maanantai 1. marraskuuta 2010

Mustarastaan vähän surullinen laulu..

.. soi tässä nyt taustalla.
Joka talvi on jokunen Mustarastas jäänyt norkoilemaan pihapiiriin. Keväällä niitä on sitten enemmänkin ja niiden huikean kaunis laulu soi aamuyön ensimmäisistä tunneista alkaen. Se on varma kevään alkamisen merkki ja jäänkin vähän haikeana odottelemaan sitä ensimmäistä aamua, kun kylpyhuoneeseen mennessä kuuluu niiden korvia hivelevän kaunis laulu. Se kuuluu nimittäin sinne sisälle asti.

Sisällä kukkivat parhaillaan lehtikaktukset.

Kaksi pienempää, keltainen ja oranssi ehtivät jo kukkia (kuva viime marraskuulta, tuo ihan kaikkein pienin ei ole vielä kukkinut).






Viime vuonna nämä kaikki aloittavat kukinnan kaksi viikkoa myöhemmin kun tänä vuonna. Siihen vaikutti tietysti se, että olin ne ottanut sisällekin vasta myöhemmin. Nyt kun ne pääsivät lämpimään aikaisemmin, ne kasvattivat vielä ihan tosi paljon uusia lehtiä ja sitten vasta tulivat nuput.
Toivottavasti ne nyt kukkisivat vaikka jouluna uudelleen.


Tällä hetkellä on kukassa pinkki/valkoinen ja huomenissa avaa valko/rosa kukkansa. Ne ovat jo aika suuria ja kasvavat ämpärin kokoisissa ruukuissa.

 
 

Valkoinenkin on kuvattu viime marraskuussa.

9 kommenttia:

  1. Voi että miten kaunis tuo valkoinen on...ihan hivelee silmiä ja sydäntä...Miten voi olla maailmassa niin paljon kauniita kukkia...ei meikä ymmärrä.
    Munkin on ostettava nyt sitten tuommonen tai olen kait niitä ostanutkin aiemmin, mutta hups heijaa on tainneet jotua roskikseen kun ovat kukkineet..hyi minua.

    VastaaPoista
  2. Niin ja mustarastas...sen ihanaa liverrystä minäkin keväisin odotan.

    VastaaPoista
  3. Kun kuuntelee mustarastasta ja katselee noita alempia kaktuskuvia, tulee olo, että on jossakin muualla kuin Tuijan keittiössä. Välitön reaktioni oli, että olen talvipuutarhassa.
    Kaktukset kukkivat runsaasti. Oma valkoiseni on myös parhaimmillaan, mutta ei kovinkan kookas vielä. Punainen kaktukseni, joka myös ulkoili terassilla on nupuillaan.

    VastaaPoista
  4. Talvipuutarhaa odotellessa pitää kukittaa näitä missä milloinkin ja kuunnella linnunlaulua tallennettuna. :D

    VastaaPoista
  5. Lehtikaktuksesi ovat kauniita.
    Katsoin juuri omaani ja siinäkin näkyi pieniä nuppuja:)

    VastaaPoista
  6. Tuija, kävin tänään Plantagenissa ja ihanaa, siellä oli just tuota samaa kaunista kaktusta, ostin kerralla kaksi...joten odotettavissa bloggausta kaktuksista kunhan saan ne istutettua ruukkuun.

    VastaaPoista
  7. Upeita nuo isot kaktuksesi !!! Minun valkoinen, nyt siis hennon vaalanpunainen, taitaa olla samaa kuin tuo sinun. Apua, mihinköhän saan sen sitten mahtumaan, kun se kasvaa isoksi ; )
    Olipa tämä blogisi nyt ihanan kesäinen, siis tuo mustarastaan laulu saa niin kesäfiiliksiin : )

    VastaaPoista
  8. Oi kuinka ihania nuo kaktukset! Heti kävin omiani katsomassa, ja valkoisessa näkyi jo nuppuja.
    On kivaa että sisällä kukat alkavat pikkuhiljaa kukkia, kun ulkona kaikki on jo kuollutta.Mukavaa marraskuun viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Ai kuinka kauniit sinun kukkat ovat. Niin kovastin lehtia ja ihania kukkia. Joskus noi Joulu Kaktokset kukkii jouluksi ja toiset paisiaiseksi. Ihana.
    Toivottavastin sinulla on hyva viikonloppu!
    Judi (Kanadasta)

    VastaaPoista