille kaksi omaa päivän/sateenvarjoa, ja ne onkin olleet tarpeen, sillä lähes joka päivä on satanut nyt kun kukat on olleet auki. Yhtään ei ole päässyt sade niitä maahan pieksämään. :)



Kiitos kovasti ihanista kommenteista edellisiin postauksiini. Jos jotakin tuo Helmiorapihlaja kiinnostaa, niin rohkaisen kyllä kokeilemaan vaikka asuisisikin pohjoisempana kuin III vyöhykkeellä.
Kaksi edellistä talvea on ollut todella kylmää ja täällä meilläkin (missä luntakaan ei aina ole kuin tammi-helmikuussa) oli molempina talvina pitkiä pakkaskausia jolloin mittari näytti lähes -30 monena päivänä ja yli 20 oli jopa viikkoja. Niistä huolimatta pikkuinen puu voi hyvin eikä kärsinyt kylmyydestä yhtään. Sehän istutettiin vasta kaksi vuotta sitten, niin että samantien joutui koetukselle noiden talvien suhteen. Kannattaa kokeilla, suuren suurta vahinkoa ei tule ellei se sittenmenestykään mutta saattaa saada ihana pikkupuun ilokseen moniksi vuosiksi. :)

13 kommenttia:

  1. Moi! Onpas sinulla siisit istutukset. Meillä viihtyy rikkaruohot varsin hyvin. Nyt on ollut niin kosteaakin ja sopivan lämmintä. Huono juttu kun sataa niin rankasti-sade hajoittaa kukkia. Hyvää Jussia sinulle sinne jonnekin!

    VastaaPoista
  2. Hauskanen idea ostaa pioneille oma varjo!

    VastaaPoista
  3. Melkein pitää mennä lepäämään kun luen puuhistasi :). Hyvä idea on oma päivänvarjo ja kauniskin. Sinulla on syksyllä mahtava sato säilöttävänä. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että sait vielä marjatarhankin perustettua ennen töihin lähtöäsi. Kaunista ja siistiä on puutarhassasi. Kasvit kasvavat siististi rykelmissä. Minusta tuntuu, että omat kukkapenkkini ovat varsin sekaisin kaikenlaista kukkaa. No, niin on ainakin tänä vuonna.

    VastaaPoista
  5. Helmiorapihlaja olis kyllä tosi kaunis, samoin ruusuorapihlaja, joka ei myöskään ole kovin pohjoisen puu. Sille taidetaan ilmoittaa menestymisvyöhykkeiksi I-II mutta tädilläni on ollut tuossa 20 km päässä ruusuorapihlaja jo pari talvea ja hyvin kasvaa. Meillä vyöhyke siis V/VI. Vyöhykkeetki on vaan viitteelliset, suuntaa antavat..ei niitä kannata aina uskoa pilkun tarkasti niinku sanoitki. :)

    Kauniita on sun pionit! Munki pioneissa on jo 3 nuppua, ensimmäistä kertaa alkavat kukkia. :)

    VastaaPoista
  6. Kris, on niitä rikkaruohoja meilläkin, lomalla olen vaan nyt ehtinyt aika hyvin siistimään paikat... hetkeksi. :)

    Intianminttu, vatjot ovat osoittautuneet mainioiksi. Kun pionit on kukkineet,olen suuria liljojani suojannut niillä paahteelta ja sateelta ja niidenkin kukinta kestää paljon kauemmin.

    Cheri, voi sun kanssas, rupian ittekin pian luulemaan että olen ahkera. :))) Ei näistä vielä paljon satoa tule mutta parin vuoden päästä jo jonkin verran. :)

    Irene, sekaisinhan nämä minunkin penkkini ovat ja siistejä vain nämä vastalaitetut. :)

    Puutarhuri, juuri näin näiden vyöhykkeiden kanssa. Kaikkea kannattaa kokeilla. Meidän pioneilla alkoi tuossa paikassa nyt neljäs kesä, sitä ennen niissä oli vain ihan muutama kukka (eri paikassa) nyt kukkia on niin paljon etten ole edes laskenut nuppuja. Ensi kesänä sinullakin on jo paljon kukkia. :)

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa kukintatykitystä sinulla siellä. Mustikkapenkit ovat oivallinen idea, tekisipä ihan mieli kokeilla itsekin sellaisia jonnekin. Sora tekee terää kasvimaallasi ja helpottaa niin kovasti hoidettavuutta. =)

    VastaaPoista
  8. Ihana keksintö laittaa kukillekin oma varjo sateensuojaksi. =D Meillä tosin tuo ei tuulisella paikalla onnistuisi, kun ei pysy varjo väliin paikoillaan, vaikka on suljettuna. Pyörtää tuuli niin voimakkaasti, kun ollaan avonaisella paikalla metsän reunassa. Pitäisi saada vähän lisää puita ja pensaita pehmentämään tuulen voimaa. Mahdottoman upeita kuvia kyllä aivan upeasta puutarhasta sinulla. Silmä oikein lepää! *kadehtii* =D

    VastaaPoista
  9. Nelimummi utelee mistä, minkämerkkistä jättivadelmaa ostit ja mitä maksoi? Olen sitä etsinyt paikallisista puutarhoista löytämättä. Pojan uudelle pihalle tahtoisivat sitä tavallisten vattujen ja karhunvattu Sonjan lisäksi.

    VastaaPoista
  10. Aivan upea idea laittaa pioneille tuollainen kaunis sateenvarjo:)

    VastaaPoista
  11. Jori, eilen tuli kymmenen pussia perennojen siemeniä ja tuli mieleeni että löysitkö sie ne kerrotut Punahatut?

    Minz, kiitos kehuista. Idea tuli jostain japanilaisen puutarhan kuvasta jossa pioneille oli tehty varjot bambusta ja ruokosta. Nehän ne vasta nätit olivatkin.

    Nelimummo, tilasin jättivadelmat Kauppilasta. Niitä näkyy olevan myös Viherpeukaloilla. Kappale hinta oli jotain neljän euron paikkeilla. Pakko sanoa että nuo taimet olivat ihan surkiat ja ajattelin ensin ettei niistä tule mitään. Nytkin ne on ihan naurettavan pienet ja laitoin ne nippuun osittain juuri siitä syystä ja toisaalta siksi ettei riville ole nyt tuossa tarhassa oikein tilaa.

    Pioni, helppo ja hyvä ratkaisu ja siitä on tosiaan paljon hyötyä.

    VastaaPoista
  12. Nelimummi kiittää tiedoista ja toivottaa Iloista Juhannusta.

    VastaaPoista
  13. Mää rakastan pioneja... En kai ole sitä kertonut jo sataan kertaan? =)

    VastaaPoista