perjantai 8. toukokuuta 2009

kevään valo * light of spring






Vielä kun puut ja pensaat ovat silmuilla tai pikkuruisilla hiirenkorvilla, on valo puutarhassa huikeaa. Ei varjoa eikä siimestä, vaan kaikki paikat tulvillaan kevään kirkkautta!



Tänään olen siivonnut kasvihuonettani. Siinä onkin melkoinen urakka, sillä syksyllä raahasin sinne kaikki ruukut ja kylvölaatikot ym. asiaan liittyvät romppeet. Nyt on kaikki yhdessä paikassa, mutta voi hyvät hyssykät mikä kaaos siellä on. Kuvia ei arvaa sieltä edes ottaa ennenkuin paikat on putsingissa. :)




2 kommenttia:

  1. Kasvihuone on kyllä ihana. sinne saa kaikkea syksyllä talteen, mutta ennen kaikkea sinne saa keväällä aikaisin itämään ja kasvamaan vaikka mitä.
    Edellisessä kodissani kasvatin kaikkea itse, pienen pienistä siemenistä kivikkokasvejakin, mutta nyt niska ei oikein tykkää koukkimisesta. Eikä tällaisella kallioisella tontilla oikein mikään kasva, paitsi ruukuissa.

    VastaaPoista
  2. Siemenistä kasvattamista minäkin olen harrastanut, mm. ruusuja ja mansikoita. Paljon olen myös perennoja kasvattanut ihan "alusta alkaen". Siinä on olevinaan ihan oma viehätyksensä.

    VastaaPoista