torstai 30. huhtikuuta 2009

Puutarhan eläkeläiset


Meillä on viisi vanhaa omenapuuta. Yksi niistä on ihan valtavan suuri, muut normaalikokoisia.

Kaikki ovat kuitenkin jo ikivanhoja ja eläkkeellä. Se tarkoittaa sitä että enää ei niitä leikata nuorennus tarkoituksessa, eikä siksi että niistä vielä satoa saataisiin. Ainoastaan kuolleita oksia on leikattu, eikä niitäkään kaikkia.



Väistämättä ne alkavat tulla elinkaarensa päähän ja olenkin antanut sammaleen kasvaa niiden rungoille sitä harjailematta.Minusta ne ovat kauniita kaikessa rujoudessaan ja saavat olla täällä niin kauan kuin jaksavat, ovathan ne olleet jo kauan ennen minua. :)



Alkukesän miljoonat kukat tuoksuvat taivaalliselle ja tarjoavat mettä lukuisille pörriäisille.







Hedelmiä ne tekevät ihan hurjan paljon, enkä voi olla ihmettelemättä sitä elinvoimaa joka näissä vanhuksissa vielä piilee
Sato on ollut varsin yltäkylläinen joka vuosi, on häveten tunnustettava että melkeinpä kaikki on joutunut kompostiin... :(





Talvellakin ne on kauniita. Eikö teistäkin? :)













2 kommenttia:

  1. Minä ihannoin vanhoja omenapuita, omani ovat vasta muutaman vuoden ikäisiä.

    VastaaPoista
  2. Minustakin ne ovat vallan hurmaavia ja ilman niitä puutarha olisi aika tyhjä.

    VastaaPoista