perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ja taas se pääsi yllättämään! :)

Kevättä on odotettu aivan hirmuisesti. Aamu toisensa perään on vilkaisu lämpömittariin saanut suupielet kääntymään alaspäin ja huokaisemaan syvään. Muutaman päivän vesisade toi jo tuoksuja tullessaan ja sitten yhtenä aamuna... linnut olivat palanneet lahdelle, ilma oli täynnänsä niiden laulua, ihanaakin ihanaa tuoksua ja lumet lähes kadonneet. Kevät on tullut!
 
 
Ensimmäinen kierros kameran kanssa puutarhan ympäri ja tietenkin ensin kasvi/yrtti/kukkamaalle. Laventelit on talvehtineet hienosti. Kaikki muutkin olivat hengissä ja varsin hyvältä näytti.
 
 
Japanin ruttojuuri, joka odottelee yhdessä penkissä lopullista paikkaansa, kukkii nyt ensimmäisen kerran. Kiitos Irenelle Vironperälle. :)

 
Itsekseen ilmestyi sinne myös yksinäinen lumikello. Syksyllä siirtelin kasveja paikasta toiseen terassityömaan tieltä ja tämä joutui vahingossa mullan mukana kasvimaan syrjään.

 
Mun Jouluruusuni, siemenestä kasvanut pienokainen. Turvassa häkissään ja elossa!
 
Mitään en vielä pääse tekemään ulkona. Monta viikkoa kestänyt köhä jalostui keuhkoputkentulehdukseksi, ja olen saikulla muutaman päivän. Mutta sitten alkaa mun kesäloma part. 1, eikä pahat akatkaan estä mua työntämästä käsiäni multaan. :)

Sisällä kukkii oranssi joulukaktus nyt uudelleen. Kuva ei tee oikeutta sen hienoille väreille, pinkin, valkoisen ja oranssin yhdistelmälle.

8 kommenttia:

  1. No mutta hei, ihan samoissa on teidänkin pihan alkava kevät kuin täällä meillä. =)

    Upea siun kaktus!

    Pikaisia paranemisia siulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Una, kyllä mielelläni jo tervehtyisin. :)

      Poista
  2. Siemenestä jouluruusu...siis mahtavaa...:)
    Minäkin ekan kerran pääsen jouluruusun istuttamaan ulos....kaikkina muina vuosina kuolivat ennen kevään tuloa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie toissa jouluna ostin ylikukkineita jouluruusuja edullisesti. Sain ne pysymään hengissä kevääseen jolloin istutin ne ulos. No, seuraavana keväänä ei siinä ollut enää yhtään elossa, mutta loppukesällä huomasin tuon pienokaisen siellä yksinään. Äkkiä häkin tekoon siis ettei se vaan katoa rikkaruohojen sekaan. :)

      Poista
  3. Ihana joulukaktus. Täällä tulee tänään ensimmäinen kunnon kevätpäivä. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja täällä tänään lämpöennätyksiä, terassilla suorastaan kuuma ja nenä nyt punainen koko päivän ulkoilusta. :)

      Poista
  4. Hei Tuija, ihmeellistä miten joskus kevät yllättää, vaikka sitä niin kovasti aina odotetaan. Tosi upeaa! Pikaista paranemista ja aurinkoisia puutarhahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävää on se kuinka hirmuisen nopeasti kaikki sitten tapahtuu kaiken sen odottelun jälkeen. :)Kiitos, aurinko parantaa kyllä kaikki vaivat. :)

      Poista