lauantai 4. tammikuuta 2014

Ihan Uusi Vuosi!

Uusi Vuosi alkoi Ruusujen ja Rikkaruohojen kodissa somasti perheenlisäyksellä. Kuvissani usein seikkaillut Hilma kissa sai yhden pennun puolisen tuntia ennen vuoden vaihtumista, rakettien räiskyessä taivaalla.

Tätä ihmettä on odotettu jo kolme vuotta, keväällä olisi adoptoitu hänelle pienokainen, ellei nyt olisi onnistunut. Voi tätä onnea ja autuutta!
Mamma kera kehräävän pikkuäidin on ymmyrkäisenä onnesta ja rakkauven suuresta määrästä.



Puutarhahommista sen verran että olen tänään kylvänyt porkkanat.... 
kerrankin ajoissa, voisi sanoa! :)

6 kommenttia:

  1. Haha! Ihana nainen! Ihan fiksu idea kylvää porkkanat nyt koska kerran maa ei ole jäässä. =) Miekin katselin eilen kaikkia siemenpussukoitani ja lajittelin niitä siihen järjestykseen jossa niitä kannattaisi istutella purnukoihin kun se aika tulee. Tosiaan voisin miekin kylvää jo jotain paikoilleen sellaisia, jotka olisivat voineet olla maassa jo syksyllä. Kiitos vinkistä. <3


    Ja onnea vielä tätäkin kautta Hilmalle. <3 Ja sen suloiselle pennulle. =)
    Ihan kohta pentunenkin alkaa kehrätä ja sitten on siulla kaksi kehrääjää. <3 <3

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut! Hilma-äiti on varmasti ylpeä lapsestaan. Minäkin olen suunnitellut porkkanan kylvämistä.

    VastaaPoista
  3. Onnea perheenlisäykselle. Aivan älyttömän suloiset kisut. Myös meillä tehty puutarhatöitä viime vuoden viimeisiksi ja tämän vuoden ensimmäisiksi töiksi. Aivan ihmeellisen ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Onnea tuoreelle äidille ja pienokaiselle sekä tietenkin "mummille"!

    VastaaPoista
  5. Oih, miten suloista... onnea ihanasta perheenlisäyksestä !
    Minua taas on vähän huolettanut, tuliko porkkana kylvettyä liian aikaisin. No sen näkee sitten keväällä ; )

    VastaaPoista