maanantai 2. toukokuuta 2011

Hyvin tarkenee..

... toppatakki päällä ja pitkät kalsarit farkkujen alla. Eri asia on viitsiikö semmoisissa tamineissa enää ulkona puuhailla, kun jo ehti muutaman päivän nauttia ihanan lämpöisistä päivistä. Vähän aikaa touhuilin tuolla puutarhassa kuitenkin. Putsailin perennapenkkejä ja portailta kantelin jo kukkineet narsissit ja tulppaanit tuonne kasvimaan laitaan.

Portailla on aina meillä kukkaruukkuja, milloin enemmän, milloin vähemmän... yleensä enemmän kuin olisi tarpeenkaan. Tänään istuttelin ensimmäisiin ruukkuihin pikkuruusuja ja orvokkeja. En niitä kyllä vienyt ulos kun ihan hyisesti tuulee, jospa huomenna olisi jo vähän lämpöisempää.



Ruusukaalit koulin paperitöttöröihin joita olen parina iltana värkkäillyt telkkaria katsellessa. Kylvin myös meloonit, kurpitsat, kurkut ja osan auringonkukista. Nämä kaikkihan voisi kylvää suoraan kasvupaikallekin, siksi näin lyhyt esikasvatusaika. Liian aikaisin laitetut vain venyy honteloina pitkiksi eikä varsinaisesti mitään hyötyä siitä sitten ole kuitenkaan.

Perunoissa on suloiset pienet idut, kuin ruusut. Huomenna laitan ne pusseihin kasvamaan.
Valkosipulit ovat myös jo hyvällä alulla.


Huomiseksi suunnittelin vielä vähän lisää kylvöjä ja orvokkien koulimista.
Vappuna alkoi kauan odotettu, tärkeääkin tärkeämpi projekti tuolla pihalla.
Kasvihuoneen rakennus nimittäin pääsi alkuun ja etenikin jo aikas pitkälle. Tässä se häämöttelee tuolla puutarhan perällä kuistin ikkunasta kuvattuna. Pallogrillissä paisteltiin välipalamakkaroita, kun ei edes syömään malttanut lähteä.
Kuvia laitan siitä lähempää kunhan saan vähän maalia siihen pintaan ja aurinkoa lämmittämään kuvaajaa. :)


6 kommenttia:

  1. Sulla on kaikkea hyvää tulossa tamissa ja kasvihuone näyttää oikein lupaavalta, ihanan iso! :)

    VastaaPoista
  2. Sinullapa on valtavat määrät taimia tulossa. Koleaa on tosiaan ollut, mutta eipä tule raskaissa hommissa hiki. :D

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi! Huolellisesti hoidettu ja ihania kuvia. Ekalla visiitillä täällä, mutta tulen kurkkaamaan miten kasvihuone edistyy, ja miten pikkureppanat koulitaan eteenpäin elämässä. Joka vuosi vannon, etten enää sorru siemenpusseihin, paitsi tietysti krassiin. Ja tuoksuherneeseen. Ja nyt tuli laitettua myös samettiruusua ja ... ;) Mukavaa kesän odotusta! Oikeastaan myös kevään, niin kylmää on nyt ollut. terkuin ritva

    VastaaPoista
  4. Hei Maija ja Cheri ja tervetuloa Ritva! :)

    Kevät on kyllä ihan sitä parasta aikaa, jotenkin jopa ihanampaa kuin kesä.

    VastaaPoista
  5. Oh, siellähän on tulossa vaikka mitä! Hienolta näyttää! Nämä viileät kelit kyllä muuttivat suunnitelmia, kun ei edes päiviksi tule niin lämmintä pihalle, että uskaltaisi noita taimia sinne laittaa, mutta kyllä ne vielä ehtii. :)

    Kasvihuonekin vauhdilla valmistuu. Meillä vasta suunnitteluasteella, mutta joskus... ;D

    VastaaPoista
  6. Ihana kasvihuone rakenteilla...
    Toivottavasti ilmat lampenee,etta paaset jatkamaan rapsuttelua ulkona!

    VastaaPoista