torstai 19. elokuuta 2010

Ennätyksellinen kesä!

Tämä kesä on ollut monessakin mielessä poikkeuksellinen. Kaikenlaisia ennätyksiä ja huippu lukemia saavutettu. Kaikki on kasvanut ihan huikeisiin mittoihin ja Puutarha alkaa näyttää paikkapaikoin jo liiankin rehevältä. Terijoensalavan vuosikasvut noin 80cm, saarni ponkaisi 120cm ja tuoksuvatukat jotka pupu leikkasi talvella tapille, kurkottelevat taivaisiin yli kaks metriä pitkinä huiskaleina. Jopa vanhat marjapensaat joita olen leikannut aika raskaalla kädellä, ovat liki 2m korkeita ja lähes saman verran leveitä!


Marjatarha on ihan umpeenkasvanut!


Sisääntulopihalta puutarhan puolelle kasvoi itsestään portti.  Elämänlanka kipusi säleikön loputtua reunimmaisen omenapuun oksille.



Vaikka voisi kuvasta päätellen luulla, eivät nämä omenat ole mitään "riippa" lajiketta. Vanhat puut vain jostain syystä kasvattavat pitkiä risuja... ja mokomiin risuihin paljon hedelmiä! :)



Ruusutarhastakaan ei erotu enää kuin pieni pätkä aitaa. Suviruusu ja Neuvoksettarenruusu ovat peittäneet tarhan talon puoleisen sivun ihan täysin.


Tässä vielä länsipuolen puu/pensasaitamme. (mittasuhdetikkuna päivävarjo, 250cm halk. ruukutuspöydän päällä) Koivuja, Saarneja, Pihlajia, suuri Tuomi, Sireenejä, mielettömän iso Leppä ja vielä suurempi Lehmus. Kaikki eivät näy kuvassa. Voisi kuvitella että tontin rajalla alkaa aarniometsä, naapuria ei juurikaan näy ellei mene puiden alle kurkistelemaan. Tämän aidan kasvaminen onkin sitten vienyt vähän kauemmin kuin yhden kesän... vanhimmat puut lähentelevät jo 100 vuotta.

8 kommenttia:

  1. Upeistakin upeimpia kesäkuvia <3

    Tuo kaariportin kasvaminen itsestään on kyllä hauska ja ihana juttu :)

    Nautinnollisia päiviä sinne kauniiseen puutarhaasi!

    VastaaPoista
  2. Todella rehevää ja kaunista:) Oletko kastellut paljon tänä kesänä? Meillä kuivuus on vaivannut kovasti, vaikka muuten on ollut upea, oikea intiaanikesä:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ainosofia, samoin sinulle!:)

    Eija :) En ole kovin paljon kastellut. Ainoastaan nuppuvaiheessa olevia perennoja ja eteläpäädyn kuivaa perennapenkkiä. Se on vasta viime vuonna perustettu ja vielä vähän paljas joten kuivuu herkästi.
    Meillä ainoastaan pieni alue nurmikkoa talon edessä kuivui, mutta nyt sekin on jo lähes ennalleen toipunut. Tämä meidän tontti on entistä merenpohjaa ja aika "tuore" kuivinakin kesinä. Rantaviiva ei ole kovin kaukana ja jos merivesi nousee myrskyllä, on se puutarhassa tuota pikaa. :)

    VastaaPoista
  4. Vanhan pihan ihanuus on juuri tuo rehevyys : )
    Muuten, tuoksuiko se Datura innoxia ? Googletin sen ja jossain luki, että sen juurakko talvehtisi kellarissa, mutta versot kuolevat.
    Tuo Datura on jännä juttu,kun täällä taas törmäsin siihen.... Kevään opintomatkallani Välimeren suunnalla näin sitä appelsiinitarhassa. Ja se ihastutti minua aivan mielettömästi : ) Ensi keväänä varmaan hankin sen taimia tai siemeniä... juuri Kuupuutarhaani.

    VastaaPoista
  5. Ihanan kaariportin on luonto saanut aikaan:)

    VastaaPoista
  6. Vauuu- aivan mahtavaa. Juuri tuo on puutarhojen ihanuus, voi sukeltaa ihmeellisestä huoneesta toiseen ja löytää itsestään kasvaneita kaaria ja ties mitä ihanuuksia. Kerrassaan viehättävää

    VastaaPoista
  7. Sari :) Kyllä se tuoksui. Ihanasti tuoksuikin ja hämärässä se näytti suorastaan hhtavan sillä kukat on aivan vitivalkoiset ja jos katsoo läheltä tärkasti, ne vähän kimaltavat. Kukat kasvoivat minulle perennapenkissä ja yhden siemenkodan niistä sain. Harmikseni jätin sen kuistin pöydälle ja pakkasyönä se meni ihan löllöksi kun oli vielä vihreä. :( Olisin ehkä saanut siemenet vielä pelastettua mutta heitin sen harmissani pois.

    VastaaPoista
  8. Puutarhasi on todella rehevä. Vanhat puut, joita sivistykseksi kutsun, kehystävät ja suojaavat pihaasi. Valtavan isoja ovat myös ruusupensaat ja marjapensaat. Ovat kaikki hyvässä hoidossa! Portti on viehättävä!

    VastaaPoista